Pajarinhovissa 12.4.2008

Minun piti mennä Pesäkalliolle kuulemaan Sykettä  ja tanssimaan valoisassa paikassa, jossa on hyvä lattia ja todennäköisesti tuttua tanssiväkeä paikalla. Syke on oikeastaan ensimmäinen orkesteri, joka on vienyt sydämeni. Se oli helmikuussa 2001 tuossa edellisen illan tanssipaikassani. Oli pakkasilta ja tanssiväkeä oli paikalla noin kolmekymmentä henkeä. Paikalla oli Viihdyttäjä 2001-kisan karsinnat, jonka Syke-84 voitti.

Soittajat olivat sykähdyttäviä olemukseltaan ja nuoria ja musiikki oli jo silloin erottuva tavanomaisesta. Sitten huhtikuulla he voittivat koko Viihdyttäjä-kisan ja monin vaihein, soittajavaihdoksin ovat jatkaneet tietään tanssipaikkojen yhdeksi suosikeista. Minäkin sain tilaisuuden olla heidän keikoillaan hyvin usein alkuvuosina kisan jälkeen. Monia kauniita muistoja on niiltä ajoilta ja kesäilloista. Heidän esiintymispaikkansa vain ovat niin kaukana, että harvoin voin mennä. Heillä on kuitenkin aina paikka sydämessäni ja "herään" joka kerta, kun kuulen heidän levyjään radiosta tai Vesan äänen.

Niinpä todella oli tomeroiduttava, kun suuntasin kohti Kiteetä enkä Lahtea, pitkin Vihreän kullan kulttuuritietä lähes äärettömiin. Aikaisemman ja ainoan kokemukseni perusteella tiesin mihin olin tanssijalkojani viemässä. Mutta ei nyt ollutkaan kysymys muusta kuin ikävästä. Viimeksi tapasin Varjokuvan Aitoon Honkalassa.

Perillä olin harvinaista kyllä ennen kello kahdeksaa. Tapoinani on viime aikoina olla yleensä vähintään vartin myöhässä. Pihassa oli muutamia autoja ja sisällä oli varsinainen tanssisali autio ja kylmä. Pajarinhovihan on muutakin kuin tanssipaikka ja kai enemmän sitä muuta toimintaa. Koska orkesteri aloitti klo 21.15, oli orkesterin järjestämä väliaikamusiikki soimassa ennen sitä. Muutamia parejakin ilmaantui tanssimaan. Minun oli paras aloittaa ilta kahvilla ja syömisillä.

Eräs tuttu Kaakonkulman herra oli myös tullut ajoissa ja hänen kanssaan tanssimme lämpimiksemme muutamat kappaleet. Muutamia naistuttuja oli paikalla ja illan aikana kertoivat, että tänä iltana paikalta puuttuvat tavanomaiset tanssiherrat. Olihan siellä asiakkaita ja paljon pariskuntia. Näytti jopa siltä, että minullekin tuttuja herroja oli pariutuneena tullut paikalle. Varma on aina varmaa, vaikka naisrivistä löytyy aina hyviäkin tanssitettavia. Ehkä se onkin niin päin, että naiset haluavat varmistaa tanssimisensa tulemalla parin kanssa paikalle.

No, oli minullekin yllätys. Tulenliekin herra oli kertonut menevänsä Revontulen tansseihin tänä iltana. Mutta siinä hän sitten oli hakemassa tanssimaan eikä käsien paikasta keskusteltu ;>) Illemmalla kysyin, onko jotain korjaamista tanssimisessani tai jossain. Vastaus oli, että ei ole tottunut tanssimaan niin lähellä, mutta meneehän tuo. Kun minusta on luonnollista tanssia lähellä ja tunnen viennin paljon paremmin kuin käsiohjauksessa, niin en tainnut tyyliäni muuttaa ;<(  Herra kai tottui minuun. Sitä paitsi meillä oli ihan mukavia tansseja useaan otteeseen illan aikana. Oikeaa humppaa hän tanssi niin, etteivät minun pohkeeni siinä tulleet kipeiksi. Kolmet humpat hyppäsimme illan aikana ja kun ne olivat hyvin soitetut, niin mukavaa niinkin tanssia. Jenkat hän vei kuvioversioina, mikä myös oli hyvä asia. Teki mieli hänelle opettaa Lapinjenkkaa, mutta en ollut ihan riehakkaimmalla tuulellani…

Eräs herra kävelytti minua kolmeen otteeseen ja juttua riitti. Ja minullekin riitti eli siinä äänimiehen harmina kökötin penkillä ja taisin vielä valittaakin jostain. Niin kuin polkista, jotka pääsin jopa tanssimaan. Olivat tutut polkat, mutta tahti oli kyllä aikaisempaa nopeampi. Varjokuvan polkkia ovat muutkin kuin minä kehuneet sopivan letkeiksi. Ehkä heillä oli kiire rumpalin syntymäpäiväkakkukahville ;>) Pojat esittivätkin puolilta öin rumpalille onnittelulaulun.

Mutta kieltämättä tämä oli toinen ilta peräjälkeen musiikin kuuntelua. Jos olisin tanssinut enemmän, ehkä en olisi huomannut sitä, mitä huomasin pelkästään kuunnellen. Mielihyvää sieluni sai argentiinalaisesta tangosta Por una cabeza, jonka tanssin, mutta kyllä illan aikana tunsin olevani hetkittäin ”kuoleman paikassa”. Ilta himmenee-kappale on aina yhtä kaunis ja moni muukin mitä rumpali laulaa sateenvarjoja myöten.

Ohjelmistossa oli tapahtunut uudistumista ja tunsin olevani ulkopuolella. Myös väliaikamusiikki oli osittain erilainen kuin aiemmin. Ihan vieraita kappaleita kuulin. Liian pitkä oli taukoni keikoilta. Uusien asioiden hyväksyminen vie minulta enemmän ja enemmän aikaa, kai siksi tunsin olevani hetkittäin ulkopuolinen. En aio tulla niin vanhaksi, etten pysty elämään muutoksissa mukana. Varjokuvaahan en voi hylätä, sillä heillä on niin paljon tunnelmallisia kauniita kappaleita, joista pidän enkä pahana pidä heidän nopeita kappaleitakaan, joissa he silminnähden palaavat juurilleen ja nauttivat soittamisestaan. Voin kyllä osan iltaa vaikka katsella sitä ilonpitoa lavalla. Siispä keikkakalenteria vain tutkimaan ja minulle sopivia paikkoja katselemaan, että pysyn ajan hengessä mukana. Onneksi kesällä on parempi tehdä tanssimatkojakin. Mutta ehkä jo kevään korvalla pääsen heitä pariin hetkeen kuulemaan.