Varjokuva Kallioniemen lavalla 31.8.2007

Vielä autolle kävellessäni perjantai-iltana en tiennyt mihin suuntaan matkani on. Sydän ja sielu olivat matkalla Kallioniemen lavalle Korialle ja vähäinen järki Tommolan lavalle. Olenhan aina sanonut, että Varjokuvaa kuuntelen vaikka illan istuen. Tommolassa sen sijaan yleensä saan tanssia ja tanssitutut ovat siellä. Nyt siellä olisi ollut myös yksi mieleisimmistä orkestereistakin, Tommys. Järjelle taitaa olla niin pieni tila minussa, kun sydämeni ja sieluni tila valtaa koko mieleni ja kehoni. Eihän siinä vaihtoehtoja ole. Kuukausi on mennyt Varjokuvan edellisistä tansseista, joten annos Varjokuvaa on tarpeen jaksamiseen ja jatkamiseen.

Syksyn merkit ilmaantuivat lämpöisen jakson jälkeen kertaheitolla. Sää kylmeni. Sateita, myrskyjä, rakeita ja tuulta monena päivänä ja yönä. Nyt sentään oli kaunis ilta. Lava on Kymijoen äärellä, töyräällä. Tyyni vesi lainehti alhaalla ja taivaalla pienenevä kuu seurasi illan tansseja. Mutta tanssiväkeä ei juuri ollut aluksi. Kuitenkin illan mittaan saapui niin, että pieniä iskuja jopa nilkkaani sain ahtaudessa. Kaipa sijoittelin omaa jalkaani huonosti.

Alussa oli levymusiikkia, jonka aikana oli väljää ja kylmääkin. Onneksi on aina joku lämmin vaate mukana, että voin lisätä tarpeen mukaan. Olen yrittänyt järjellä miettiä, mikä siinä Varjokuvan musiikissa on sen tanssittavuuden lisäksi, joka saa minut onnellisen tyytyväiseksi. En tiedä eikä sillä ole väliäkään. Erotan heidän kappaleensa ja soittamistapansa jo alkurytmeistä, vaikka en etukäteen tietäisi kuulevani heitä. Ihmismieli on ihmeellinen. Kun sinne jäävät muistijäljet, ne ovat siellä ja pysyvät.

Tulee mieleen saman illan toisen paikan orkesteri. Pidän kovasti heidän tyylistään soittaa. Tommysin useissa kappaleissa on heille ominainen  lempeä folk-dance poljento, joka miellyttää minun korvaani ja tekee esimerkiksi hitaaseen valssiin ja moniin muihin lajeihin miellyttävän lisän. Pidän siitä kovasti. Jonkun toisen mielestä se on liian voimakasta ja kai häiritsevää, mitä ihmettelen. Siinä on myös orkesteri, jonka musiikkiin herään heti ensi rytmeistä.

Mutta Kallioniemeen takaisin. Ilta sujui orkesteria kuunnelleen ja jopa välillä joku herra haki tanssimaankin. Naistentunti meni tavalliseen tapaani, ihmetellen. Tuttuja ei juuri ollut ja Kaakonkulman tanssiherrat olivat kai erikoistanssilajikurssilla, joka kuulemma kesti ilta kymmeneen. Tangot ne pelastivat iltani. Alkuillasta levymusiikin aikana raamikas, tuttu herra haki ja itse hain häntä myöhemmin illalla eteisestä toiselle tangolle. Ei tainnut olla edes naistenhakuaika. Toinen tuttu herra haki foksille ja ilo on todeta hänen tanssitaitonsa kehittyvän koko ajan. Tanssin miellyttävyyden ei tarvitse aina olla kiinni taituruudesta. Minua kyllä suoraan sanoen kävelytettiin ainakin valssi ja jotain muutakin. En parhaalla mielikuvituksellanikaan löydä sellaisesta tanssiniloa. Kyse oli varttuneesta herrasta, jonka tanssitaito on jämähtänyt jollekin alkutasolle. Turhaanhan yritän vientiä ohjata, mutta todella harmittaa, etteivät viejät joskus osaa valssilla pyörähtää ympäri, vaan toistuvasti ollaan menossa päin takaa tulijoita. No, kaikkihan lavalle sopivat….

Varjokuvan miellyttävyyden tanssiorkesterina saa aikaan koko soittajakaarti. Soittimia on koskettimista, kitaroista, bassosta, haitarista, trumpetista ja läskibassosta alkaen. Rumpali-Kyösti laulaa lähes koko illan ja ovat välillä äänessä koko joukkokin. Listoilla olleen Ilta himmenee-kappaleen kuulimme. Samoin Kesämuisto on kaunis. Kesän tanssihittiäänestys on menossa ja edellä mainittujen lisäksi Varjokuvalla on mukana kolmaskin ehdokas Return To Sender.

Tälle illalle kaikki "kansalliset tanssit" jäivät väliin. Tunnen itseni tyhmäksi ja tanssitaidottomaksi katsellessani toisten tanssia. Tosin hyviä polkantanssijoita en huomannut, jos en pariskuntia ota lukuun. No, olihan illassa silmän iloakin. Pieni ja pippurinen neitokainen parinsa kanssa osasi tanssia. Olihan siitä näkyvä todiste olla kutsuttuna Eurovision Dance Contest – Suomen karsintaan.

Ilta ei ollut mikään tanssi-ilta minulle. Ehkä taas oli asenteissani vikaa. Olinhan minä mukana keskilattian kopteroinnessakin, mutta tekikö se polkattomuus mielialan laskun. Varjokuva soittaa juuri minun jaloilleni sopivia polkkia, joissa ei henkihieverissä tarvitse hypätä. Letkeys polkan soitossa kuin tanssimisessa on nautinnollisin juttu. Samoin heidän hitaat valssinsa ovat hitaat. En tainnut niitäkään tanssia...

Ennen illan viimeistä orkesteriosuutta tauolla tanssittu tango illan tyylikkäimmän ja ajatuksiltaan hengenheimolaisherran kanssa kohensi mielialaani. Siitä olikin hyvä valmistautua kotimatkaan kuutamoyöhön.