Vanhalla Sotkulla 11.1.2008

Jos tanssiminen vie joskus taivaisiin, niin samanlainen hyvänolon tunne kyllä tuli hiihtämisestä viikolla. Ensimmäinen kerta kotiladuilla tänä talvena. Miinus neljä astetta pakkasta, karhean pulverimainen lumi, suksi liukui kevyesti, ja ei mitään tunnetta, että hiihtäminen olisi vaikeaa. Päinvastoin, se tuntui mielettömän helpolta, vaikka Lapin matkaltani joulun alla ei jäänyt juuri mitään pohjaa.

Lienenkö syntynyt sukset jalassa, mutta oma on lajini. Mukavaa oloani lisäsi uusi hiihtopukuni, josta olin haaveillut muutaman talven ja en vain raskinut ostaa. Lasten antama lahjakortti velvoitteella hankkia se nyt oli yllätys. Tulevat kolme-neljäkymmentä vuotta sillä hiihdän;<) Materiaali on kyllä paras mahdollinen ja niin ovat puvun leikkauksetkin. Ei tuuli liplattele alamäessä lahkeissa tai puserossa.

Näillä fiiliksillä sitten pyörsin päätökseni senioritanssien syrjään jättämisestä. En tiennyt, mikä orkesteri oli paikalla, mutta Sotkulta löysin itseni. Ja samalta näytti kuin viikko sitten. Nyt piti jopa maksaa sisäänpääsystä. Viimeksi naiset pääsivät ilmaiseksi ja minäkin sen vajaan tunnin kuuntelin silloin musiikkia.

Mutta ei se ihan niin mennyt nyt. Heti alkuvalssilla kiva vanhempi henkseliherra haki. Jopa jenkallekin myöhemmin. Sitä tanssimme noin suunnilleen vanhanpojan jenkkana. Paikalla oli tuttu herra, jonka kanssa fuskut, kävelyhumpat ja sambat olemme tanssineet ennenkin ja niin nytkin. Hänellä on oma kuviosarjansa, jonka olen oppinut ja jopa samba menee meiltä siististi ja naurettavan hauskasti. Samba kun on laji, jota välttelen, sillä oikeaa sambaa en osaa niin kuin toivoisin ja siksi sen jätän yleensä väliin. Hidas valssi on myös ollut tanssimamme laji.

Muutama muu herra haki tangoille, fokseille ja mikä parasta – pääsin myös polkalle. Ihan tuntematon herra haki. Hänellä oli ihanan valkoiset, pitkähköt, taipuisat hiukset ja kasvot olivat kyllä ilman ryppyjä, joten ikää en osaa arvioida, nuorekas hän oli. Hän oli istunut aiemmin samassa pöydässä kahviossa minun ja erään tuttuni kanssa. En muista, että polkasta olisi edes keskusteltu pöydässä. Enemmän keskusteltiin siitä, miksi paikkakunnan senioreja nuorempi tanssiväki boikotoi paikkaa. Tilaa on tanssia, erityisen hyvä lattia ja musiikki on ollut joka kerta, kun olen ollut paikalla, oikein sopivaa tanssittavaksi. Tanssilajeista ei ole ollut puutetta.

Illan ensi valssilla huomasin lavalla tutun soittajan, Jari Kokkisen. Ja selvisi, että Foxpop siinä soittelee. Olin kuullut sisään tullessani, että paikkakunnalta lähtöisin oleva Eija Sinikka on solistina. Myöhemmin sain tietää, että Foxpopilla on edelleen vakituisena solistina Kaisa-Mari Ruokolainen. Hän oli Mäntymotellin illassa vuosi sitten joulukuussa. Hän opiskelee nyt. Mm.Yölinnun keikkamatkakertomuksia lukiessani huomasin, että Foxpop on ollut samoilla keikoilla ja heillä on ollut solistinaan Laura Carita, joka oli Mäntymotellin perjantai-illan jälkeisenä lauantaina Kuntotalolla Foxpopin kanssa. Orkesteri soittelee välillä eri solistien kanssa ja hyvin sujui tämäkin ilta. Vaikka en nyt Yölinnun musiikista kovin innostu (enää), niin heidän nettisivuillaan "tien päältä-kertomuksensa" ovat hauskoja. Tässä yksi ennen viime kesän lomaa. Kyllä google on nerokas keksintö ja aina tansseissa olo kotona olon voittaa, vaikka kysyntä ja tarjonta ei aina täydellisesti kohtaa. Seuraava tanssi-ilta täyttikin tanssijan haaveet.