Lomamatkan alku - Jormuan lavalle                      Ajatukseni Lapista -laulun sanoissa.

Kun aloitin matkani tuntureille, niin jo auton ovien kiinnipaneminen sulki kaiken arjen taakseni. Kauniissa auringonpaisteessa pääsin lähtemään kuin ennustaen jatkossakin kaikkea hyvää. Kesästä ei ollut muistona montakaan aurinkoista päivää, mutta juuri nyt aurinko oikein hekotteli lempeän lämpimästi. Mutta sen hymy hyytyi, kun jo reilun tunnin ajon jälkeen tuli kaatosade. Oli pakko hiljentää vauhti olemattomaksi ja pyyhkijät eivät ennättäneet saada tietä näkyviin. Sitä ei jatkunut kovin pitkään, mutta loppumatkalla Sotkamoon ennätti olla vielä aurinkohetkiäkin ja upea sateenkaari. Matka olikin kuin elämän virta. Hetkessä voi kaikki muuttua. 

Tanssipaikan, Jormuan lavan pihassa olin kahdeksan jälkeen. Lipunmyynti alkoi puoli yhdeksältä ja orkesteri aloitti kello yhdeksän. Siinä jäi aikaa ennen tanssia jutella paikallisen järjestysmiehen kanssa. Eläkkeellä oleva mielisairaanhoitaja hän oli. Oikeastaan aika sopiva ammatti takana vapaa-ajan harrastukseensa. Osaa varmaan suhtautua meihin selviinkin enemmän tai vähemmän järkeviin kuin myös viinapäissä liikkuviin. Ei sillä, ei paikalla ollut mitään järjestyshäiriöitä. Vaikka oli tummaa heimoakin paikalla. Heillähän luonto joskus tulee vallattomaksi, jos saman osaa valkolainenkin.

Illan aloitti V.I.P. ja Anneli Mattila esiintyi sitten myöhemmin illalla. Ihan tanssittavaa musiikkia esittivät. Solistinkin ensimmäinen osuus oli mukavaa musiikkia. Hän esitti tangot Vie meidät rakkauteen ja Tuhon tietä kuljen. Hyvin meni, mutta tiedän myös kaksi muuta naissolistia, jotka esittävät ensin mainitun ja todella upeasti. Olenkin kaivannut Saija Tuupasen ja Elina Vettenrannan iltoja. Toisella osuudellaan Anneli Mattila siirtyi iskelmän puolelle.

Illan toisena orkesterina oli Pepito & Pekka Saralevä ja Tapani Kansa. Pekka Saralevällä on hyvä ääni ja hän hoiteli laulupuolen ennen Kansaa. Olen kuullut häntä aiemmin mm. Jyväskylän Viihdekeskuksessa upean esiintymisparinsa kanssa. Kun Tapani Kansa aloitti illan osuutensa, siinä oli juhlan tuntua. Koko ensimmäinen osuus oli mahtava. Argentiinalaiset tangot kruunasivat osuuden. Toisella osuudella tapahtui jotain ihmeellistä sooloilua ja ikään kuin orkesteri ei olisi kelvannut solistille. Minulle tuli tunne, että hän väheksyi sekä yleisöä, että orkesteriaan. Osuutensa hän päätti runsaisiin taputuksiin ja esitti vielä yhden kappaleen päätteeksi. Ei se ollut Anniina, jota odotin ja jota hän Saralevän mukaan esittää usein illan viimeisenä. Nyt hän lauloi kappaleen Väliaikainen erikoisena versiona, joka ei ollut jenkkaa eikä oikein muutakaan kunnon lajia. Jäi huono maku päätöksestä, jos jäi koko hänen toisesta osuudesta ja lähinnä ylimielisestä esiintymisestä. Tähdillä kai saa olla persoonallista esiintymistä, mutta ei itsensä korottamista.

