Kauppahotelli Grand 1.2.2008

Mistä alkaisin….. Uhkarohkeiden vai tyhmän rohkeiden matkakokemusten viikonloppu takanani. Tanssimusiikki korvasi matkojen vaikeudet. Edessäni on tanssitauko, toivottavasti ei pitkään. Kaikki elämässä on ajallaan.

Perjantai-iltana en kovasti miettinyt matkaani, vaikka sain kyllä kokeneen varoittavan ohjeistuksen paikasta. Hän erehtyi – tällä kertaa ja taisi myöntääkin sen. Ainakin minun osaltani. Matka Lahden Kauppahotelli Grandin Tähtitaivaalle ei ollut helppo, sään ja kaupunkiajon kokemattomuuteni takia. Mutta helppo se oli verrattuna seuraavan illan hanki-loskaralliin. Aivan kuin vahingossa osuin hotellin eteen ja tyhjä paikkakin oli autolle.

Ei paikan ulkoisessa näössä tai sisäisessä tilassa ollut valittamista. Tilavuus eteisaulassa näytti hyvälle. Kaksi kohteliasta vahtimestaria, samaa maata lipunmyyjä. Leveät portaat yläkertaan, jossa naisten/miestenhuoneet ja hyvänkokoinen ravintolasali. Tanssitilakin oli aivan kohtuullinen ja varsinkin kun väkeä ei ollut ruuhkaksi asti. Arvelin, että kaupungin toinen ravintola ja Omega-orkesteri olisi vienyt osan asiakkaista, mutta niin ei liene ollutkaan.

Varjokuva sen sijaan kutsui tanssi-ihmisiä ja sen myötä syntyi myös tanssillinen ilta. Omasta tanssimisestani sain kahdenlaista kommenttia. Eräs minulle tuttu Varjokuvan ihailijaneito, jonka kanssa olemme silloin tällöin samoissa paikoissa, kysyi, että kuljetanko omia tanssittajia mukanani, kun pääsen aina hyvin tanssimaan. Kuljettaisin kyllä, mutta ketään en ole saanut mukaani ;<( Toisaalta eräs tanssituttu herra, joka oli daamin kanssa ja tosin tanssitti jonkun kappaleen minuakin, totesi illan lopulla, etten tainnut päästä kovasti tanssimaan. Eihän hän sieltä takapöydästä nähnyt varsinkaan, kun oli seuralaisen kanssa.

Oma mielipiteeni oli, että alkuillasta tanssin useita mieleisiä tanssilajeja. Herroja tosin ei ollut montakaan, mutta useampia kappaleita samojen kanssa ja peräkkäinkin. Paikalla oli onnekseni mies, jonka kanssa tangot ja hitaat valssit sulattavat sieluni ja sydämeni. Kuten muutkin sylitanssit ja polkat. Häntä voisin kuljettaakin mukanani, jos se minun vallassani olisi. Toinen minulle tuttu tangoherra oli myös paikalla, jonka kanssa myös fuskut, bugit ja cha-chaat ovat nautinnolliset. Loppuillasta väki väheni ja minäkin sain keskittyä kuuntelemaan ja juttelemaan tuttujen kanssa. Tanssi-ilta ravintolassa tyydytti toiveeni. Varsinkin, kun en tuntenut kuin muutaman herran.

Rakas Varjokuva tosin yllätti minut täysin. Mietin olenko ollut ja missä heidän ravintolatansseissaan. Kai olen ollut, ei vain tule mieleeni. Ilta alkoi musiikilla, joka minun mielestäni painottui aluksi – ravintolatyyliin. Minä tietysti käyn niin vähän ravintoloissa, etten oikeastaan tiedä, mitä siellä soitetaan. Usein se vain poikkeaa lavamusiikista. Ehkä niitä voimakastempoisia kappaleita oli loppujen lopuksi vähän ja tuttua entistä Varjokuvaa suurin osa ja seuraava ilta oli sitten paluuta entiseen. Mutta suon toki soittajille kaiken, mitä esittävät, sillä sopii kai ravintolaan musiikki, jossa he palaavat juurilleen. Heidän kauttaan itse asiassa olen oppinut ymmärtämään ja jopa nauttimaankin rautalankatyylisestä kitaramusiikista. Se on jäänyt nuoruudessani kokematta. Sitä paitsi, minusta on mukava katsoa, kun soittajat silminnähden nauttivat esityksistään. Olisin minä voinut vaikka kuunnella heitä illan, mutta nyt oli tanssillakin osuutensa.