Lahden Pesäkalliolla 19.4.2008

Kyllä nyt on jo mukava ajella tanssimatkoja. Vaikka nastarenkaat ovat alla. Meidän leveyspiirillä on vielä yöpakkasia ja tien pinnat sen mukaiset, joten näin ajellaan vielä joitakin päiviä.

Olin ajoissa Pesäkalliolla ennen tanssien alkua. Ulkona jo sisälle mennessäni kohtasin Sinitaivaallisia poikia ja kun vielä Väliaikaisen uusin jäsen, Arton tilalla oleva laulava kitaristi, käveli viereen heidän autolleen, niin siinä oli valmis soppa päässäni. Vaikka olen tavannut kummankin orkesterin viimeiset tulokkaat, niin tätä komeaa tummaa herraa luulin Sinitaivaan uudeksi puhaltajaksi. Tilanne oli vain yllättävä minulle, joten varmaan arvelivat mummon seonneen.

Kahvitkin ennätin juoda ennen tanssien alkua ja sain ne nauttia yhden sinitaivaallisen seurassa. Kunnioitukseni hänelle ja opinnoilleen musiikin saralla ja menestystä jatkosuunnitelmien toteutumiseen. Ihmisen ei pitäisikään jäädä laakereilleen lepäämään, vaan kehittää itseään koko ajan.

Väliaikainen-orkesteri aloitti illan ja vuorotellen Sinitaivaan soittajien kanssa ilta jatkui. Sen tiesin jo etukäteen, että illan musiikkitarjonta on hyvää, kiitettävän hyvää. Ja niin se oli. Molemmat kuuluvat mieliorkestereihini. Olin odottanut tungosiltaa, mutta lipun ostaneita olikin tavallinen määrä. Tanssijoiden onneksi. Etelän useassa tanssipaikassa olivat myös tunnetut esiintyjät ja Mäntsälän lavan avajaiset ehkä verottivat toisia paikkoja. Hetkittäin oli pientä törmäilyä, mutta pääsääntöisesti sopi hyvin tanssimaan.

Alkuillan aikana soitettiin jenkat, polkat ja masurkat eli ne oli soitettu naistentuntiin mennessä. Siitäkin kiitokset esittäjille. Tuttu polkantanssittaja oli laihtunut kovasti ja kertoi voivansa hyvin. Voimat eivät olleet kadonneet, sillä hänellä on tapana kiepauttaa jossain polkan vaiheissa minut ilmaan. Paikalla oli naisenemmistö, mikä ei ole poikkeus tanssipaikoilla. Onnekseni paikalla oli minulle tuttuja tanssiherroja, joten iltaani sopi oikein hyvin viedyt hitaat valssit, useat tangot ja etenevää jiveä, mikä minusta on hauskaa. Foksille haki pitkästä aikaa eräs illan parhaiten pukeutuneista herroista. Hänen tyylinsä on hienostuneen arvokas. Kun hänellä oli samanvärinen paita kuin hameeni, soinnuimme sopivasti lattialle.Hän muutti foksin fuskuksi ja ohjasi iälleen sopivan rauhallisesti.

Tumma runoherra on minulle mieleinen tangonviejä ja mukava oli tanssia. Naistenhaulla en häntä kiinni saanut, kun en hallitse nopeaa hakua ja tänä iltana olisi tarvinnut olla piikkarit jalassa. Niinpä naisten tunnin alkupuolella huomasin kaivatun miehen ilmaantumisen paikalle. Ei hänen pitänyt tulla, mutta siinä vain oli. Tanssimme muutamia kappaleita peräjälkeen ja myöhemminkin. Sanansaattajarumpalin avustuksella Väliaikainen soitti toiset polkat, mikä minusta on ihan asiallista, kun on kaksi orkesteria paikalla ja hyvin tanssiva väki. Minulla tietysti oli "oma lehmä ojassa" – että sain tanssia polkan myöhään tulleen tuttuni kanssa. Toiveitahan saa esittää, niin kuin jenkastakin ja sellaisen sitten Sinitaivas esitti.

Alkuillan jenkka taisi olla nimeltään Lapin jenkka. Tämä toisen jenkan tanssimme sitten Lapinjenkkana. Pitihän tälle toisen jenkan esittämiselle löytää "syyllinen", joka olisi vajonnut lattialautojen rakoon, jos olisi sopinut. Rumpali-Juhis kirkkain silmin kuulutti sivistyssanoja käyttäen, että legendaarisen Julian pyynnöstä tämä esitetään. Onneksi kaikilla oli kiire jenkalle, joten sivulleni vilkaisematta minäkin olin äkkiä lattialla. Pareja oli kyllä ihan paljon, joten ei pyyntöni siltä osin turha ollut. No, ei se haittaa, mutta nikin ääneen lausuminen säpsäyttää ihan jo silloinkin, jos joku tulee kysymään, että oletko Julia. Mutta nykyisin sitä tapahtuu harvoin, koska pinssiläiset eivät taida enää olla kovin kiinnostuneita toisistaan. Tanssipaikoilla muut seikat ovat edellä. Itse tosin tässä aiemmin Pesäkalliolla käydessäni katselin kovasti, kuka olisi eräs herra nikki, joka oli ollut Tanssinetin keskustelupalstalla aikanaan jo silloin, kun itse sinne aloin kirjoittaa ja joka minne menossa-osioon oli pannut nikkinsä. Missähän merkeissä niitä nikkejä siellä oikeastaan on?

Vielä lauantai-iltaan. Puolen yön jälkeen istuin välillä orkesterin edessä olevalla penkillä mieluummin kuin seisoin niillä hakualueeen portailla tai niiden edessä, missä naiset olivat. Jotkut herrat hakivat sitä penkiltäkin. Varsinkin Väliaikaisen uutta laulajaa oli mielenkiintoista kuunnella. En voi välttyä ajatukselta, että äänessä on paljon Mikko Kilkkistä ja myös näössä. Komea hän on ja niin on äänikin. Ihailen häntä. Vasta päivällä olin nähnyt ilmoituksen Kilkkisen veteraanipäivän kirkkokonsertista. Saatan  ennättää häntä kuulemaan. Hyvä on, että hän on löytänyt oman tiensä.

Niin, siitä penkiltä haki eräs herra, jonka olin huomannut illan aikana tanssityylinsä takia. Se paljasti kilpapuolen oppeja, mikä olikin totta, vaikka niistä ajoista hänen elämässään on jo aikaa. Muutamia kappaleita tanssimme peräjälkeen ja ihan vähän harmittavat ne Väliaikaisen maratonihumpat. Ne olisin tanssinut mieluummin myöhään tulleen tuttuni kanssa. Hän näytti istuvan penkissä ja minä tanssin jotain kävelyhumpan versioita, joissa vain sotkin. Viimeisen valssin alussa toivottelin kiitoksia soittajille ja ajoin täysikuun paistaessa hiljaista tietä kotiin. Tyytyväisyys iltaan täytti mieleni ja kiitollisuus orkestereille ja tanssittajille. Varhain aamulla oli jo pakkasta viisi astetta.