Illan tanssihetket koostuivat mukavista lajeista. Väkeä oli tanssitaidon puolesta laidasta laitaan ja lisäksi vain läsnäolevat herrat, jotka olivat ostaneet katselulipun. Kovin nuorta väkeä ei ollut, mutta ihmisiä parhaassa iässä. Kaikki iäthän ovat hyviä. Paikalla oli kuitenkin monta hyvää tanssijaa. Jopa eräs tuttu kitaraa soittava solisti, jolle tangokappaleet ovat sydäntä lähellä ja on ollut joskus semifinaalissa Raisiossa. Nyt hän oli lomallaan rentoutumassa seudun monipuolisissa liikuntamahdollisuuksissa tai ihan kilpailemassa. Mutta ne tangot hänen kanssaan olivat oikeat tangot.

Polkat jäivät väliin, sillä niille oli selvästi omat parit. Jenkka sen sijaan sujui erään herran kanssa, mutta hieman heikosti. Paremmin onnistuivat foksit, humpat, bugit, ja molemmat valssilajit. Useimmat ihan mukavasti. Rumballa minua neuvottiin. Herra varmaan uskoi olevansa erityinen, mutta minun mielestäni hänen vientinsä ei ollut parhainta mahdollista. Sopiihan siinä neuvoa. Ehkä joku muu ei synkannut. Etelästä tuttu herra tanssi kanssani hyvin nopeat jivet.

Illan erikoisuus ja samalla oikein tunnelmalliset hetket olivat  erään herran kanssa. Kai ne olivat bolerotangot, jota hän vei taidolla ja vielä parempi muisto jäi bluesista. Siinä hänen vientinsä oli etenevää ja taidokasta. Ehkä siinä oli mukana monia tulkintoja. Sellaista vientiä haluaisin vielä kokea. Selvisikin myöhemmin, että hän oli kilpatanssiparinsa kanssa paikalla ja tanssivat paljon erikseen.

Tumma, varttunut herra, jota tanssipaikoilla jossain muuallakin olen tavannut, piti aika hyvin huolta tanssimaan pääsystäni. Etenevää buggia ja humppaversioita oli mukava tanssia hänen kanssaan. Tanssitaitoa hänellä oli muihinkin lajeihin. Valssin hän vei reiluilla askelilla ja niitä tanssimme useammat. Viimeiseen valssiin asti olin paikalla. Ja matka jatkuu ….

Jormualta Lompoloon ja tunturiin

Sotkamosta matka jatkui Oulun kautta ylöspäin. Ajatukset riensivät eteenpäin tulevaan. Aina matkan edetessä arki ja työpäivät jäivät kauemmaksi ja kauemmaksi. Ei vaihteleva sääkään enää saanut huuliltani hymyä pois. Jokainen kilometri vei kohti sitä olotilaa, mitä kaipaan. Kun Kilpisjärventieltä käännyin Äkäslompolon tielle, tuli sielun täyttävä hyvä olo. Hiljalleen ajellen ja poroja väistellen saavuin puolen päivän jälkeen perille. Ei siinä tullut mieleeni levätä, vaikka se olisi ollut tarpeenkin. Vaatteiden vaihto ja eväiden teko ja reppu selkään. Tunturi otti vastaan kulkijan, joka tarvitsee rauhaa.

Kiirunan kieppi Seitakierroksen kautta oli sopiva matka iltapäivälle. Reitti kulki Ylläksen pohjoisen rinteen kautta tunturin itäpuolelle ja sieltä Kellotapulin kurun kautta takaisin Lompoloon. Kuru on yhtä kivikkoa rinteitä myöten ja siinä onkin puiset pitkospuu/portaat ylös asti. Sen jos reippaasti kulkee ylös, niin kuntolenkistä käy yksin se pätkä reitistä. Aurinko pilkotteli välillä ja sateista ei ollut tietoakaan. Se tuntui hyvälle, kun töissä koko viikon oli päivittäin taivas avannut hanansa.

