Mäntymotelli 1.8.2008

Kyllä minun tanssimatkani jäisivät vähiin elleivät ihan loppuisi, jos minulla ei olisi omaa kulkuneuvoa. Kyllähän hätä keinot keksii, mutta omillani mieluummin toimeen tulen. Keskiviikon tanssimatkasta saisi ihan oman luvun, mutta parempi nyt kirjoittaa vain illasta Mäntymotellilla.

Illan esiintyjät olivat iskelmälaulaja Anne Mattila ja orkesterinsa Mistral. Kauan olen pyrkinyt heidän iltaansa, pitkä aika on edellisestä. Pitihän minun nähdä myös miten uusi mies, varvassukkasoittaja on asettunut joukkoon. Eipä motellille ollut tullut juuri tanssiväkeä, muuta väkeä sentään jonkin verran, että tanssit niistä syntyivät. Jossain vaiheessa oli lattia jopa täynnä tanssijoita.

Eräs tanssituttu pariskunta on aina mukava tavata ja herran kanssa mukava tanssia. Illan aikana tuli oltua parketillakin, joka on ravintolalattiaksi aika iso, vaikka enemmän kuitenkin kuuntelin ensin orkesteria ja sitten Annea.

En tiedä, miten solistia innostaa ravintolaväki, joka käyttäytyy tavallaan eikä esiintymislavan edessä ollut montakaan fanittajaa. Mutta ei väen koostumus estänyt tai muuttanut hänen tapaansa esiintyä. Hän laulaa sydämestään jokaiselle, kohdistaen katseensa ja hymynsä kullekin vuorotellen. Siinä on jotain henkilökohtaista, minkä katsoja ottaa itselleen. Miten moni esiintyvä solisti laulaa ihmisten "yli" antamatta muuta kuin äänensä kuulua.

Orkesteri oli hyvä, sellainen kuin sen muistin aina olleen. Ikävä minulla on entistä kosketinsoittajaa, missä lieneekään. Uuden soittajan tiedän myös olevan hyvän, sillä yksi mieliorkestereistani, Tornados,  oli aiemmin hänen kotipesänsä. Ei ilta ihan mahdoton ollut, vaikkei enemmän tanssia harrastavia herroja juuri ollut. Loppuun asti olin paikalla. Kiitoskappaleena Anne esitti hitaan valssin, mikä oli yllätys. Mukava oli ilta päättää siihen.