Perjantaista sunnuntaihin 29.6.-1.7.2007

Hiekalta hiekalle ja rannalle. Pistohiekan lava, Kukonhiekka ja Kyllikinranta sekä välillä kyläreissut – siinä viikonloppu lyhyesti. Mutta tapani mukaan taas hieman pitempi kertomus.

Minusta tuntui Pistohiekan lavalle mennessäni perjantai-iltana, että oli käytävä ensin tervehtimässä Karkialammilla soittokuntaa, Charliesia ja Janne Leinoa. Tanssit siellä alkavat klo 19.30 ja olin kuullut, että tanssijoita käy siellä nyt lavojen avattua vähän, 20-30 henkeä useana iltana. Nyt siellä istui yksi herra penkissä. Lie ollut asiakas vai talon väkeä… Orkesteri oli säätelemässä soittimia kuntoon. En ole käynyt tanssimassa tässä paikassa, koska ilmeisesti tanssiminen olisi jäänyt vähiin silloinkin, kun siellä on ollut hieman enemmän ihmisiä. Toivottelin pojille hyvää illan jatkoa ja edes muutamaa paria tanssimaan, etteivät tyhjille seinille tarvitse soittaa. Illan tanssijoiden määrästä ei minulla ole tietoja, mutta olen ymmärtänyt, että ei ole ollut paljonkaan. Täyden illan olivat joka tapauksessa soittaneet.

Siitäpä jatkoin matkaa Pistohiekan lavalle ja jos etukäteen olisin tiennyt, minne olin itseäni viemässä, olisin voinut aivan hyvin vaikka istua Janne Leinon kaunista ääntä kuuntelemassa ja katsomassa aina iloisia soittajia. Sale-kauppa oli ilmeisesti osaltaan kustantanut Tommys-orkesterin ja Charles Plogmanin Pistohiekan lavalle ja ehkä myös asiakkaansa. Ja väkeä oli, vaikka kahdelle lavalle jakaa. Oli onneksi tanssiväkeäkin, mutta aiemmin lavalla kokemaani tanssitunnelmaa ei syntynyt naistentuntiin mennessä ja kello 23 poistuin lavalta.

Alkuilta meni mukavasti tanssien, vaikka tungosta olikin, mutta jo solistin ensimmäisen tunnin aikana aloin tehdä mielessäni lähtöä pois. Ei minusta ole ruuhkatansseihin. Niitä on jo sattunut kohdalleni riittävästi. Erehdyin taas kerran, sillä seuraava ilta oli vielä kauheampi.  Onneksi en kuitenkaan tiennyt tulevaakaan iltaa etukäteen. Olin aiemmin ajatellut lauantaina mennä katsomaan ja kuulemaan Mäntsälän lavalle näitä edellisen illan orkestereita. Olisi varmaan ollut ainutkertaista olla läsnä, kun Charlesin entinen ja uusi orkesteri kohtaavat. Ja entä solistit samalla lavalla. Jospa joku kertoo minulle, millainen ilta oli ollut.

Minä sen sijaan suunnistin lauantaipäiväksi tyttäreni kaveriksi askarteluhommiin. Erilaisia koristeita on mukava näprätä. Illalla sitten ajelin Kukonhiekkaan ja alkuvalssit olivat jo lopuillaan. Varjokuva oli estraadilla ja tangotkin alkoivat soida heti perään ennen kuin ennätin tanssipuolelle. Kuunteluksi se jäi.

Piha oli täynnä autoja, mutta tanssisalissa oli vähän ihmisiä. Paikalla oli kaksikin illanviettoporukkaa jossain muissa tiloissa ja pian he ynnä muu väki täytti myös tanssitilat ja kaikki muutkin paikat, terassit, kahvi-ym. tarjoilupaikat.

Väki vain tuntui lisääntyvän ja kun illan tähti nousi lavalle, oli monen metrin paksuinen muuri lavan edessä eikä muuallakaan juuri tilaa ollut. Jari Sillanpäällä on edelleen vetovoimaa osaan ihmisistä. Lavakarisma sen sijaan minusta ei ollut sitä mitä se oli joskus kauan sitten. Eihän hän mikään poikanen enää ole. Suosiossa hän silti on ja esittää ohjelmistoaan tansseissa, konserteissa ja show-illoissa. Miksihän tämä ilta olisi oikein ollut luokiteltavissa…

Kappalevalikoima ei olisi ollut erityinen tanssimista varten, vaikka olisi ollut tilaa ja ensimmäisen settinsä lopussa ollut tangosikermä särki tangon tunnelman. Hyviä tangoja esitti pätkinä. Mieluummin kuuntelisin kokonaiset kaksi paria tangoja. Sen sikermän tosin tanssin erään taitavajalkaisen herran kanssa ja olikin ainoa solistin osuuksilla tanssimani kappale. Muun ajan olin kahvilla ja seurustelin kahden tanssia harrastavan herran kanssa ja katsoimme parhaaksi olla pois lattialta. Ei tanssimisesta olisi tullut mitään.