Ensimmäinen tanssi-ilta lauantaina Äkäslompolossa

Lauantai-ilta Riemuliiterillä oli hyvä aloitus tanssi-illoille. Se on ainoa oikea tanssipaikka Yllässeudulla. Jokaisen tanssivan Lapin matkaajan tulisi nähdä paikka. Sitä tunnelmaa ei löydy etelästä. Oheisesta rakennuksen kuvasta ei saa oikeaa kuvaa, mitä sisällä on. Pyöröhirsiä ja avaruutta. Hyvä lattia. Ja ennen kaikkea tanssihaluinen väki. Illan esiintyjät olivat minulle mieleiset ja näin ja kuulin ensi kerran Jupiter-orkesterin solistia Helenaa, joka on orkesterin haitaristin Jari Kujalan vaimo. Hän on viimeisen vuoden aikana ollut mukana. Tähän asti Jari itse lauloi ja lauloikin hyvin. Soittajana hän yksi parhaista haitaristeista, jonka tiedän, vuoden 2002 Kultaisen harmonikan hopeasoittaja. Tanssi-iltani päättyi kesken, sillä jaksoin olla mukana tanssin tiimellyksessä ensimmäisen tunnin ja sitten kuuntelin ja katselin Helenan laulua reilun puoli tuntia. Poistuin nukkumaan ja kello 22 olin jo unten mailla. Loman alku oli ottanut voimille matkanteon ja valvomisen suhteen, joten nukkuminen oli sillä hetkellä paras ratkaisu.

Seurallista vaeltelua sunnuntaina - Pirunkuru ja Pakasaivo

Sunnuntaille olimme hieman ajatelleet Aakenustunturin vaeltamista päästä päähän. Kun huomasin jo edellisenä iltana, että voimavarani olivat vähissä, niin se matka jäi. Tanssituttuni oli ollut viikon vaeltamassa ylempänä ja palasi lauantaiksi Lompoloon. Olen aina haaveillut jalkapatikkamatkasta Aakenuksella ja nyt oli tarkoitus tehdä se. Ensi syksynä aion olla sellaisessa kunnossa, että jaksan kulkea matkan. Pieniä järjestelyjä se retki vaatii. Olisi ajettava kahdella autolla toiseen päähän tunturia ja toisella jatkettava toiseen päähän ja palatessa sama uusintana. Matkan voisi tehdä tunturissa edestakaisinkin, mutta siihen menisi melko runsaasti aikaa ja toisekseen siinä kivikossa riittää yksikin suunta, vaikka maisemat ovatkin mahtavat.

Tälle sunnuntaille suunnittelimme toiset reitit. Pirukuru oli hänelle käymätön paikka. Aamusta oli pilviusvainen sää, mutta päivällä oli jo aurinkoa. Pirunkurun reitillä aloitimme päivän. Sen olen monta kertaa mennyt jalan ja suksillakin. Siinä on haastetta ihan kenelle vaan. Ja nähtävyyttä, jonka vertaista ei muualta löydy. Tarinansa on tälläkin Lapin paikalla. Kuru on suurelta osin jyrkkä ja irtokiveä täynnä. Osa kivistä on kyllä jämähtänyt paikoilleen, mutta joka askelta on varottava. Jyrkkyys on raskasta jaloille ja henkeen ottaa kyllä parhaallakin kuntoilijalle. Siinä ei auta muu kuin pysähdellä ja kun on reppu selässä, niin askellettava niin kumarassa, ettei reppu vie kulkijaa painollaan taaksepäin. Minä olen jo keksinyt oman reitin ylös ja jotkut muutkin aiempina vuosina näkyivät tekevän samalla tavalla. Kurun reunoilla on myös kiviä, mutta myös pieniä puita ja kanervikkoa, mutta jyrkkyys on sama kuin kurussa. Silti reunojen kautta oli helpompi kulkea ja kyllä neliveto minulla oli  välillä päällä. Voi ottaa kiinni puista ja oksista. Ja mikä parasta, rinne oli täynnä mustikoita. Huilaushetkiä siis syntyi luonnostaan.

Kun ylhäälle pääsimme, aurinko oli tullut esiin sumun takaa. Aina kun on päässyt ylös tunturin laelle, ne maisemat korvaavat kaiken vaivan. Alkumatkasta ei ollut toisia nousemassa, mutta mäenpäällä oli jo vastaantulijoitakin. Ei mahda olla helppo tulla alas vastapäivään reittiä. Pirunkurun reitti alkaa Kesänkijärven päästä ja nousee Kesänkitunturille ja ylittää sen etelänpuoleisesta päästä laskeutuen Tahkokurun laavulle. Pitkään katselin työpaikan koneellani taustakuvaa, jonka otin viime syksynä ko.laavun penkiltä istuen tulisijasta nousevan savun leijuessa ilmassa ja takana ruskanväreissä oleva rinne. Siinä istuimme nytkin makkaran paistossa ja väkeä oli täynnä kaikki penkit.

