Rauhalahden naistentanssit 11.6.2008

Vielä olisi muutamia päiviä taisteltava itseni kanssa. Biorytmini yrittävät sabotoida oloani. Positiivinen suhtautuminen itseeni ja ympärillä olevaan on toisinaan vaikeaa. Niinpä päätin ilahduttaa itseäni mieleisen orkesterin kohtaamisella. Liian kauan on ollut edellisestä tanssi-illasta. Suurin syy siihen on, että heidän esiintymispaikkansa ovat liian kaukana. Niinpä aiemmin maankuuluihin Rauhalahden naistentansseihin suuntasin keskiviikkoiltana. Pari kolme kertaa vuodessa olen ollut läsnä orkestereista johtuen.

Pilvisessä, kosteassa säässä oli alkumatka. Tienvarsien kukat eivät ole kärsineet sateesta, ehkä päinvastoin. Ainakin niitä on paljon. Tie halkoo ison suoalueen reunaa ja suovilla vai tupasvilla siellä oli valkeana mattona. Tie on ihan pääväyliä ja silti maisemia riittää katseltavaksi. Loppumatkasta pilvet häipyivät ja kesäillan viileä kuulaus sai vallan.

Perillä tanssiseuran jäsenkortilla sain alennusta sisäänpääsystä. Tuttu vahtimestari otti takkini. Otin sen varalta mukaani enkä turhaan. Lähtiessäni mittari näytti nollaa. Sisällä oli levymusiikki soimassa. Muutama pari oli tanssimassa ja heidän joukossaan kehitysvammaisia nuoria. Ruokailijoita ja pöydissä istujia oli jonkin verran, mutta tanssiväki oli tässä vaiheessa olematon.

Seisoin ylätasanteella kaiteen vieressä. Siinä on levike, jossa voi pitää juomia. Ja mitä korvani kuulivatkaan – Seinäjoen tango-orkesteri ja ensi sävelistä tiesin, mitä tulee. Lähellä seisoi siistinnäköinen nuorehko herra. Naistentanssit ja toteutin ensimmäisen hakuni. Jouni Keronen ja Taivas salamoi - tango. Se saa suotuisissa oloissa ihoni kananlihalle ja tangosieluni liitää jonnekin korkeuksiin. Nyt ei niin tapahtunut. Kohtuullisen hyvä oli vienti, mutta herralle tango oli vain tanssi. Minulle se on tunnetila. Muutama sana juteltiin, mitä tangoa tanssiessa en haluaisi tehdä, mutta nyt näin. Illan aikana muutama muukin kappale tuli tanssittua hänen kanssaan, sillä tanssimiehet olivat vähissä alkuillassa. Hän oli hiljan muuttanut Kuopioon ja oli kiinnostunut tanssimahdollisuuksista. Oli kyllä jo itse niitä selvittänyt. Suosittelin Ilveskasinon tansseja.

Kello yhdeksän aloittivat Charlies ja Janne Leino. Hyvältä tuntui kuulla heitä ja nähdä ja vaihtaa muutama sana. Soittaminen ja laulaminen olivat taas laadukkaita. Haitari ja saksofoni tuovat lisäarvoa musiikille. Rumpalin kapulat näyttivät olevan yhtä irtonaiset kuin aiemmin. Bassossa oli viisi kieltä, mitä se osoittikaan - olen ollut avoimin silmin erilaisia bassoja katsellessani.

Janne lauloi monia tuttuja kappaleita. Tyttäreni ja vävyni olivat viime kesänä valinneet häätanssikseen Elviksen kappaleen Can´t Help Falling In Love. Janne laulaa sen upeasti kuin myös Varjokuvankin esittämän Return To Sender. Hän on aina yhtä hymyä laulaessaan eivätkä peruslukemilla ole toisetkaan. He esittävät tanssiväelle. Mukava oli katsoa, kun he juttelivat ja kirjoittelivat nimiään kortteihin kehitysvammaisille nuorille. Janne varmasti ymmärtää lapsirakkaana kaikkia lapsia ja nuoria. Onhan hän tehnyt lastenkirjoja. Taitaa hän edelleenkin olla Suomen nuorin apteekkari ja lisäksi farmasian tohtori. Pohjattomilta tuntuvat hänen voimavaransa.

Ilta sujui siis juuri niin kuin itse halusin. Herroissa ei ollut oikeastaan tuttuja. Joku vain ulkonäöltä. Sattuman kauppaa olivat ne kappaleet mitä tanssin. Kahdet hitaat valssit onnistuin tanssimaan kohtuullisesti ja kahdet cha-chaat, bugit ja muutamat fuskut. Sylitanssijat sattuivat myös kohdalleni. Oli myös hyviä jivekappaleita, mutta sen taitajia en löytänyt. Tosin muutama näytti osaavan, kun osan aikaa katselin sitä hyörinää. Naiset olivat nopeita, kädestä käteen vientiä. Paikalla ei ollut ketään, jonka tähden olisin tarvinnut kiirettä pitää hauissani. Olin tullut kuuntelemaan ja katselemaan orkesteria, joten en suuremmin surrut, vaikka tyydyttäviä tansseja ei monta ollutkaan.

Tilaa oli tanssia, sillä varsinaisen tanssitilan kahdella sivulla, hieman ylempänä oli lisätilaa, jossa paikan "taitajat" liikkuivat. Siihen eräs vanhempi herra vei minutkin ja jotain fusku-jiveä siinä pyörittiin. Ja sitten toisena kappaleena tunnistin alkutahdeista "oman" kappaleeni. Janne ja Markkolan Tomi sen esittävät ja ilo on molemmin puolista, niin lavalla kuin minulla, kun saan sen kunnolla tanssia. Ja joskus vain kuunnellakin, kun en ole päässyt tanssimaan. Viimeisenä tanssinani hain tangolle raamikasta herraa, joka oli ulkonäöltä tuttu, joskus joku kappale tanssittukin. Se oli illan parhaiten viety tanssi eikä tanssin aikana juteltu. Oloni ei kuitenkaan ollut taivaallinen. Mikähän soittajia oikeastaan hymyilytti - tangohan on vakava asia ;>)

Puolilta öin lähdin ajelemaan kotiinpäin ja ei ollut juuri pimeää. Ihan yötöntä yötä ei näillä leveysasteille tule, mutta valoisaa oli. Huomasin autolle tullessani saaneeni viestin, joka ilahdutti ja sen tuloaika ajattelutti pitkään ajaessani. Samaan aikaan tansseissa sattui jotain. Tämän tavallisen elämän ja ymmärryksemme ulkopuolella on jotain, mitä järki ei osaa selittää. Sattuman tiliin en voi kaikkea laittaa. Itse ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa ja on osattava iloita kaikkein pienimmistäkin asioista, niin ihmeellisiä kuin ne joskus ovatkin.