Tanssiva väki oli ilmeisesti suurimaksi osaksi harvemmin paikalla ollutta. Illan pelastus olivat Varjokuvan osuudet. Heitä jaksan kuunnella edelleen ja varmaan kiikkustuolissakin vielä tunnen tyytyväisyyttä heidän esitystensä suhteen. Toivon, että hyvä tanssimusiikki jatkuu Suomessa vielä kauan, mutta miten kauan tanssilavoilla riittää väkeä. Nuoria ihmisiä pitäisi saada tanssin pariin. Suorakaiteen muotoisen lavan pitemmässä päässä oleva lava asettaa äänentoistolle vaatimuksensa. Varjokuvan äänentoisto-valolaitteiden hoitaja oli kyllä taitava ja kuulolla koko ajan lavalle olevan hyvän näköyhteyden lisäksi.

Tanssituttuja oli paikalla muutamia ja heti alkuillasta ihanaista tulitikkutyttöä oli mukava halailla. Mutta missä oli itse tehtailija… Nyt olisi ollut kerrassaan loistava ilta parantaa maailmaa ja tehdä jalkatöitä. Hän olisi varmaan saanut minut iloiselle tuulelle. Ehkä työ voitti tänä iltana iltamenot.

No, kyllä ne muutamat herrat osaltaan kohensivat iltaa. Varjokuvan ekasetillä tullut polkka oli tietysti hyvä ja hyvässä viennissä sekin oli illan plussaa. Tämän tutun herran kanssa oli muutamia muitakin iloisia hetkiä lattialla. Miten koko ilta onkaan kuin sumua…

Sillanpään orkesterista, Men In Black, on mainittava, että ennen ja jälkeen solistinsa esiintymisen he esittivät hyvinkin tanssikelpoista musiikkia ja minun maallikon korvaani kappaleet kuulostivat hyviltä. Erityinen kiitos heille viimeisen setin argentiinalaisista tangoista, jotka sain tanssia aiemmin mainitsemani tangosieluisen herran kanssa. Ja ensi kerran kuulin Kuoleman paikka-tangon laulettuna suomenkielellä, käännös Jukka Virtasen (Por Una cabeza). Upea oli esitys, vaikka tangon tausta ja sanat eivät mielestäni oikein tangoon liitykään. Tosin, kun netistä katselee ja kuuntelee kappaleen, jossa laulaja repii pelilappunsa, niin kuvastanee se suosikkihevosen jääneen "kuoleman paikkaan" viimeisessä kaarteessa raviradalla ja menettäneen voittomahdollisuutensa. Jokin tausta tässä kilpailussa ja argentiinalaisessa tangossa on, jota en tiedä. Miesten mustissaan musiikillinen esitys oli , mikä kosketti sieluani, niin kuin kaikki argentiinalaiset tangot ja oikeat, vanhat tangot. Uusissa tangoissa ei enää ole tangon syvintä olemusta. Miksihän niitä ylipäätään tehdään - tangoiksi.

Sunnuntaina matkani jatkui läheisten luona käyntien jälkeen Kyllikinrantaan. Jyväskylästä lähtiessäni Keuruun tiellä tulla porotti vastaan tuttu musta auto. Olikohan Varjokuvalla väärä suunta? Onneksi ei, sillä siellähän sitten auto oli jo tanssipaikalla. Illan toinen orkesteri Sinitaivas oli myös paikalla. En voinut erehtyä, kun lähes ja onneksi melkein tyhjässä salissa lavan liepeeltä kuului rumpalin lempeä tervehdys – Julia on paikalla tai jotain… Vaikka pidänkin nikistäni, niin kun sen kuulen, niin hetken valtaa omituinen olo – kuka minut mainitsee nimellä, vieraassa paikassa vielä. Musiikillisesti illasta tulee hyvä näillä soittokunnilla ja tanssimiseenkin voin itse vaikuttaa, jos tahdon. Se tahto vaan loppui taas kerran kesken.

Varjokuva aloitti illan ja aluksi tanssijoita ei ollut paljon. Mukavasti pääsin tanssimaan ensimmäisen setin aikana lähes koko ajan. Varjokuvan polkatkin olivat sopivan letkeät. Ei tarvitse henkeään haukkoa ja viejänä oli tuttu, taitava herra.

