Lauantaina 12.1.2008

Lauantai-ilta Kuntotalolla oli tanssi-ilta, jollaisia jokainen tanssija tarvitsee edes joskus. Sade jatkui koko matkan ajaessa. Pyyhkijät päällä ja nastarenkaat alla, neljäs kuukausi menossa sulilla teillä. No, olihan joitakin päiviä luntakin, mutta ne pyyhkiytyvät mielestä, kun joka aamu herää harmaaseen ankeuteen. Talvikeli tuntuu kaukaiselta haaveelta maanteillä, ainakin omilla seuduilla.

Kuntotalolla on monia hyviä puolia tanssi-illan suhteen. Ensiksikin, kun auton voi ajaa maanalaiseen kellaritilaan tanssi-iltoina. Varsinkin pakkasilla ja lumisateella se on helpotus. Siellä on mukava vaihtaa hamekin ylleni. Sitten on vain noin sadan metrin kävely tanssipaikalle. Kun menee sisälle, on aina hymyilevä, palvelualtis henkilökunta paikalla. Lipun myynnissä on paikan emäntä itse. Kahviossa olevia erilaisia leivonnaisia ja päällystettyjä leipiä ei voita minkään muun tanssipaikan tarjonta. Ei ainakaan, missä olen käynyt. Eikä vähimpänä ole useimmiten tuttu tanssiväki.

Nytkin heitä oli runsaasti. Tällä kertaa oli tosin merkillepantava seikka, että paikalla oli tanssiva väki. Ja se taas johtui varmasti orkesterista. Omega oli uskomaton musiikissaan. Kun harvemmin pääsen heidän iltoihinsa talvi-aikaan, niin muistissa ei kesän jäljeltä enää ollut, miten hyviä he todella ovat.

Sen kyllä muistan, että tangoja esitetään joka setillä ja joka tauolla. Ja jos en väärin muista, nytkin myös Eija Kantola lauloi yhdet molemmilla omilla osuuksillaan. Eijan uudelle levylle tuleva kappale ei ainakaan aluksi tuntunut erikoiselta ja tuli sama tunne kuin joku muukin artisti kertoo, että tämä on uudelta levyltäni. Yleensä sellaiset eivät saa minua vakuuttuneeksi tanssillisuudesta. No, tämä kappale ei ollut tango. Kuitenkin, minulle hän on edelleen ainoa ja oikea tangokuningatar. Aina yhtä tyylikkäänä minihameessaan ja tällä kertaa hopeasaappaissaan.

Orkesterin viimeisellä osuudella soitettiin tango, jota en ollut kuullut ja joka heti sai aivojeni tangokeskuksen hereille. Se oli orkesterin rumpalin, Esa Hiltusen säveltämä, nimeltään Tangox. Siinä oli kaikki tangon tarpeet hyvään tangoon ja tanssimiseen. Musiikissa sointui hetkittäin jotain argentiinalaista, minun korvissani. Toivon sitä esitettävän jatkossakin ja ainakin odotan sitä illoissa. Toinen, mitä odotan ja mikä on aina toteutunutkin, ovat argentiinalaiset tangot, jotka orkesteri esittää hienosti ja varsinkin Anna-Liisan haitariosuudet erottuvat upeina. Hän on todella taitava erityisesti haitarin kanssa. Ensi tuntuma häneen on TV:n tanssi-illoista Klippanilta Helsingistä. Tanssit stadissa-ohjelma, vuosilta 1994-96. Nauhoitetut ohjelmat ovat tallessa, liekö katseltavia enää vai ei. Anna-Liisa oli 19-vuotias siihen aikaan ja soitti jo silloin niin, että kiinnitin häneen huomioni. Hänellä on myös kaunis ääni.

Kun orkesterissa on puhallinsoittaja ja erilaisia torvia, niin sopraanosaksofoni kuulosti joihinkin kappaleisiin erityisen sopivalta. Musiikkiin sillä oli piristys, jonka huomasin. He ansaitsisivat enemmän ja laajemmalti tanssiväen arvostusta. Jään tällaisen illan jälkeen miettimään etelän tanssiväen ihastumista ja varsinkin erään orkesterin perässä kulkemista. Tietynlainen laumahenki kai on osa ihmisen luontoa. Kuitenkin Suomessa on monta hyvää orkesteria, joita voisi arvostaa ja joiden tansseissa käydä. Ehkä jotkut tanssi-ihmiset omaavat kiikarinäön ja yhtä kapean kuuloalueen ja jäävät paitsi erilaisista tanssi-illoista.

