Perjantai-iltana Punkaharjun maisemissa

Arpoa piti perjantai-illalle. Martti Metsäkedon orkesteri vai Eija Kantola ja Omega. Viimeksi mainitun näkemisestä on aikaa, joten Kruunuareenalle huomasin ajavani. Pääteiden ruuhkia välttääkseni arvelin saavani ajaa rauhassa syrjäteitä eikä kartan mukaan näyttänyt olevan edes pitempi matka. No, ei ollut. Ei ainakaan paljoa, 36 km.

Hyvin mutkainen oli tie, joten olisin hyvin voinut ajaa ison tien ruuhkassa ja tutkien valvovien silmien alla ja silti vähemmän aikaa. Minnekäs sitä nyt kiire valmiissa maailmassa. Kaunista oli matkan varrella. Luonnonrauhaa, vihreyttä ja vesiä, kukkaniittyjä, pihlajat valkeina kukistaan, lintujen lehahduksia tien yli, auringon hehkua pilvettömältä taivaalta, rantataloja, täyttä maalaisidylliä. Ajoin ohi Mäntyrinteenkin, jossa Metsäketo illemmalla esiintyi. Hetken kävi ajatus pysähtyä siihen rantapoukamaan, mutta enhän ole aina tuuliviiri…

Perille saavuin 45 minuuttia myöhässä. Mutta ilta alkoikin vasta kello yhdeksän. Tanssinetissä oli väärä aika. Olen ollut täällä kerran viime kesänä vai oliko se kaksi vuotta sitten. Silloinkin oli yhtä paljon itikoita. Aika hauskaa, että tanssipaikasta muistaa ensin itikat.

Tanssipaikaksi tämä on erikoinen. Kuplahalli, jossa toinen pää auki ja siitä on itikoille ja muille inisijöille suora yhteys lihapatojen ääreen. Tosin verta ne janosivat koko illan ja lopulla iltaa tuntui, etteivät kädet riittäneet niitä läpsimään. Salin lattialle oli pantu liukastetta, mutta missään ei ole kenkäni tökännyt niin kuin siinä. Kaikki valittivat samaa. On kuulemma kesän ensi tanssien ongelma. Muualla se on ollut liukkaus. Lievitystä asiaan sain vaihtamalla haljasnahkapohjaiset kengät jalkaani.

Omega aloitti illan. Siinä on orkesteri, joka ei tunne beat-sanaa. Tanssittavampaa musiikkia saa etsiä. Eija on minulle ainoa ja oikea tangokuningatar. Hänen hehkunsa ei sammu. Musiikin sopivan voimakkuuden ja valot hoitaa yksi taitavimmista alan ammattilaisista. Hymyä löytyy häneltä kuin myös lavalta, jossa soittokunta naisvahvistuksellaan esittää mitä parhainta tanssimusiikkia. Anna-Liisa Väkeväisellä on hyvä lauluääni ja hänen haitariesityksensä ja varsinkin argentiinalaiset tangot ovat aina olleet illan kohokohdat. Nyt niitä tuli yksi, minkä herkin korvin kuuntelin penkissä. Joskus hän on esittänyt kolmekin argentiinalaista illassa. Samaa en ole kuullut keneltäkään toiselta orkesterilta.

Illan toisena orkesterina oli Jarmo Tuuri Group kai tällä kokoonpanolla eikä tällä. Ei mikään huono soittaja Tuuri ole, sillä on ollut kymmenen vuotta sitten tanssiorkestereiden SM-kisoissa Ylläksellä Tanssiyhtye Jarmo Tuuri-nimisenä, nelimiehisenä joukkona. Eri soittajia muut kuin mitä edellä linkeissä. Tuuri arveli Väliaikaisen silloin voittaneen, mutta netistä löytyikin muuta. Vuoden 2006 voittaja näkyy puuttuvan. Se oli Nelinpeli. Musiikki on Tuurilla kai elämä vai työ, sillä eri kokoonpanoja on ollut ja lienee nytkin rinnan.

Tänä iltana osa heidän musiikistaan oli oikein hyvää, mutta esimerkiksi  chachaassa oli välillä erikoinen rytmitys ja liekö kuuloni huono, en edes rumbassa Rakkauden satu, erottanut aluksi sanoja ja rytmikin oli outo, vaikka viejänä oli taitava herra. Kun Omegan chachaa alkoi kuulua, siinä ei ollut mitään epätietoisuutta. Tanssinkin sen saman herran kanssa kuin aiemmin esitetyn. Tanssillisesti illasta jäi edellä mainittujen lisäksi mieleeni hyvin viedyt kahdet tavalliset valssit, toinen rumbaherran kanssa ja toinen tuntemattoman herran kanssa. Samoin kepeäjalkaisesti viety jenkka ja hidas valssi yhden salin harvoista taitavista herroista olevan kanssa, joka lähetti terveisiä Varjokuvan pojille. Kysyi minne olen menossa lauantaina tanssimaan ja kun kerroin, että Varjokuvan tansseihin, niin heidän musiikista pitävänä ja kai heidän tuttunaan terveiset laittoi.

Olin jo pitkän aikaa katsellut illan hämärtyessä erästä herraa, joka näytti tutulle. Tuttu olikin, muutamat kappaleet tanssimme.  Muutaman herran kanssa tanssin foksia ja yksi oli kyllä niin vaikeaa, etten tiennyt mitä olisin tehnyt jaloilleni. Päädyin viivästettyyn kävelyyn osaltani. Surukseni tangojen ajan istuin paitsi kaksi paria foksin askelilla tuntemattomien herrojen kanssa, joista toinen totesi jotain nirpasta!!! Ja että on lähdettävä tanssimaan, jos herra ei ole humalassa. Kuulosti kyllä tanssinetin keskustelupalstan teksteiltä. Läksin mielestäni tanssimaan ihan normaali-ilmein ja olin asiallinen. Ehkä oli seurannut muutamia tanssimiani kappaleita hyvässä viennissä ja sai siitä aiheen.

Onnekseni tällä kertaa ja tässä paikassa Omega ei ollut illan ainoa orkesteri, jolloin tangoja esitetään joka setillä ja joka tauolla eli 9-10 kappaletta illassa. Ja vielä millaisia tangoja! Muistoissa on edellinen Omega-iltani Vuoksenniskan työväentalolla 15.4.2007 ja sitä edellinenkin päivä.

Tanssiminen ei ollut nyt illan pääasia, sillä tanssiväki oli vierasta eikä tanssinharrastajia ollut kovin monta paikalla. Muutama pariskunta tanssi hyvin, mutta muutoin väki oli perustanssia osaavaa ja tutut hakivat toisiaan niin kuin se on tapana joka paikassa. Siinä on se huono puoli, että tanssipaikkojen väki ei elävöidy uusista tanssijoista, ehkä mieluummin vain eläköityy. Kukapa monta kertaa käy paikassa, jossa hakeminen on nihkeää. Kunpa muistaisin sen itsekin hakuvuorollani. Edes kerran hakea jotain tuntematonta herraa.

Niin, kiitos Upciderille ja Suffelille, että kestin illan. He ovat muuten naisia ja tosi ihania! Ehkä olisin ilman heitä hieman aiemmin lähtenyt ajelemaan kotiin. Sitä toivon, että seuraava annos kohdallani Omegaa olisi yksinoikeudella ilman toisia orkestereita ja paikassa, jossa on tangosieluja.