Sunnuntai-iltana 3.6.2007 Metsälinnassa

Jokainen hetki elämässämme on ainutlaatuinen, muisto, elettyä elämää, sellainen, jota emme takaisin saa. Eilen kuljin hiljalleen rantalenkkiäni. Mahtava lintujen sirkutus korkeissa puissa, osin aarnipuissa. Niemen kärkeen on jätetty puistomainen alue, jossa on isoja vaahteroita. Syksyllä ne pudottivat yhtä aikaa lehtensä ja isot alueet olivat yhtä keltaista mattoa. Niistä oli silloin pakko ottaa kuvia. Rannalla kaislikossa tuulen hengen aiheuttama suhina katkaisi nyt hiljaisuuden.

Polun varret olivat nyt täynnä erilaisia kesäkukkia. Poimin niistä kieloja, koska niitä kasvoi rinteeseen asti isot alueet. Lisäksi kaunis, pienikukkainen tummempi sininen nurmitädyke ja kaunis vaaleansininen lemmikki, joka monissa kielissä suomennettuna on –älä unohda minua- saksaksi Vergissmeinnicht, joka kauan sitten luki sormuksessani.

Saimaan sinessä oli muutama venekunta liikkeellä. Aurinko paistoi täyttä hehkuaan. Elämää pursui joka puolella. Toisella puolen niemeä oli pari metriä leveä polku kuin lumimaton peittämä. Haavat olivat jostain syystä kerralla pudottaneet kukinnan jälkeen siemenhörsylänsä haituvat maahan. Niitä lumipalleroita oli toisissa puissa ja pensaissakin ja toinen kieloniitty oli melkein niiden peittämä.

Viime kesänä tässä polun varrella seurasin vanhan haavan "käsittelyä", kun musta tikannäköinen lintu nokitti ja kuori useampihaaraisen vanhan ja korkean haavan lähes putipuhtaaksi. Ei se palokärki ollut, sen olisin tunnistanut. Seurasin sen touhuja varmaan kymmenen minuuttia, kun kuoret vain tippuivat maahan ja kuoriminen oli järjestelmällistä. En kyllä ymmärtänyt, miten niinkin pieni lintu jaksoi hakata kerralla kuoren pois. Siinä se puu seisoo edelleen pystyssä ja kuorikasa alkaa puun alla hajota muuhun kasvillisuuteen. Olikohan kuoren alla jotain syömistä, mutta se ei ollut varmaan pääasia. Kuorimiselle oli jokin muu selitys.

Ei oloni paljoa parempi ollut ajellessani sunnuntai-iltana tanssipaikalle kuin mitä se oli lauantaina. Mieliala sen sijaan oli odottavainen ja olin pukeutunut mekkoon pitkästä aikaa. Joku tuttu onkin kysynyt, missä ovat hameeni, kun pitkissä housuissa olen tanssipaikoilla ollut.

Paikalla ei ollutkaan paljon väkeä eikä mitään ruuhkia syntynyt myöhemminkään. Sää oli kyllä kaunis ja lavalla oli saatu hyvin tuuletus toimimaan katon tuulettimista ja sisääntulon ja vastapäisen päädyn avoimien ikkunaluukkujen kautta. Orkesterina oli Fernet, joka esitti kaksi settiä ja sitten Tomi Markkolan kanssa kaksi settiä ja vielä yhden oman osuuden ja loppuillalle jäi vielä noin puolen tunnin levymusiikkiosuus. Musiikillisesti ilta oli mitä mainioin. Fernet on hyvä orkesteri, Markkola on mielestäni ainoa Seinäjoen tangokuningas, joka on löytänyt tiensä tanssilavojen huippuesiintyjäksi. Hänen äänensä syvyys on uskomaton ja lavakarismansa vertaansa vailla.

Tanssilajit tulivat hyvin edustettuina ja väliaikamusiikki vielä täydensi niitä. Yllätyksekseni uusi hieno valotaulu toimi aluksi molempien hakuvuorona, mikä oikeastaan olikin hyvä, vaikka aluksi mietin, että hyvästi selvät hakuvuorot. Siis aluksi oli tunti kaikkien hakua, sitten kaksi tuntia miesten halua, yksi tunti naisille ja loppuaika taas kuka kerkiää. Ei hassumpi ratkaisu viikon miettimisen tuloksena. Viimeksi jäivät pohtimaan, mikä nyt sitten olisi sopiva järjestys.

Minulle oli tietysti tuttuja lähes kaikki kanssani tanssineet herrat paitsi yksi, joka oli ollut ennen tansseja olleella fuskukurssilla. Hän pahoitteli, että kyllä hän oli osannut, kun opettaja oli näyttänyt, mutta nyt ei tule mieleen mitään. Sanoin, että foksi on ihan hyvä laji, johon hän totesi nyt soitetun foksin olevan liian nopean. Olin kyllä samaa mieltä. Mutta ei tullut mieleeni alkaa neuvomaan, miten foksinkin askelta voi muuttaa helpommaksi. Toinen tuntematon herra haki alkuillasta ja veikin oikein hyvin. En sitten nähnyt häntä enää myöhemmin, että olisin voinut hakea häntä.

Jätin siis väliin illan kahdet polkat, jenkat ja masurkat. Paikalla tosin oli myöhemmin tullut herra, jonka kanssa olisin saattanut jopa yrittää kevyttä polkkaa, josko nyt polkkaa voi yhtään tärähtämättä tanssia. Sekä Tomin soittamat että väliaikamusiikkina tulleet polkat olivat mielestäni liian nopeat. Tomi soitti takavuosina samalla tyylillä ja sittemmin hiljensi vauhtia. Yllätyin nyt temposta.

