Itsenäisyyspäivän aattotanssit

Keskellä viikkoa olevat tanssit eivät ole tavallisesti minua varten. Työ rajoittaa muita harrastuksia ja varsinkin pitkiä tanssimatkoja. Joten itsenäisyyspäivän aatolle en ollut suunnitellut mitään. Töistä kotiin vain ja Kauniiden ja Rohkeiden äärelle sohvalle.

Siinä sitten jokin hallitsematon täytti ajatukset. Nopea laittautuminen tanssimatkalle, vaikkei suunta edes ollut selvä. Vielä polttoainetta tankatessani mietin ilmansuuntaa. Vaihtoehtoja oli kaksi – Tulenliekki tai Ruusulinna. Tulenliekin pimeästä tanssitilasta en pidä, vaikka edukseni varjossa olenkin, joten Ruusulinnan taival alkoi. Kura roiskui ja pyyhkijät olivat päällä koko matkan. Loppumatkalla tihkusade ja jokunen lumihiutalekin pitivät katseeni kirkkaana.

Saavuin paikalle melkein tunnin myöhässä. Autoja oli kaikki paikat täynnä. Tiesin sen etukäteen, joten ei mitään yllätystä. Yllätys sen sijaan oli tanssien aikana. Huolimatta väkimäärästä mielestäni ei sellaista ahtautta ollut mitä odotin. Suunnilleen samanlaista siellä on ollut silloin kun olen käynyt. Toinen yllätys oli se, etten kokenut Satulinnan turhautunutta tunnelmaa.

Ensimmäinen Finkkujen setti meni ohi, mutta sain kuulla kyllä heitä riittävästi illan aikana. Taitavaa musisointia, mutta ei tyydytä minun tanssitoiveitani kuin osittain. He ovat valinneet oman tyylinsä soittaa tanssimusiikkia ja ei se minua häiritse. Harvoin heidän tansseissaan olen. Soittokunta sen sijaan on mukava nähdä ja varsinkin Tomin täydellinen sopeutuminen joukkoon.

Toinen orkesteri, Pekkaniskan Pojat soitti ja on aina soittanut minun jaloilleni sopivaa musiikkia. Iloinen tanssijoihin suuntautuva esiintyminen on heidän toinen valttinsa. Matti-Sakarin äänen kuuleminen jo tekee hyvää. Heidän suosionsa tanssiväen keskuudessa jatkaa nousuaan, sillä he soittavat konstailematonta selkeää tanssimusiikkia, jota itse kukin voi tanssia tavallaan. Hitaasti tai nopeasti, tulkiten tai vain jalkojaan siirrellen, sylitanssina tai kaikki osaamansa koukerot näyttäen. Äänentoiston he saavat taidollaan kohdalleen. Koskaan en ole huomannut, että musiikki olisi liian kovalla tai kuuluisi liian hiljaa.

Eräs tanssittajani sanoi Finkkujen musiikista, että taitaa olla enemmän nuorisolle. Kyllähän ne nopeat rokit yms olivat voimalla soitetut ja minua häiritsee se jumputus taustalla, joka tuo diskomusiikin mieleeni. Kun tarkemmin ajattelen, niin ehkä tyyli onkin hieman muuttunut. Ja on paljonkin muuttunut niistä alkuajoista, jolloin ihailin syvästi heitä ja kävin heidän tansseissaan aina kun vain oli mahdollista. Aika on muuttanut heitä ja niin minuakin. Uudistumisella ovat omat muotonsa.

Tanssiväkeä oli kuitenkin niin paljon, että löysikö kuka ja kenet, lienee ollut kohtalon käsissä. Vilaukselta huomasin moniakin tuttuja ja joitakin vasta loppuillasta, kun väki hieman väheni. Jouduin siis paikalle, kun toinen setti oli alkanut ja kai mennyt ainakin ensimmäinen kappale. Tango joka tapauksessa oli seuraava ja Kaakonkulman tanssituttu haki sille. Polkat taisivat olla seuraavat ja samasta suunnasta oleva herra haki sillekin. Taisin olla ihan tuntematon kasvo etelän herroille. Alkuillan aikana tuli tosi kuuma ja juomataukoja oli pidettävä. Tuttuja olivat kaikki herrat, jotka tanssittivat. Hänkin, jolla oli hauska lindy-boogie-jive-yhdistelmä, johon minun jiveni ei saattanut sopia, mutta hauskaa oli. Runonhaltijan kanssa tango on hyvä ja muutenkin pitkästä aikaa hauska tavata. Vähän ennen kotiin lähtöäni tangolle haki nuori herra, hänkin tuttu. Siinä oli tangon syvyys mukana. Tanssi-iltaani kuului useita tanssilajeja ja se tyydyttää tanssihalujani. Kaikki herrat olivat sopivia hakemiinsa kappaleisiin. Useimmat olivatkin muualta kuin etelästä. Paitsi eräs herra, joka sai joskus minunkin kirjalliset taipumukseni kukoistukseensa. Joista ehkä lie ollut harmiakin, mutta minkä sille voi, kun "sydämen kyllyydestä suu puhuu". Tämä taas on viittaus erään papin puheeseen. Se jatkui – "hyvästä sydämestä tulevat hyvät sanat ja pahasta sydämestä pahat sanat." Nyt tanssimme seestyneinä hetken. Kuulin varmaan vain ajatuksissani – mikään ei ole niin ehjä kuin särkynyt sydän.

Pekkaniskan Poikien viimeisen setin alkaessa kroppani ei kestänyt enempää. Lyhyet yöunet takana ja matkanteko sekä tanssiminen koettelivat voimiani. Pukiessani eteistiloissa vielä neljäs Kaakonkulman tanssituttu, herrakomistus, tuli juttelemaan. Illan aikana huomasin hänetkin vain kauempaa. Erinomainen tangontanssija. Jossain vielä tanssimme – tangoja. Hän kyllä taitaa olla innostuneempi näistä nykynuorten häkkyröinneistä.

Ehjin nahoin selvisin kotiin kello neljä ja meni tunti ennen kuin nukkumaan pääsin. Tällaisesta voin sanoa, että itsenäisyyspäivä melkein piloille meni maatessa, tosin vain kuusi tuntia. Sitten illalla Linnan juhlien katselu sohvalla maaten ei edennyt alkua pitemmälle. Nukahdin heti ja kahden tunnin päästä siirryin sänkyyn. Kolmentoista tunnin yöunilla oli hyvä aloittaa perjantain työpäivä, mikä osoittautui silti väsyttäväksi. Liika kai on liikaa. Kaikessa.