Perjantai-illan tanssit 3.8.2007

Sääennusteet pitivät hyvin paikkansa. Kesä tuli taas, uudelleen, lauantaina. Pohjoisen ilmavirtaus vähensi kuumuutta ja kahden tunnin polkupyörämatkallani ei läkähdyttävää oloa tullut. Ajovauhtikin oli kohtuullinen. Ennätin katsella tien pientareen kukat, perhoset ja pelloilla olevat  valkoiset "pallukat". Niistä tulee mieleeni eräs pinssiherra, jonka puuhia kesäaikana ko. "paketointi" on. Niitä olikin kyllä lähes joka tilan peltojen reunoissa.

Matkareittini kulki osittain rauhallisella tieosuudella, osin jopa hiekkatiellä. Tuttuja kukkia olivat tienvarret täynnä ja ehkä sateet olivat olleet hyväksi niille. Hieman ihmettelin puolukoiden punerrusta tähän aikaan ja oranssiväriä oli jo pihlajanmarjoissakin. Vaikka aurinko paistaa, ilmassa hetkittäin tuntui syksyltä. Se taas sai ajatukseni ruska-aikaan.

Tänä vuonna minulla on tilaisuus taas kulkea Ylläksen seudun tuntureilla. Haaveilla Haavepalolla. Ehkä tämän kesän sateet ovat ohi ja tästä alkaa lämmin ja pitkä syksy. Polkiessani ennätän sekä katsella että ajatella. Kyllä siinä edellisen illan tanssitkin palailevat pätkittäin mieleeni.

Olinko se minä, joka kirjoitin, etten orkesterien perässä juokse…. No, ajattelin saada "kaksi kärpästä" samalla iskulla, joten ei hassumpi kesäillan matka Mäntyrinteen lavan kautta Pistohiekan lavalle. Maisemat eivät voi tulla paremmaksi kuin mitä oli tällä matkalla. Vihreän kullan kulttuuritien kylttejäkin oli osalla matkaa.

Olipa se jonossa ajelua menomatka, mutta sitten olikin vapaat vallat ajella välietappi. Mutkainen oli se tie ja asumaton taival. Edessä ajoivat nuoret miehet vaihdellen vauhtia kuin kokeillen seuraanko heidän vauhtiaan. No, seurasin tietenkin, ettei mene kovasti aikaa matkan tekoon ja ennättää kuulla Tarja Lunnastakin ja Rossoa.

Mutta nyt ensin illan alkuun. Kello 20.30 ilmoitetaan tanssit alkavaksi Mäntyrinteen lavalla ja alkoivatkin, levymusiikilla. Finkkuherrat kertoivat aloittavansa tunnin päästä. Kun paikalla oli muutamia pariskuntia, minulle jäi aikaa seurustella erään tutun pariskunnan ja heidän hurmaavan 5 v poikansa kanssa, joka halusi päästä samaan kuvaan Finkkujen kanssa. Siinäpä sitten kuvattiin Finkkujen uutta autoa, joka oli kyllä aika mahtava. Pitempi kuin entinen, se, mikä on nyt kuin uusi Pekkaniskan Poikien keikkabussina. Sekin on mukava havaita tien päällä – takana lukee Tässä menee Tanssiorkesteri Pekkaniskan Pojat ja sivussa on heidän kuvansa. Finkkujen bussin perässä komeilee heidän kuvansa ja hauska teksti – Mitä sulle kuuluu… Mukava on varmaan keikkabussin perässä ajaa tien päällä ja katsella hymyilevää joukkoa ja yrittää lukea kirjoitusta kauempaa. Komeita kuvia tulikin, herrat ja auto olivat tyylikkäät. Nuori herra  saa ihan oman kuvan muistoksi.

Sisälle ei ollut tullut kuin lisää pariskuntia kello 21.30 mennessä ja naisia jonkin verran, mutta vain muutamia yksin tulleita herroja. Tanssimahdollisuudet näyttivät kuivuvan kokoon, joten kun eräs herra haki foksille, ajattelin sen riittävän tälle paikalle. Seisoskeluksi se olisi mennyt. Ihmettelin kyllä, ettei paikalla ollut ollenkaan tavanomaista Finkkutanssien väkeä. Jostain oli käsitys, ettei tässä paikassa juuri muita käy kuin pariskuntia. Itse olen käynyt kerran joskus vuosia sitten.

Ehkä syynä oli myös se, että Kruunuareenalla esiintyi PNP ja Iitiälläkin oli tanssit sekä nämä Pistohiekan tanssit. Olisiko Puumalan sillanaluskemmakoihinkin joku mennyt. Siellä kun oli Dingosta alkaen viikonlopun aikana jos ketä tunnettuja artisteja. Ei kylläkään tanssiorkestereita, mutta voihan sitä kesäiltaa viettää muutenkin kuin tanssien. Minulla oli kyllä hyvin muistissa maaliskuun Lapin matkaltani Dingon ilta, jota kuuntelin vain sen ensimmäisen kappaleen, joka muistutti Autiotalo-kappaletta, mutta oli kai tehty jokin hieno musiikillinen esitys.

