Syvälahden lavalla 16.7.2008

Nyt kyllä näyttää, että iloni on osua tanssipaikoille, joissa mieleiset orkesterit soittavat. Syvälahden lavalla Tomi Markkola ja Fernet olivat paikalla. Anneli Mattila pikkusiskonsa ja orkesterinsa V.I.P. kanssa myös esitti tanssittavaa musiikkia, mutta solistien osuudet ovat iskelmän tyylistä ja onhan siinä kuitenkin minun mielestäni eroa siihen tanssimusiikkiin, jota minä toivon esitettäväksi tanssilavoille. Kukin tavallaan.

Viikko sitten olin Fernetin ja Varjokuvan tansseissa Rönnin lavalla. Nyt oli toisenlainen ilta. Syvälahden lava mainosti aikoinaan tanssipaikkaa nuorten sinkkujen kohtaamispaikkana. Sinkkuja tai ei, mutta nyt ainakin oli paikalla tanssiva väki ja vierailijoita oli monelta puolen Suomea. Täyttä oli ja kun lomalaiset ja vähemmän lavoilla kävijät olivat mukana, niin kyllä suunnista ei tiennyt ja väistelyä oli paljon. Olen kyllä havainnut nyt lomatansseissani, että kyllä siihen keskilattialle, jossa kädenalitanssijat ovat, yrittävät muutamat pari sekaan. Reunalla saattaa olla hyvä tila tanssia sylikkäin, mutta ei vain käy. Pelisilmää tarvittaisiin. Ehkä siinä on kuitenkin pohjalla arkuus. Keskellä on toisten seassa, mutta reunoilla olisi tanssittava lähellä penkeissä istujia ja se ehkä onkin vaikeus – olla silmätikkuna. Monet (varttuneeet) pariskunnat istuvat aika paljon ja katselevat toisten tanssimista. Ei sillä, luulen, että useimmat, jotka eivät tanssi/ole päässeet lattialle, katselevat, miten toiset tanssivat ja samalla naisrivissä voi ”katsastaa” herrat, joita naistentunnilla voi, kannattaa ja uskaltaa hakea.

Oikein hyvää tanssimusiikkia on kaikki mitä Fernet esittää ja kun Markkola laulaa, niin siitä on oksat pois. On mallia monelle valitulle ja tulevillekin tangokuninkaille. V.I.P. orkesteri osaa myös soittaa hyvin jaloille käyvää musiikkia. Anneli Mattila ei poikkea sisarusparvesta esittämänsä musiikin suhteen. On hyvä, että on olemassa erilaisia esiintyjiä, erilaista musiikkia, mutta ei voisi olla pahaksi, jos iskelmää ja beatia esittävät solistit hieman voisivat muuttaa esitettäviä kappaleitaan tanssittavampaan suuntaan. Tuskin se vähentäisi heidän levymyyntiään ja ehkä lisäisi tanssijoiden määrääkin heidän keikoillaan. Fanithan ovat oma lukunsa ja he tuskin valittaisivat, jos heidän idolinsa muutaman ”humpan”  illassa esittäisi. Hauska oli Anittan lauluosuus. Joskus on mennyt paremminkin tai ainakin on muistanut mitä laulaa. Nyt sanat taisivat unohtua ja kovasti ”töni” Annelia jatkamaan. Orkesteri vaan jatkoi soittoaan välittämättä laulajien ”sekoiluista”.

Tanssittajissani oli pääasiassa tuttuja, joskin osa harvoin tavattuja, mutta alkuvalssille ja polkalle hakivat vieraat herrat sekä jenkalle haki myös vieras mies. Hain häntä foksille. Huomasin, että oli tulossa hakemaan polkalle, mutta toinen ehti ensin. Luulen, että polkka olisi mennyt hyvin hänenkin kanssaan.

Lähes täysin askelista riippumatonta tanssia sain tanssia pääkaupunkiherran kanssa. Meillä oli kotiseudultaan yhteisiä tuttujakin. Hain häntä kiitokseksi ja meno oli samanlaista. Kerrassaan hykerryttävää tanssia ihan vapaasti. Silloin tällöin samoissa tansseissa käyvän Ylä-Savon miehen kanssa olen tanssinut kauan sitten cha-chaan ainakin vähän paremmin kuin nyt. Hänellä oli muistaakseni tanssissa kovasti oppeja takana. Jive ja masurkka sentään sujuivat paremmin. Hyvin mielelläni tanssin hänen kanssaan, sillä hänessä on ryhtiä ja käsiotteet ovat hyvät ja sopivassa kohdassa.

Kohta viisi vuotta vanha pinssituttu ennätti tanssimaan hieman kanssani, oli omaa seuraakin. Toinen lomalainen, pinssiläinen muusta Suomesta oli hieman flunssainen, mutta jaksoi kuitenkin tanssia. Häntä tapaakin usein samoissa paikoissa pohjoista myöten. Kuumaa oli ollut tansseissa koko viikko ja oli pakko nytkin ulkona vilvoitella, vaikka illan viiletessä ei ehkä kostealla vaatteella kannata pitkään seistä. Siinä ulkona olin kuulolla henkeviä ja asiantuntevia juttuja Fernetin soittajien kanssa. He ovat tasapainoisen tuntuisia soittajia ja pitkän linjan muusikoita kaikki. Osaavat ”pojat” olla äänessäkin ennen Markkolan osuutta.

Makkarakojulla lähtiessäni juttelin maratoonille valmentautuvan 35 v syntymäpäiväänsä juhlivan kolmen alle 10-vuotiaan yksinhuoltajaisän kanssa. Siinä on miehellä urakkaa – kaikkineen. Pian täyttyvää kuuta katselin taivaanrannalta, mutta en vielä nähnyt. Tulevina iltoina se loistikin hehkuaan koko naamallaan.