Kun tämän reitin kulkemiseen ei mene monta tuntia, niin minut vietiin katsomaan nähtävyyttä, Pakasaivoa. Kymmenen kilometriä oli matkaa syrjäistä hiekkatietä, jota reunusti matala kasvillisuus ja harva metsä. Poroja oli pitkin matkaa tien varrella. Tätä tietä ei juuri suuria ihmismassoja kulje, joten niiden on rauhallista käyskennellä tien läheisyydessä. Niillä oli eri värejä karvapeitteessä, mutta kauneimmat olivat valkeat isot porot komeine sarvineen. Valkoista poroa pidettiin ennen pirun elukkana ja ne tapettiin vasoina. Nyt niitä on enemmän. Niiden taljoja pidetään arvokkaampina kuin tavallisia harmaan ruskeita nahkoja ja myyntihinta on sen mukainen.

Tanssitutulleni paikka oli yhtä tuttu niin kuin ovat hyvin monet Lapin paikat, sillä hän on oikea tunturivaeltaja ollut vuosia. Perille tultuamme edessämme oli iso kota, jossa emäntä piti kahviota. Tuoreita leivonnaisia ja kahvia ym. oli kaupan. Kodan takaa alkoivat porrasrakennelmat kaarrellen alaspäin ja siellä pohjalla oli kirkasvetinen ja hyvin syvä vesi, pieni järvi, jota kiertäen kuljimme osin vaikeakulkuista rantaa pitkin ja välillä nousten ylös kalliorinteille. Matkaa tuli muutama kilometri. Voi sitä jylhyyttä ja kauneutta auringon paisteessa ja sää oli muutenkin lämmin. Puiden syksynvärit heijastuivat veteen. Nämä Lapin saivot ovat Lapin perinnehistoriaa ja niihin liittyy tiettyä taikuutta ja uskontoa. Järven toisella puolella kallioilla oli pidetty pakanallisia palvontamenoja.

Sääkin suosi valokuvaamista järveä kiertäessämme. Tyyneen veden pintaan heijastuivat vastarannan kalliot ja puut. Muutamia toisiakin paikan katsojia tuli, mutta he tyytyivät katselemaan paikkaa ylhäältä portailta. Minun tulee liian vähän katsottua televisiota. Jos edes "hyvät" ohjelmat tulisi katsottua, mutta kun ei. Vuoden alussa on TV:stä tullut ohjelma Pakasaivosta Pala maata-ohjelmasarjassa. Geologiset kohteet -kirjassa on kuulemma kerrottu, että Pakasaivossa on vesirajassa isohko luola, 2 x 2 x 5 metriä. Tuossa ohjelmassa olikin kuvattu luolaa. Ohjelmassa oli etsitty kalliomaalauksia pitkin rantoja. Sukellusvehkeillä oli yritetty käydä tutkimassa pohjaa, olisiko löytynyt uhrikaluja, mutta pohjasta nousevan rikkivedyn takia siitä oli luovuttu. Happea pohjalla ei olekaan. Vedenalaiset kamerat olivat sen sijaan onnistuneet kuvauksissa. Olisinpa nähnyt tämän ohjelman, niin olisin osannut suhtautua vielä suuremmalla mielenkiinnolla paikkaan.

Paluumatkalla syrjätiellä porot olivat edelleen pitkin tien varsia ja muutaman poron jono ylitti tien edessämme. Hetken aikaa vietimme hiiren häitä – aurinko paistoi ja sen säteissä kimmeltelivät pienestä sadekuurosta syntyneet pisarat. Tämä oli sitä Lapin lumoa parhaimmillaan!

Levin sunnuntaitanssit 7.9.2008

Sunnuntai olikin jo parempi päivä voinnilleni ja illalla ajelimme viikon vaellukselta tulleen tanssitutun herran kanssa Leville vanhaa Kittilän tietä ja ihailimme Aakenustunturia, joka tuntui seuraavaan tien vieressä kilometrien matkalla. Tie kiersi sitä pitkän matkaa ja koko tunturikin on mahtavannäköinen. Olimme hieman suunnitelleet sunnuntaiksi patikointia Aakenuksen päästä päähän, mutta oman huonon kuntoni todeten se jäi.