Tanssittavan ja monipuolisen musiikkinsa ansiosta Omega kuuluu tanssiorkestereiden parhaimmistoon. Merkille pantavaa oli, että äänenvoimakkuudet olivat koko illan kohdallaan, niin orkesterilta kuin väliaikamusiikkina, jonka miksaaja on ohjelmoinut. Samaa saa hakea muiden orkesterien tanssi-illoista ja ei tule mieleeni monta vastaavaa. En muista myöskään toista orkesteri, joka olisi saanut sopimaan kansalliset tanssit kahteen settiin ennen solistin esiintymistä. Polkka, jenkka ja masurkka siis saatiin heti alkuillasta eikä puolen yön jälkeen pyyntöjen jälkeen, mikä on joidenkin orkesterien heikkoja puolia.

Tanssilajien puolesta ilta oli täydellinen. Jos nyt salsaa ei esitetty, niin hyvät olivat sambat. Tanssitaitoisia olivat myös tanssijat. Sen huomasi erityisesti kädenalitansseissa, jos sitä nyt jonain mittana voikaan käyttää. Toisinaan hyvältäkin kädenalitanssijalta puuttuu hyvä taito vakiolajeissa ja foksikaan ei ole sitä mitä se parhaimmillaan voisi olla. Nyt lattia oli täynnä fuskuissa ja buggikappaleissa. Niin myös cha-chaassa ja rumbassa, jota ehkä myös kuitenkin sylitansseina tanssittiin. Lähes kaikki näyttivät osaavan hidasta valssia ja niillä kansallisilla tansseilla oli väkeä lattian täydeltä.

Oma tanssi-iltani oli täynnä mielihyvää. Jos sitä kertyi tanssimisesta, niin myös siitä, että oli ilo katsella tanssivaa väkeä, joka osaa asian ja on innostunut. Tanssin riemu näkyi ihmisten ilmeissä ja liikkumisessa lattialla. Ja orkesteri ansaitsee kiitoksen omasta osuudestaan. Ilman esitettyä musiikkia ei tällaista iltaa olisi syntynyt.

Seinäruusuhameeni ei pahemmin pelottanut tuttuja miehiä. Jo illan alussa oli mukava tavata kaksi pariskuntaa, joista toista viimeksi kesällä olen tavannut tansseissa. Oli ilo tanssia illemmalla tämän rantakaupungin taitavan herran kanssa hitaat. Toista pariskuntaa näen silloin tällöin ja nyt sain onnitella herraa uudesta työpaikasta, basistina yhdessä mieliorkesterissani. Ja mikä tanssitaito hänellä on ja varsinkin tangoissa. Olen myyty nainen, kun pääsen tanssimaan hänen kanssaan. Niin, pääsinkin…  Jos useammat soittajat osaisivat/haluaisivat tanssia, niin tanssimusiikkiin, nopeuksiin ym saattaisi löytyä aivan uusi näkökulma, joka orkesterin olisi hyvä hallita. He soittavat tanssijoille, jotka maksavat heidän palkkansa. Näitä orkestereitakin on ja pyrin heidän iltoihinsa. Miten lieneekään tämän orkesterin tanssitaito, mutta sopivat ovat rytmit ja tempot.

Alkuillan sylitanssit sopivassa sylissä antoivat pohjan illan kululle. Useimmille tangoille pääsin tanssimaan, mutta en kaikille. Mutta määrä ylitti reilusti jotkut muut tanssi-illat, joissa tangot ovat kovin vähälukuisia. Kymmenet tangot lukujeni mukaan esitettiin. Naistenhaullakaan en osannut hakea taukomusiikilla tulleelle tangolle, mutta solistin laulamalle osasin jo ennakoiden kävellä herran viereen pyytäen tangolle…  Arvioni mukaan oli tangon vuoro, koska solisti ei ollut vielä laulanut yhtään. Ja niin tulikin – Yön kuningatar.

