2.2.2008 Aitoon Honkala

Matkalla tuntemattomaan oli säitä, kapeita teitä, jäisiä, sohjoisia, mutkaisia, risteyksiä sinne ja tänne, välillä kuin mullospellolla olisin ajanut. Pakko oli luottaa Eniron ohjeisiin ja perille pääsin eksymättä. Ei tainnut olla nopein reitti, jos ei lyhyinkään. Päijänteen itäpuolelta siirtyminen länsipuolelle oli varmaan vaativin ajosuorikseni. Ajelen kyllä useimmiten isoja väyliä. Kokemus se oli, joka ei toistu.

Perillä odotti kuitenkin mukava tanssipaikka, Aitoon Honkala ja Varjokuva. Muutamia tuttuja oli tullut tanssimaan. Väkeä ei ollut mitenkään runsaslukuisesti. Yllätys olikin kahviossa, kun Kisarannan entinen pitäjä oli tiskin takana. Toivottavasti hän saa tämän paikan toimimaan tehokkaasti. Pitkästä aikaa oli mukava tervehtiä.

Eteisen seinällä oli lappu, missä oli orkesterin esiintymisajat ja naisten hakuvuorot. Varjokuvan Kyösti kertoi lavalta käsin kyllä naistenhakuajat. Ehkä olisi hyvä olla jokin salissa näkyvä taulukin. Tosin haitanneeko tuo, kuka siellä hakee ja ketä. Illan alussa tangolle haki minua herra, jota toivoin. Naistenhaun jälkeen hyvälle tangolle, itse asiassa kahdelle hyvälle argentiinalaiselle tangolle hain häntä, kun oli istumassa penkissä "ihan joutilaana"... Ei sillä, kyllä hän tuli kohteliaasti minua vastaan, kun näki askeleeni suuntautuvan häntä kohti. Herrasmies mikä herrasmies.

Mukavia tanssittajia herrat olivat ja useita tanssilajeja lankesi kohdalleni. Jopa polkatkin, valitettavasti en tainnut loistaa ensimmäisessä polkassa, jonka tanssimme swinginä. Herralle tavallinen polkka oli ehkä vaikeampi, joten keskiarvo polkille ei ollut kymmenen, mutta pääasia, että tanssimme. Polkkakin on laji, jota olisi hyvä tanssia säännöllisesti, vaikka toisaalta, kun sen on oppinut, ei se taito katoa. Hänen kanssaan lattarit ovat kiitettäviä ja niitä olemmekin tanssineet useammin kotiseudullani tai ainakin Savossa, kun hänen työpaikkansa on siellä. Myös tangoa hän vie hyvin.

Erästä pituistani sutjakkaa herraa hain ensin ja sen jälkeen hän taisi hakea minua useamman kerran. Vasta jälkeenpäin kotona tajusin, että taisin kohdata herran, jota olen toivonut tapaavani jo muutaman vuoden ajan. Jotkut  vaan ovat niin salaperäisiä eikä niin kuin minä, jota luetaan kuin avointa kirjaa – niin kuin tässä päiväkirjassani ;>) Sinipaitainen herra oli myös mukava tanssittaja. Jossain on nähty aiemminkin. Näkötutun kohtaaminenkin vieraassa paikassa ilahduttaa. Yksi salin nuorimmista ja komeimmista herroista oli mukava nähdä pitkästä aikaa ja tanssia ja saada lupa ajaa perässä niitä kaameita mutka/risteysteitä toiseen suuntaan kuin mistä olin tullut.

Argentiinalaisesta tangosta innostunut herra tanssi tällä kertaa jotain muuta kanssani ja oli kiinnostunut Tanssinetin keskustelupalstan lukemismahdollisuuksista. Miten rekisteröityä ynnä muuta. Kyllä Tanssinettiä seurataan ja luetaan tanssiväen keskuudessa. Monet lukevat tanssipaikkaosastoa ja siitä minäkin aikoinani aloitin. Vuosikausia katsoin vain missä kukakin esiintyy. Muistan kun joku tanssiva tuttuni kysyi, olenko lukenut keskustelupalstaa. En ollut kertaakaan edes klikannut ko. sivuille. En ollut sitä ennen tutustunut mihinkään keskustelu- tai muuhun vastaavaan palstaan. Jotenkin vain olin luullut, että kaikki erilaiset palstat ovat jotain seksi- ynnä muita palstoja. Minulla tynnyrissä kasvaneena oli putkinäkö ja ymmärrys. Siksipä suosittelen nykyään Tanssinettiä kaikille tanssi-ihmisille, jotka vain jaksavat kuunnella minua. Sieltä kun löytyy monenlaista hyödyllistä tietoa tanssin ympäriltä.

Illan tanssimusiikki oli juuri minun mieleistäni. Minä sitten pidän heidän levyllään olevista kappaleista ja monta he esittivätkin. Ihan kuin soittokuntakin olisi ollut parhaimmillaan. Komea ja korkealla oli myös esiintymislava. Tuntui taas todella hyvältä kuunnella heitä. Kuoleman paikka-tangon he esittivät alkuillasta. Kyllä vanhojen tangojen lisäksi argentiinalaisissa tangoissa on se jokin, tangon sielu. Aina vain tango ja oma sieluni eivät kohtaa.

Loppuillasta levyltä tulleet kaksi argentiinalaista tangoa olivat uudet minulle. Nehän tanssin erikoisen hyvässä viennissä. Niissä tango ja minä olimme yhtä ja samaa. Varsinkin toisen, Alma-tangon, myös kuuntelin ajatuksin. Eihän sitä tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. Mummoni oli Alma ja kuoli 95-vuotiaana, joten uskon, että minulla on vielä aikaa ja voimiakin löytyy, tanssia ja nauttia musiikista ja elämästä ihanien ihmisten kanssa musiikin ja tanssin maailmassa. Myös toinen Alma, pieni päivänsäde, on sydäntäni lähellä, vaikka on kaukana.

Tanssit päättyivät puoli yksi ja siitä varman päälle ajelin öisen ratsastajan perässä isolle tielle saakka. Taisi tulla lähes 100 km syrjäteitä. Tai jotain sinnepäin. Tälle viikonlopulle tuli kaksi uutta tanssipaikkaa ja sama "vanha" orkesteri. Enkä tuntenut kyllästymisen häivääkään. Vaikka olisi ainoa orkesteri, niin heidän tansseistaan itseni löytäisin. Kun jostain pitää, pitää myös kaikissa olosuhteissa.