Levihotellissa oli esiintymässä Antti Ahopelto ja hänen takiaan sinne halusin. Voimaorkesteri ei ollut mukana, vaikka ovat aloittaneet jo yhteiset esiintymiset Antin kanssa. Nyt orkesterina oli oikein hyvin soittava Taiga, jonka oma solisti Jarkko Honkanen lauloi yhden osuuden ja Antti kaksi. Olipa herra Honkanen söpö, jos miehestä nyt niin voi sanoa ja mikä syvä ääni ja antaumuksellinen esitys. Tai kai pitää sanoa, että komea hän on. Kaikki edellytykset vaikka tangolaulajaksi.

Kun Antti on suuren ihailuni kohde esiintyjänä ja varsinkin tangolaulajana, niin ei illan musiikista voi sanoa muuta kuin että se oli kympin arvoinen. Ei edes toinen orkesteri, Kismet ja solistinsa Kati Tuulia saanut kymppiä putoamaan, vaikka heidän esityksiään en olisi monta iltaa kuunnellut. Ovat olleet koko viikon illan toinen orkesteri. Mielestäni olen heitä kuullut kerran aiemmin kotipuolessa ja ei jäänyt samaa kuvaa kuin nyt. Osuudet jakaantuivat niin, että Taiga esitti kolme ja Kismetille jäi neljä.

En jaksanut olla koko ajan kuulolla Kismetin osuuksilla ja yksi osuus meni lähes kokonaan kahvion puolella jutellessa. Taigassa olikin

tutunnäköinen soittaja ja selvisikin illan aikana, että hän oli aiemmin Yöjuoksu-orkesterissa, jota olin tavannut Lapin matkoillani ja joskus heidän etelän keikoillaan. Nyt kerrottiin, että Yöjuoksun juoksu oli päättynyt ja orkesteri oli lopettanut. Tuntui ikävältä.

Taiga-orkesterista vielä. He hallitsivat äänentoiston. Ei ollut basson ja rumpujen pauketta niin kuin oli toisella orkesterilla. Molemmilla oli kuitenkin käytössä samat, yhteiset, talon äänentoistolaitteet. Siinä erottuivat jyvät ja akanat vai pitäisikö sanoa helmet nousivat näkyviin. Tosin Taigan rumpalilla oli osansa äänen toiston hallinnassa. Hän hoiti sitä hartaudella. Kelpasi Antin laulaa tämän orkesterin tahdeissa ja hyvin sujui yhteistyö.

Tanssillisesti tämä Levin ilta oli paras viikon aikana. Paikalla oli tanssiväkeäkin sopivasti eriasteisten kävelijöidenkin lisäksi. Yllätys oli paikassa tangon sisimpään, historiaan ja musiikkiin perehtynyt pääkaupunkiseudun herra, jonka kanssa olen tanssinut pari kertaa aiemmin. Nyt ne olivat taas tangoja ja ennätin saada tanssin alussa pikainfon tulevista kappaleista. Monostahan sitä tuli kaikin tavoin. Hänen kanssaan voin sanoa hartaasti tunnelmoivani. Mies ja tango vie mukanaan. Hän ei pidä mistään kädenalihötkellyksistä, mutta lennokas valssi oli hänellekin mieleen. Sylitansseissa hän on sulautuva ja sulattava pari.

Aikaisemmilta Lapin matkoilta tuttuja oli paikalla, joten erään herran kanssa oli mukavia useat bugit ja hitaat valssit ja tangobolerot. Buggia oli helppo tanssia itäsuomalaisen pitkän herran kanssa, kun sitä olemme tanssineet useamman kerran lavoilla. Täällä Levillä viime vuonnakin tapaamani herra tanssitteli useaan otteeseen. Muutama tuntematon herra haki ja yksi humalainen. Humppa hänen kanssaan oli voimien koitos, jarruttelin koko ajan, sillä

toiset olisivat jäänet kyllä alle. Kyllä minä fanittelin kumpaakin miessolistia pieniä hetkiä. Ilo heitä oli katsella ja kuunnella.

