Jenkkapirtin tanssit 23.6.2007

Juhannuspäivän tanssit olivat yhdet elämäni ruuhkaisimmista tansseista. Pekkaniskan Pojat ja Finlanders vetivät tanssiväkeä läheltä ja kaukaa. Niin he tekivät myös vuosi sitten. Silloin oli vielä enemmän väkeä paikalla - Finkkujen Akun viimeinen ilta orkesterissa.

Nyt oli juhannustanssien tapaan koko kansan tanssikirjo edustettuna. Musiikki oli myös laidasta laitaan sekä tunnelmansa että tanssittavuutensa ansiosta. Varmaan kaikille tuli jotain sopivaa, sikäli kun muuten onnistui tanssimaan ruuhkassa. Ulkolavaa ja tanssilattian reunapaikkoja käytettiin hyväksi. Jos halusi tavata jonkun tutun, se osoittautui täysin sattumanvaraiseksi.

Muutamia kappaleita tanssin ja alkuvalssi sujui ihanan "taapertajan" kanssa. Hän osaa kyllä valssin. Seuraavaksi haki humpalle vanhempi herra. Kun letkeyttä humpan viennissä ei ollut, pohkeitani alkoi pakottamaan. Reipas humppa joustoilla tai muuna versiona on jaloilleni paljon lempeämpää. Tanssi-intoni laski kerralla ja siihen vaikutti myös ihmismäärä. Jotain muutakin tanssin ennen naistenhakua, mutta koko ilta on yhtä sumua. Hitaalle valssille haki tuttu, raamikas herra ja hyvän viennin ansiosta sekin sujui hyvin ruuhkasta huolimatta. Polkkakin tuli jossain vaiheessa ja sen tanssin. Perunamaan isäntä ennätti runsailta "velvoitteiltaan" ja iloiltaan hakea tanssimaan. Hyvä kun yleensä löysi minut.

Naistenhakua oli ensin puoli tuntia ja myöhemmin tunti. Ne osoittautuivat lähes ylivoimaisiksi. Ensimmäisellä puolituntisella sattumalta huomasin vapaana tutunnäköisen herran, jostain kaukaa hän oli. Ja kappalekin oli tango. Siinä lavan sivussa pystyi kohtuullisesti tanssimaan. Tiedän hänen hyvän vientinsä, joten helppo oli mukautua. Se olikin ainoa hakuni. Tunnin naistenhaulla hain ehkä neljää herraa. Runosielua hain jossain vaiheessa, kun seisoi niin erillään, että hänet löysin. Tietysti tällainen taiteellinen herra huomasi mekkoni, jota sanoi kauniiksi. Olin kuulemma edellisellä kerralla pukeutunut johonkin kauhistukseen. Taidankin pyytää hänet pukuasiantuntijakseni…

Toisen tutun herran kanssa suunnittelimme väljän tilan tanssia takasalin korokkeelle, mutta kun kyseessä oli rumba, jätimme ajatuksen lepäämään. Sen sijaan kokeilimme rumban perusaskelia peräsalin nurkkauksessa. Hänellä on tarkoitus mennä kursseille. Illan aikana enemmän katselin kuin tanssin ja kuuntelin orkestereita. Silti aika monia tanssikappaleita olin lattialla.

Ennen toista naistentuntia nojailin salin ulosmenevien oviaukkojen luona, kun tunsin, että jotain valahti selkääni mekon alle. Katosta oli tullut ötökkä. Onneksi joku nainen hätisteli sen pois. Minulla oli täysi työ hillitä tunteeni. Hyvä etten riisunut mekkoa yltäni.

Siinä sivussa katseli tuttu mies ja kysyi joudanko masurkalle. Sattumaa sekin, että joku tuttu on kohdalla, kun tämäkin laji tuli. Etsimällä ei olisi ennättänyt ketään löytää. Taidettiin tanssia perään jotain rauhallisempaa tasaamaan kohonnutta lämpötilaa. Finkkujen kolmannen eli viimeisen setin tanssin myös hänen kanssaan ja sen jälkeen PNP:n viimeisen setin alkutangon jälkeen tulleet uudet polkat. Tangolle haki eräs iloinen herra, jonka kanssa tanssiminen on aina yhtä hauskaa. Nyt en tainnut edes hänen kanssaan tuntea tangon syvää tunnetta.

Paikallahan oli useita tuttuja tanssiherroja, joita olisin voinut hakea tai ainakin yrittää hakea, mutta ruuhka lamaannutti minut. Eräs herra naistentunnin lopulla sattui kohdalle ja toivoin tangoa tai jotain fiilisteltävää lajia, hän on taitava niissä. Tulikin chachaa. Vienti oli juuri oikeaa. Hän taitaa osata hyvin kaikenlaista. En siis juuri ollut hakurivissä tai voiko sitä epämääräistä ruuhkaa edes riviksi sanoa. Naistenhaullakin vain toistuvasti huomasin seisovani, kun musiikki alkoi soida. Tällaista en halua enää itselleni. En vaikka paikalla olisi lempiorkesterini.

Mieleeni palaa torstai-illan Littoisten lavan leppoisa tunnelma. Tanssipaikan ilmapiiriin ja tilaan on sopeuduttava, koska vapaaehtoisesti on tullut paikalle. Järjen käyttö paikan valinnassa ei ole kielletty. Jollekin sopii olla isossa tanssipaikassa, jossa on paljon ihmisiä. Minulle se ei sovi.

Pieni ryhmä muualta tulleita tanssijoita oli tehnyt selkeät hakualueet itselleen eli oli helppo hakea toisiaan. Muille hakeminen ei liene ollut aivan helppoa, sillä useat haluavat hakea tiettyjä ihmisiä ja tässä ihmismäärässä se tuotti vaikeuksia ja oli aika mahdotontakin. Joka tapauksessa lattiat sekä isommalla puolella että takatilassa olivat täydet ja ihmisiä riitti seisomaan ympäriinsä ja istumapaikat olivat myös täydet. Mitenhän vuosi sitten väki sopi olemaan, kun heitä oli silloin vielä enemmän…

Niin orkesterit olivat unohtua. Pekkaniskan Pojat soittavat mielimusiikkiani ja ovat kaiken kansan orkesteri ja lisäksi symppiksiä kaikki. Ikävä, ettei Make nyt ollut lavalla. Ja Finkut…taitavaa porukkaa, kunnioitan heidän taitojansa. Ihmisinä he ovat aivan miellyttävät persoonat. Heidän musiikkinsa on omatyylisensä ja usein, kun ovat illan ainoana orkesterina, pidän heistä enemmän. Niin kuin monista muistakin yhden orkesterin illoista. Kahden orkesterin illat muuttavat tanssimusiikillisen annin.

Silmäni on nyt sitten lähes vuodessa tottunut Tomin poissaoloon Omegasta ja läsnäoloon Finkkujen rivistössä. Hänen uudet kappaleensa ovat mieleisiä. Osuutensa Finkut päättivät kahdella kauniilla kappaleella Uskon sinuun ja Oikeesti. Rappiolla on hyvä olla - tuli aikaisemmin. Pistohiekan lavalle se sopi lopussa, mutta nyt keskikesänjuhlassa olivat nämä kauniit kappaleet hyvin valittu.