Kuntotalolla 23.2.2008

Lauantaiksi olin suunnitellut hiihtämistä pitkästä aikaa, mutta se jäi jäisten latujen takia. En uskaltanut lähteä. Sunnuntaina sen sijaan tuli tunne, että on pakko päästä ainakin sen verran ladulle, että jotain tuntumaa saan tähän toiseen mieleiseen harrastukseeni. Ja ensi metreistä lähtien, huolimatta tuulesta ja tuiskusta, ilo pulppusi sisälläni. Suksi luisti ja piti.Yhtään lipsahtavaa potkua en saanut aikaan, mikä oli todella hyvä jalalleni. Lunta satoi koko ajan ja voimakas tuuli piiskasi karkein lumihiukkasin poskiani, kunnes latu sukelsi metsän siimekseen. Hyvä olo täytti mieleni ja hiihtäminen oli helppoa. Latu kiemurteli ylös ja alas. Sopivia ylä- ja alamäkiä. Valkea hanki ympärillä, puut notkuivat lumen peitosta ja kaukana lumisade sumensi metsän ja taivaan rajan. Tämä on sitä elämää, jota tarvitsen. Onneksi kaikki pienet liikkumisesteet ovat olleet tilapäisiä. Matkaa kertyi yli 20 km, mikä ei edes tuntunut pahalle, vaikka kuntoni oli olematon viikkojen reippaan liikunnan puuttumisen takia. Siinä hiihtäessäni ja luontoa ja luonnonvoimia ihaillessani välillä ajatukseni palasivat edelliseen iltaan.

Kuntotalo oli ainoa kohtuullisen matkan päässä oleva paikka tälle illalle, vaikka tiesin, että tanssiväkeä sinne kertyy. Kaksi tuttua orkesteria oli paikalla. Toista vain en ole tavannut vuosiin, vaikka osa soittajista oli tuttuja muutenkin kuin tanssien tiimoilta. Sylvia-orkesteri oli aikoinaan Tomi Markkolan tangokuningaskauden 1996-1997 orkesteri. Sylvia voitti samana vuonna tanssiorkesterien kisan.

Ulko-ovella sisään mennessäni Tommysin soittajat olivat menossa ulos. Siinä esiteltiin minulle uusi basisti. Soittajavaihdokset tuntuvat olevan kovin yleisiä ja aika ymmärrettävää työn laadun vuoksi. Soittajien täytyy olla aika sitkeitä sissejä, että jaksavat vuodesta toiseen olla tien päällä matkojen päässä kotoaan.

Sylvia aloitti illan ja eivät ole kadonneet soittajien taidot. Puhaltimiakin oli kolmea sorttia ja niitä myös käytettiin. Oli kyllä saksofoni viereiselläkin lavalla. Konserttivalssit ovat aina upeat kuunnella ja tanssia. Sylvia esittikin illan monipuolisimman musiikin joskin polkat ja masurkat jäivät kuulematta. Jos olisin ollut normaalivireessäni (=jalka polkkakunnossa) niin olisin sen huomannut illan aikana ja uskon, että olisivat soittaneet. Yhden tangoista he soittivat toivomuksestani. Tanssinetissä he ilmoittavatkin soittavansa kaikkea muuta paitsi polkat ja masurkat, mitä tosin ihmettelen. Ei taida pitää paikkaansa.

Tommys ja Charles Plogman esittivät tuttua tyyliään, josta osa tanssijoista pitää ja toiset ovat sitä mieltä, että ilta on heidän osaltaan yhtä buggia. Eihän se niin mene. Hyvä kun soittavat ruotsalaistyylistä musiikkia, joka hyvin sopii tanssia buggina. Ei tarvinnut väen humppaa tanssia buggina, niin kuin usein käy, jos sopivaa musiikkia ei kuulu. Olen pitänyt jo kauan Tommysin soittotyylistä ja siinä useissa lajeissa kuuluvasta kantrisävystä. Hekin ovat soittaneet aiemmin niin polkkaa ym. lajeja eli olen ollut hyvin tyytyväinen heidän soittamisiinsa. Ehkä tänä iltana he eivät esittäneet kaikkea mitä aiemmin. Usein olen ollutkin heidän illoissaan, kun ovat ainoana orkesterina paikalla. Samaa olen kokenut muulloinkin, kun kaksi orkesteria on paikalla. Kumpikaan ei onnistu parhaimpaansa. Joutuvat varmaan ottamaan huomioon, mitä toinen esittää eikä voi viedä läpi omaa ohjelmistoa niin kuin illan ainoana orkesterina ollessaan. Joskus jotkut orkesterit osaavat täydentää toistensa musiikkiesityksiä.