Matkaseurani/tanssituttuni ei ollutkaan kuka tahansa. Hän on hyvä ystävä vuosien takaa. Ja minä olen hänelle Prinsessa. Hän on innokas tanssimaan ja jenkat ovat bravuurilajimme. Ne ovat hullunhauskat kaikenlaisine askelinemme. Mutta vielä parempi kuin tanssimisessa hän on kodinhoidossa. En ole tavannut ketään toista miestä, joka osaa hoitaa kodin kaikkineen niin mallikkaasti. Niin sisältä kuin ulkoakin. Kasvimaat, kukat, kunnostustyöt, kaiken. Ja lapset aikanaan siinä ohella.  Minun pitäisi antaa hänelle pitämätön paitani, jossa lukee 99 % enkeli. Enkelithän ovat miespuolisia.

Aakenuksen kutsu voimistui

Maanantaina sitten jatkoin itseni kanssa luonnossa oloa. Kun se Aakenus jäi kokematta sunnuntaina, niin kummasti suunta sinnepäin kuitenkin oli. Huomasin ajelevani Lompolosta Ylläsjärven kautta Kittilän tielle ja sieltä Totovaaran kämpälle, joka on lähellä Aakenuksen eteläpäätä. Vaelluskenkiä jalkaani vaihtaessa vieressä olevan auton luona keski-ikäinen pariskunta suunnitteli samaan suuntaan menoa. Heillä oli tarkoitus käydä Haavepalolla ja päättää sitten jatkosuunta. Minulle taas Haavepalo on talvisin tärkein hiihtokohde ja kesällä/syksyllä siellä en ole käynytkään. Niinpä heidän perässään kuljin Haavepalolle ja niissä maisemissa silmä lepää ja eväätkin maistuvat. Haavepalo sijaitsee Iso-Totovaaralla, joka puolestaan on Aakenuksesta etelään. Edessä aukeaa avaruus, jota rajoittavat taivaanrannalla tunturit  vasemmalta alkaen Ylläs, Kesänki, Lainio ja Pyhätunturi. Kukastunturi jää Lainion taakse ja sitä ei varmuudella voi sanoa näkevänsä. Sitten vielä oikealla mahtavana ja massiivisena Aakenus kuin odottaen, etteikö sitä tänne uskalleta tulla.

Niinpä jätin pariskunnan kuvaamaan maisemia ja siirryin polulle, mikä vie Aakenukselle. Sieltä on reitti Totovaaran kämpälle. Mikä hiljaisuus vallitsi ympärillä. Ei juuri lintujen lauluakaan kuulunut, mitä ylemmäksi menin. Aurinko oli ohuen pilviverhon peitossa. Kävelyreitti oli osin märkä ja aina ei polkukaan ollut selvä, mutta viimein olin kivikkoisessa rinteessä, jossa välillä oli kanervikkoa ja mättäitä, joissa polut näkyivät, mutta kivikossa oli suunnistettava arvaamalla ja seuraamalla kaukana olevia kelkkareitin merkkejä. Etenin ja etenin ylöspäin enkä nähnyt mitään selvää reittiä, joka näyttäisi vievän lähtöpaikan kämpälle. Hetken tunsin avuttomuutta, miksi en osaa liikkua siellä ylhäällä. Kartalla tunturi on kaunis ja kuin sievä banaani mutkalla, mutta siellä ylhäällä oli huippu ja sitten seuraava huipputasanne eli Aakenuksen päällys on laaja.

Missään en ole tuntenut itseäni niin pieneksi. Kuin pieni rikka maailmankaikkeudessa ja niin avuton. Hiljaisuus pysähdytti. Sitten järki voitti, sillä pian en olisi tiennyt suunnista mitään ja käännyin takaisin. Mutta lyhyen matkan jälkeen alkumatkan pariskunta tulikin vastaan, joten tein täyskäännöksen ja jatkoin heidän mukaan aikaisempaa ylemmäksi ja sieltä polku löytyikin. He jatkoivat matkaa vielä eteenpäin ja toista reittiä palasivat kämpälle. Minulle neuvottu reitti oli selkeä, mutta mitään opasteita ylhäällä ei ollut ja vain jonkun verran vaeltajien omia polkuja. Mustikoita oli täälläkin hyvin paljon alkumatkalla kiivetessä ja taas kun palatessa laskeuduin alemmaksi. Loppumatka olikin tasaista metsätietä ja olin kiitollinen, kun olin auton luona. Kiitos, Aakenus, vielä minä sinut valtaan kokonaan.