Jouduinkin hyvin ennen Tarja Lunnaksen osuuden alkua Pistohiekalle. Kaksi herraa haki ennen naistentunnin alkua. Ja mitä näinkään lavalla. Hetken raksuttelivat aivoni, että Omegako täällä onkin. Kunnes Rosson tutut pojat huomasin. Ensin olin huomannut kosketinsoittajan, Omegan Anna-Liisa Väkeväisen. No se selvisi heti tauolla. Anna-Liisa halusi varmaan vastata kysyvään katseeseeni tanssin aikana. Hän oli viikon tuuraamassa, kun Rossolla on edelleen hakupäällä laulavasta kosketinsoittajasta.

Täydellisen hyvää musiikkia soittivatkin ja osoittaa vaan Anna-Liisan taidon ja sopeutumisen vieraaseen orkesteriin. Liekö alkuillasta esitetty argentiinalaisia tangoja, joiden soittamisessa Anna-Liisalla on taito hallussa. Hän kun soittaa myös haitaria. Jospa vakituinen soittaja löytyy ennen talven tuloa. Ei ole varmaan mukava orkesterin soittaa, jos yksi jäsen aina vaihtuu.

Ensi vaikutelmana tanssiväestä oli, ettei paikalla ollut ollenkaan tavalliset kävijät. Aivan muutama tuttu oli paikalla ja yleisesti havannoiden herrat osasivat foksin ym perustanssit ihan hyvin. Lattareitakin jotkut menivät, mutta jotain puuttui.

Eräs tuttu tanssipari kertoi, että olisivat menneet Finkkutansseihin, mutta arvelivat, että siellä on varmaan tungos ja jäivät Pistohiekalle. En tohtinut kertoa, että hekin erehtyivät. Seudun tanssinharrastajat olivat jossakin, mutta missä. Rosson tansseissa on kyllä tavallisesti sankoin joukoin hyvin tanssivia miehiä ja naisia. Tarja Lunnas lauloi tavalliseen tapaansa polkat ja kuuntelin ne sujuvasti. Ne tulivatkin naistenhaulla, mutta ei sillä väliä. Minun tanssituttujani ei ollut paikalla ja montakaan paria ei ollut lattialla.

Hitaalle valssille sitten yritin ja hain herraa, joka jotenkin herätti luottamusta. Olikin tällä viikolla ensimmäisen kerran tanssinut hitaan valssin jonkun tuttunsa kanssa. Oli katsellut netistä askelkuvioita. Arveli, ettei osaa tanssia ja sanoinkin hänelle, että vain tanssimalla oppii. Siinä sitten mentiin, minä selkä edellä ja ihan perusaskelet menivät hyvin. Käännös ei onnistunut, joten siitä luovuimme. Ensimmäisen valssin aloituskin meni hyvin, toisessa olimme "välitahdissa" tai jossain. Teki mieleni korjata, mutta niin tanssimme loppuun hänen viennillään. Hän olisi otollinen herra opettelijana, jota voisi neuvoa kuuntelemaan musiikkia ja odottamaan, kunnes kuulee milloin aloitus lähtee oikein.

Muutamien tuttujen herrojen kanssa tuli fuskattua ja jopa sambaakin tanssin, vaikka oma tanssini ei voi huonommalta näyttää kuin miltä se tuntuu. Kahdet tangoparit olivat illan kohokohdat. Harvoin itseäni paljon pitemmän miehen kanssa tulee hyvää tunnetta, nyt tuli. Onneksi, sillä hyvä tanssi saa unohtamaan kaiken muun.

Tarja jäi laulamaan viimeistä kappalettaan, kun makkaramyynnin kautta selvisin autolle ja kotiin. Rossolla oli ehkä vielä puolen tunnin osuus, joka olisi ollut mukava kuunnella, sillä he ovat niitä, joita voin kuunnellakin ilman tanssimista.

Ilta oli viilennyt ja sumua oli monin paikoin, sillä tie kulki vesien äärellä. Tuttua tietä oli helppo ajaa, vaikka tarkkaavaisuus on silti säilytettävä. Lauantai-illalle on yhtä kova arpominen edessäni kuin perjantaille vai "otan molemmat" niin kuin joskus TV:ssa olleessa leipärasvamainoksessa tanssilavalta. Naistentansseissa oli kaksi herraa kesälavalla odottamassa hakua eri puolella. Nainen huomasi ensin toisen, sitten toisen ja haki molempia.