Mutta minun omimassani jivessä oli sopiva vauhti ja sopiva oli hakijakin, joka ei tunne minua nikkinä. Kappale on ollut kauan Tomin ohjelmistossa. Kun aikanaan nikkiä valitsin se johtui aivan muusta kuin tanssista tai tanssikappaleista, mutta on oma stoorinsa. Mukava minusta on kuulla kahden orkesterin sama kappale ja kolmannen rumbakappale, josta vasta nyt hiljan kuulin, että se oli otettu ohjelmistoon, jos nyt ei ihan minua varten, mutta taustalla olin ollut nikkeinini.

Niin, siinä jivessä ollut herra on varsinainen ilon tuoja. Sitä hymyä en voi vastustaa ja kun samoissa tansseissa olemme niin jotain tanssimme. Nyt ne olivat jivet ja fuskut sekä tango, jota emme aikaisemmin ole tanssineet. Ja miten helposti se meni. Kroppatuntuma ja kemia, siinä se on, mitä tarvitaan. Tuntuu hyvältä löytää tangontanssijoita tuttavapiiriin, sillä heistä on pula. Monelle tango on vain yksi laji, joillekin välttämätön paha. Tangosielua omaavaa herraa harvoin tapaan, mutta sen tunnen kohdatessani. Herrat eivät itse saata edes huomata omaa suhdettaan tangoon.

Kaikkea sitten tanssinkin ja erityisesti runsaat tangot ja hitaat valssit ainakin kahteen kertaan soitettuina ovat kohokohtia. Tangoja tanssin neljän herran kanssa, joista yhden kanssa useammat. Kaikki olivat tangomiehiä. Tangojen määrä varmaan lähenteli samaa mihin Omega-orkesteri ja Eija Kantola pääsee. Useimmiten he esittävät  joka setillä ja joka tauolla tangon eli yhdeksän tangoa illassa. Edellyttäen siis, että ovat ainoa orkesteri illassa.

Fokseja, fuskuja, jiveä ja chachaata varten sattuivat sopivat herrat. Kaakonkulmaltakin oli tullut tuttua porukkaa, naisia ja miehiä. Heistä kaksi kohteliasta herraa ei unohda minua riviin ja ilo on etsiä heidät naistenhaulla. Rumbakappaleeksi sopivakin esitettiin ja sen kuuntelin sujuvasti, mutta jalkani taisivat askeltaa perusaskelta seisoessani. Liikuntaa sekin.

Pidinhän minä taukoja, sillä peiliin katsomalla tajusin uudenlaisen muotoilun tuloksen komeana mustelmana näyttäytyvän ja kun putkistokaan ei ollut kunnossa, niin jokin järki onneksi toimi välillä. Kengännauhoja sitoessani lopulla iltaa, huomasin yllättäen myös ristiselän kipua. Se nyt on ihan uusi juttu sitten entisten aikojen. Tanssimisesta en koskaan ole tullut kipeäksi. Joskus seisomisesta tanssipaikalla jalat väsyvät ja varpaat anovat väljyyttä. Siispä viime päivien kesäloman käyttäminen sairasteluun ja pitkällään oloon saa liikuntaan tottuneen kroppani kipeäksi.

Onneksi tätä kirjoittaessani särkyä ei ole eli se oli jokin ohimenevä ilmiö. Ihminen ei ole luotu makaamaan vaan käyttämään kroppaansa toimintaan. Siispä vielä lähtiessäni juomavesipisteellä, takki päällä ja käsveska kaulassa tangon alkaessa kuulua levymusiikkina, unohtui kyllä särky, kun vieressäni seisoi herra, jonka kanssa tango on sitä, mitä tangolta toivon. Vaikka olimme tanssineet jo illankin aikana tangoja, yksikään soitettu tango ei ole liikaa. Tiedän, että hän ajattelee kuten minä.

Tanssiessa yllätyksellisyys on joskus mukavaa, ettei tuntisi olevansa junassa, joka menee varmasti eteenpäin. Mutta tämän herran kanssa nautin suunnattomasti siitä, etten tarvitse miettiä yhtään askelta, olen vain vietävänä, tunnen hänen jalkansa ja vartalonsa ja tiedän, miten hän vie. Niinä minuutteina vartalot ovat kuin aina olisivat olleet yhtä ja samaa.

Hieman yli viiden tunnin tanssipaikalla olo, jolloin sain enemmän tanssia kuin seistä, antaa hyvän mielen, mistä olen kiitollinen kaikille herroille. Tuttuja daameja oli useita paikalla, joten juttuseuraakin oli. Vapaaehtoiset työntekijät kahviossa, lipunmyynnissä ja järjestyksenvalvojina ym.ovat varmaan valittu testien perusteella, sillä he ovat valiojoukkoa. No, leikkiä se oli, mutta kiitos heille. Vaivaan heitä milloin mistäkin asiasta ja aina ovat ystävällisen kohteliaita.

Puolen yön jälkeen, kun ajelen kotiin, oli pienenevä kuu taivaalla ja samalla aamun kajo enteili auringonnousua, vaikka siihen oli vielä kolme tuntia aikaa. Sisälle tullessani tunsin kielon tuoksun vienona - lemmikki katseli sinisillä silmillään - Vergissmeinnicht.