Kaiken kaikkiaan, illan soitetut kappaleet olivat hyvinkin tanssittavia, molemmilta orkestereilta. Yleisvaikutelmana oli, että paikalla oli hyvin tanssivaa ja bugista ym kädenalitansseista pitäviä tanssijoita. Edellisen lauantain ikäjakauma oli aivan toista luokkaa. Nyt oli paljon myös nuorempia paikalla. Naisenemmistö oli taas kerran vallalla. Siinä reunakaiteen edessä oli useampi rivi ja osa istui vielä kaiteen takana nousevassa penkkirivistössä. Oli herroille mistä valita ja siltikään osa ei hakenut ketään. Lipun ostamalla voi myös vaikka istua illan. Minä ainakin tein sitä osan iltaa.

Tanssimäärällisesti oma iltani ei ollut lähellekään unelmailtaa, mutta muutamat tanssitut kappaleet saivat sieluni elämään. Juomatauolta tullessani jäin seisomaan oven lähelle, kun hidas valssi oli alkanut soida. En kovin innostunut ole, varsinkaan jos ei ole tilaa eikä hyvää viejää. Sellainen ilmestyikin takaani ja ensimmäistä kappaletta ehdimme tanssia vähän aikaa ja toinen sitten kokonaan. Askeleet ja taito olivat kiitettävät. Ajattelin sitten, että vaikka hän on paljon minua nuorempi, niin yritän hakea häntä – tangolle.

Enkelit olivat puolellani ja ihan maltillisella haulla pyysin häntä sitten tangolle. Sama olisi ollut mitä olisin tanssinut hänen kanssaan, koska hän vie hyvin kaikkia lajeja, mutta tango hyvän tanssijan kanssa on parasta, mitä tanssilattialla voi tehdä. Se on sekunnin murto-osan ajan tunnustelua, jalat löytävät paikkansa, kädet ovat hyvin, vartalot koskettavat kevyesti, antautumista, sulamista yhdeksi ja samaksi, leijumista jossain korkealla sinitaivaan alla ja kaikki häviää ympäriltä. Tangon herkkyys ja samalla voimakkuus sulattaa kaiken epäonnistumisen, surun, tuskan ja intohimon suloiseksi lämmöksi, jonka tunne valtaa sieluni joka sopukan. Silmissä sumenee. Musiikin hiljentyessä ja loppuessa palaan maanpinnalle, siihen tanssilattialle ja näen silmät ja hymyn. Herra taluttaa minut naistenriviin. En tainnut kyetä vähään aikaan muuta kuin istumaan, sillä sellaisen tangon jälkeen ei sieluun heti sovi muuta.

Alkuillasta tanssin kokeneen vanhemman tangoherran kanssa tangoa ja fuskua ja buggia. Väliin sopi sylitansseja, rumbaa ja cha-chaata eri herrojen kanssa. Myöhemmin tangolle haki tanssipaikan iloisin ja vivahderikkaimmin tanssiva herra. Tangon voi tanssia niinkin ja itse asiassa hän tietää, että pidän juuri hänen tyylistään tanssittaa tangoa ja kaikkia muitakin lajeja. Hänen tangossaan on niin paljon yllätyksiä, etten voi vaipua yhtään horrokseen tai muutoin sotkeudun omiin jalkoihini – tai hänen.

Tangon voi kokea hyvin monella tavalla. Ei ole yhtä ja ainoaa tangotaivasta tai tapaa tanssia tangoa. Jokaisen viejän kanssa se on erilainen. Tärkeintä on, miten herra kokee tangon tanssimisen. Joskus ennen saatoin kysyä herroilta muuta kuin tangoa tanssiessamme – mikä on sinun suhteesi tangoon. Vastaus ja äänensävy paljasti asian oikean laidan. Tutuistani tiedän kysymättäkin.

Kumpikin orkesteri ja solisti taputettiin osuutensa lopussa vielä lavalle eli monet olivat tyytyväisiä iltaansa. Tommys päätti illan ja aurinkoiset hymyt sain kiitokseeni vastaukseksi.

Lumisade oli vain yltynyt. Silmät ja posket tuntuivat aroilta. Silmäripsiin oli jäätynyt lunta. Latu alkoi olla ummessa loppukilometreillä. Huomaamattani oli loppumatka sujunut. Hiihtäminen tuntui helpolta ja nautittavan hyvältä. Jos tango tuo solujeni tasapainoon muutoksia, niin samanlaista euforista oloa saan hiihtämisestä. Reilun viikon päästä, jos maailma pysyy paikallaan, hiihtelen taas Lapissa ja Pekan Pietarin Pojatkin ovat siellä.