Puolilta öin alkoi sekahaku ja tangoparin toiselle puolikkaalle hain erään herran, joka oli poistunut  ensimmäisen tangon aikana, koska se oli argentiinalainen. Ja hän kun on oikein hyvä kaikkien lajien tanssija. Alkuillasta tangolle haki herra, jonka kanssa olemme joskus tangoa tanssineet arvosteltavanakin. Mukava oli tanssia, vaikka seurantani ei ollut enää aiemman kaltaista. Tangoonkin tarvitaan mielellään toistuvia kertoja. Vielä argentiinalaisille tangoillekin hän haki ja siinä jalkani olivat omissa valinnoissaan. Kauan on siitä, kun niitä kursseja kävin ja painotus oli runsaisiin kuviosarjoihin. Nyt suuntana lienee paremminkin rytmiin liikkuminen. Muiden tangoherrojen kanssa tanssiminen oli tutumpaa.

Polkka oli luku sinänsä ja siitä annoin palautetta kai väärään paikkaan, kun miksaajaa pyysin hiljentämään tahtia ;<) Olivat ne nopeat, varsinkin ensimmäinen. Jotkut ehkä pitävät, mutta minulta nautinto menee, jos joudun "läähättämään". Olihan polkassamme viejän ominaisia erikoisuuksia – parin ilmaan nostot. Joskus Suikkalan kesälavalla minulla oli lyhyt leveä hame ja siinä helmat nousivat korviin. Nyt pitkä hameeni ei varmaan paljastanut kuin sääret. Kieltämättä kaipasin Varjokuvan letkeitä polkkia.

Loppuillasta soitetulle cha-chaalle ei kukaan hakenut ja katselin toisten tanssia, kun siihen sitten ilmaantuikin herra, joka tanssii persoonallisen kauniisti kaikkea vaimonsa kanssa. Olen ihaillut heidän tanssimistaan. Viennissä oli kuvioita, joita en heti tajunnut ja onneksi hän pidättäytyi niihin, mitä huomasi minun osaavan. Kyllä vienti oli lajin mukaista ja herran kroppa hyvin siihen sopiva ja taipuisa. En siinä voinut muuta kuin saada omakin vartaloni liikkumaan samaan tyyliin. Mukava tunne jäi itselleni, toivottavasti herrallekin, alkumetrien kompuroinnistani huolimatta.

Joidenkin herrojen kanssa oli puhetta fuskusta ja muista kädenalitansseista. Jotenkin niitä lajeja pidetään mittana tanssitaidosta ja monelle on haaveena ja toiveena oppia niitä. Jotkut hakeutuvat opettelemaan, mutta kaikki eivät koe niitä omikseen. Jokaisen pitäisi kuunnella omaa sisintään. Tanssia sylitansseina kaikkea mitä omat jalat tottelevat. Tanssin illan aikana useita ihania lähekkäin tansseja ja kyllä sitä samanlaista tunnetilaa en koe erillään tanssimisessa. Hauskoja kaikki irrottelut ovat, mutta kyllä kaiken valtaava sisäinen hehku syntyy toisen sylissä. Tunnetilat ovat erilaiset. Tangon luoma tila on vielä omansa. Se on hyvä, että tanssi-illassa esitetään erilaista musiikkia ja jokainen voi valita tyylinsä tanssia. Erikoislajit, hitaat valssit, polkat ym. ovat erikseen. Ne voi opetella tai sitten olla valintansa mukaan katsojana.

Tämä tanssi-ilta antaa uskoa tanssin voimaan. Siihen, että huonoista illoista huolimatta ei pidä luopua tanssimisesta. Tulee usein mieleen erään rytmifriikin kirjoitus, joka on kannustava. Kiitos Omegalle, soittajapojille, Anna-Liisalle, solistille ja ei vähimpänä äänimiehelle, joka on valioyksilö ammatissaan. Tällä Omega-annoksella pärjään pitkälle. Kiitos myös Kuntotalon Sinikalle, joka sai tällaisen orkesterin paikalle.