Anttolanhovissa 30.1.2008

Onneksi huomasin vilkaista Anttolanhovin nettisivuja. Olisin jäänyt paitsi upeasta musiikillisesta illasta. Hiihtämisestä ei olisi tullutkaan mitään, oli sellainen lumimyräkkä. Ajamista se ei haitannut – minulla, mutta pian edessäni oli jono autoja, joita se haittasi ja vauhti hiipui 40-60 km välille.

Siinäpä jonossa menimme koko letka ja alkuvalssit ja jokin muukin kappale ennätti mennä ohi. Tango soi, kun sisälle pääsin. Sekin jäi kuunteluun päällysvaatteita riisuessani. Musiikki soi korvia miellyttävällä tasolla eikä se illan aikana tullut yhtään huonommaksi. Sitä aina ihmettelen, miten toiset orkesterit osaavat pitää volyymit kohdallaan ja etteivät rummut ja basso kuulu ylimpänä. Tässä oli orkesterin ensimmäinen plussa ja niitä löytyi illan mittaan. Minun mittapuilla ja tuntemuksilla paikalla oli tanssiorkesteri, joka esitti tanssimusiikkia laidasta laitaan ja ei tarvinnut arvailla tanssilajeja tai miten niitä nyt tanssisi.

Väkeä ei ollut aluksi paikalla kuin muutamia pariskuntia ja jokunen "isäntämies" ja daamikin sekä kolme minulle tuttua ja tanssitaitoista herraa. Tanssiminen alkoi mukavasti. Tulihan sinne väkeä lisää jopa pieneen kylkimyyryyn asti. Ei ne suunnat tai tanssitilan käyttö ole kaikille itsestään selvyyksiä tai lie koskaan kuulleetkaan jostain järjestyksestä. Kunnon kylätanssit ne olivat. Viisaammat väistävät – jos ennättävät alta pois.

Karavaani-orkesteri ja erityisesti  haitaristi Sami Hopponen olivat olleet mielessäni kesästä lähtien. Olinhan minäkin yksi niistä kansalaisista, jotka äänestivät hänet voittoon Kultaisen harmonikan 2007 kilpailuissa. En tiennyt hänestä ja orkesterista aiemmin juuri mitään. Viihdyttäjä -2007 ja SMORK-2007 karsinnoissa mukana olivat olleet, mutta soittamista en ollut kuullut. Siinä TV:tä katsoessani ja kuunnellessani kilpailijoiden esityksiä, ei ollut vaihtoehtoja voittajasta. Eipä sillä, tuomaristolta hän sai myös täydet pisteet.

Siinä hän nyt sitten soitti haitaria, jollaista en ole aiemmin nähnyt. Kauniit sävyt olivat soittimessa. Taitaa olla haitarit omistajiensa kaltaisia ja tässä se näkyi. Jonkinlainen hillitty vaatimattomuus, mutta musiikin alkaessa kuulua sekä mies että haitari sulautuivat yhdeksi ja samaksi ja saivat aikaan säveliä ja sointuja, joita harvoin kuulen. Olisin voinut seisoa siinä lavan edessä ja vain katsella sitä soittamista. Eikä siinä kaikki. Hänellä on hyvä lauluääni.

Orkesterin muut jäsenet jäivät vähemmälle huomiolleni, mutta taitavaa porukkaa he olivat ja yhteistyö sujui soittajien kesken. Rumpalia en tietysti voinut jättää seuraamatta. Ei siinä kuulunut mitään rumpujen hakkaamista tai jytkettä. Vispilöiden lempeän kahiseva ääni oli taustalla sopivasti. Jos haitaristi on nuori, niin on rumpalikin. Eikä ikä painanut kitaristejakaan. Pitempään jo kokemusta kaikilla on soittajina tanssimusiikin parissa.

Orkesterin esitykset olivat kaikki hyvin tanssittavia paitsi, minun jaloilleni ja ehkä vielä enemmän viejän jaloille, oli vaikea ranskalainen valssi. Taitolaji se on. Sen kappaleen haluan vielä kuulla jossain uudelleen ja jospa kohdalle sattuu vientitaitoinen herra. Valsseja, tangoja, humppaa, foksia ja rumbamaisia kappaleita soitettiin illan aikana ja yllätys oli, näinkin pienessä paikassa, polkat. Väärä vitonen ja Säkkijärven polkka – polkkien parhaita. Nopeuskin oli sopivan hyvä, joten henki säilyi.

Taukomusiikki oli myös hyvin valittu ja kyllä niistä yhden kappaleparin olisi voinut tanssia cha-chaanakin tai alun tanssimmekin, mutta herra ei kokenut sitä mielekkääksi. Kahdet jenkat esitettiin illan aikana ja orkesterin viimeiset valssit olivat hidas ja tavallinen valssi. Orkesteri esiintyi taukoineen kaksi tuntia ja saman ajan solisti Susanna Heikki. Sen jälkeen orkesteri esiintyi vielä puoli tuntia, joten puoli yksi yöllä päättyvät tanssit ovat hyvät. Nukkumisellekin jää aikaa.

Susanna Heikin olen tavannut joskus jossain, mutta joku muu orkesteri oli silloin taustalla. Kauniita kappaleita hän esitti ja monet niistä olivat oman nuoruuteni aikaisia. Aika nostalgista siltä osin. Myös tangoja sopi hän ohjelmistoonsa. Silmän ilo hän, hyvänmallinen nuori nainen, joka on säilyttänyt kroppansa sutjakkana.

Liikuntaa olen saanut parin viikon ajan hiihtäen suksilla ja "parketeilla" ja ehkä yli oman tarpeen, sillä puolilta öin alkoivat voimani olla lopussa. Mutta hauskaa on ollut ja tyytyväisen mielen näistä  lajeista saa. Jotain samanlaista on ladulla illan hämärtyessä lumisessa metsässä kuin tanssilattialla sopivassa sylissä tai esimerkiksi kuunnellessa harmonikan sointuja ja katsellessa soittajaa, joka saa kaiken aikaan. Silloin jokaisen sopukan täyttää huumaava tunne, jonka toivoisin vain jatkuvan...