Sinitaivas aloitti Kesäillan valssilla, mikä on ihan asiaankuuluva, koska ovat KIV-orkesteri. Ja esittävätkin todella hyvin ko. kappaleen. Voisin vaikka lavan edessä seisoa ja katsoa soittamista. Nyt sen tanssin niin kuin viikolla Revontulessa kahteen kertaan esitettynä.  Liikaa ei ollut kumpikaan kerta.

Illan mittaan kyllä katselinkin heitä sopivalta matkalta, sillä on mukava "päästä sisään" uuden ja harvemmin tapaamansa orkesterin tyyliin esittää. Kolmas kerta tämä on minulle ja ei varmasti viimeinen, jos jalkani vaan toimivat ja kohtuullisen matkan päässä ovat. Tämä matka nyt ei tietysti ole monenkaan mielestä kohtuullinen, mutta kesälomalla kaksi mieleistä orkesteria saa minut liikkeelle. Ja nämä orkesterit eivät sotkeneet toistensa ohjelmistoa. Usein käy niin, että tuntemani orkesterin ohjelmisto poikkeaa aikalailla, kun paikalla on toinenkin orkesteri. Nyt ei sitä ollut. Edelleenkin olen kyllä sitä mieltä, että tanssipaikalle riittää yksi orkesteri ja hyvä väliaikamusiikki. Ja minulle riittää hieman pienemmät tanssipaikat kuin tämäkin. Mutta nämä ovatkin kerran kesässä kohteita ja samalla nostavat lähi-ja kotilavojen tanssillista arvoa.

Tanssinhan minä yhtä sun toista lajia, mutta lattarit olivat paitsiossa. Kun minua niille haettiin, ne olivat foksia tai sinnepäin. Joku mukava bugg minua tanssitettiin ja kahdet hitaat valssit. Jos hitaan valssin ykkönen on kadoksissa, niin minusta tuntuu, että olen itse väärässä tahdissa. Onneksi ykkönen useimmiten  löytyy kuin itsestään sitten välillä. Hyvä niin. Kiitos oululaiselle (?) Varjokuva-fanille ja mukavia tansseja toivottelen Naapurivaaralle. Sinne olisi tehnyt minunkin mieleni. Vai olin Julian näköinen….  En pannut ollenkaan pahakseni ensi kertalaisen Juliahakua, mutta muutoin olen mielissäni, jos minua itseäni haetaan tanssimaan…

Toisen valssiparin herran kanssa olikin mielenkiintoista jutella, kun soittaminen ja tanssiminen kulkevat hyvin käsikädessä. Edellisen illan tangomieskin oli siinä, on basisti omissa porukoissaan, joten mukava oli kuulla kahden soittomiehen ajatuksia siinä samalla. Kun siitä sitten ohi pyyhälsi humpan "kauhistuttama" Sinitaivaan  rumpali (Varjokuvan humppa oli kyllä hyvä, mutta tytöt taisivat pyörittää hänet uuvuksiin muilla kappaleilla), niin siihen ennätin tangotoiveitani kertoa. Ennen viimeistä valssia tulikin hyvät tangot.

Erään harvoin tapaamani herran kanssa se oli suunnitteilla tanssia, mutta hakutilanteet elävät. Eräs toinen herra haki. Ehkäpä jossain vielä tapaamme, toivon niin. Hänen tangossaan olen saanut nähdä kehityksen, joskin hän omasta mielestään on nykyisin enemmän suuntautunut swingtansseihin. Mikähän se vetää monia nuoria samaan suuntaan. Olen sitä mieltä, että useimpien tanssilajien hallitseminen tukee toisiaan. Antaako swing- tai rock'n'roll-musiikkiin tanssittavien kappaleiden erityinen taituruus ja kikkailut syvempää tanssin tunnetta kuin kontaktitanssit vai saako siinä jotain erityistä tyydytystä esiintymisestä.

Pitkä oli kotimatkani ja aurinko taisi hiljalleen nousta takanani taivaanreunan yli. Menomatkalla oli satanut ja paistanut ja itätaivaalla oli yksi komeimpia sateenkaaria, mitä olen nähnyt. Niitä oli välillä kaksikin rinnakkain. Nyt etelään päin ajaessani ihmettelin ensin outoa valoilmiötä, kun sitten tajusin, että se on kuu, jota pilvet osin peittävät ja miten se näyttikään suurelta. Olikohan se tullut lähemmäksi maata….