Riemuliiterillä illalla

Riemuliuterillä maanantaina oli esiintymässä Kari Piironen ja orkesterinsa Caminito kahdella tuuraajalla varustettuna. Rumpali oli monessa mukana ollut nuori mies, nimi meni ohi, mutta haitarissa/koskettimissa olikin tuttu mies Teuvo Oinaan orkesterista. Hyvin soittokunta hoiti osuutensa ja Kari Piironen oli taas kerran loistava laulaja. Että joku osaakin laulaa niin antaumuksella ja vuodet vain vahvistavat hänen karismaansa. Punaiset lehdet- tango, kohta 50 v vanha tango, sopii minusta syksyyn ja erityisen hyvin solistille. Tänä iltana sitä ei esitetty, koska vakituinen miehistö ei ollut lavalla. Muita tangoja sen sijaan oli useampi. Eikä solisti ole pelkkä tangolaulaja, vaikka minä voisin kuunnella ja tanssia hänen tangojaan koko illan. Erilaisia kappaleita hän esitti ja kaikki olivat kunnon tanssikappaleita. Kiitoskappaleina oli Hopeinen kuu ja jokin toinen kaunis kappale. Se keltainen kuu oli kotimatkalla taivaan rannalla nousemassa ja kirkas tähtitaivas. Loppuviikosta kuu olikin jo iso.

Tuttuja ja ulkonäöltä tuttua porukkaa oli ahtaudeksi asti paikalla. Mukavat tanssit olivat paitsi se noin 30 minuutin naistenhakuvuoro. Hitaalle valssille hain vanhempaa herraa, kun varsinainen haku oli ohi. Muuta en sitten ennättänyt tehdäkään. Ihmettelin, että ovatpa Lapin naiset nopeita, mutta etelän naisiahan he olivat ja harjoitelleet juoksuhaun etelän lavoilla. Onneksi miehet hakivat minua ennen ja jälkeen naistenhaun.

Naistenhaun aikana saapui paikalle tuttu herra Keski-Suomesta ja hänen kanssaan olivat illan mukavimmat tanssit. Operettivalssit, tangot ja pitkällä askelella oikea ripeä foksi nostattivat ilon tähdet silmiini. Aikaisemmin illalla tanssitettu hidas valssi oli hieman vaikeassa viennissä ja siitä ei päässyt nauttimaan. Sylitansseja siellä väki meni enimmäkseen. Joitakin kädenalitanssijoita oli paikalla, mutta ahtaus rajoitti kummemmat häkkyrät. Bugit ja fuskut onnistuivat pienillä liikkeillä lähikunnan tutun herran kanssa.

Mukava oli tavata myös rouva Piironen, joka uskollisesti on miehensä mukana matkoilla. Levykaupat näyttivät onnistuvan hyvin. Itse ostin jo tangomarkkinoilla uuden levyn, 10 uutta & 10 toivotuinta. Levyllä on mm. neljä tangoa ja erikoinen disco-tango. Mielelläni levyä kuuntelen. Riemuliiterin tanssit sopivat erikoisen hyvin sellaisille, jotka nousevat aamulla ajoissa tunturivaelluksille. Tanssiaika on kello 20-23.45.

Äkäsmylly, Seitakivi ja Äkässaivo tiistain kohteina

Olin menettänyt nyt sydämeni nähtävyyksille joka vuotisten samojen vaellusreittien kävelyn jälkeen. Taas ajelin autolla. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Äkäsmylly on talvisin hiihtokohde, lähes 20 km päässä Lompolosta. Äkäslinkka on koski, joka pyöritti aikoinaan Äkäsmyllyä. Siellä on Seitakivi muutaman kilometrin kävelymatkan päässä Äkäsjärven pohjoisosassa kalliorannalla. Palvontapaikka sekin on ollut aikanaan. Myllyllä on kahvio ja tilapäisen apulaisen paikka oli auki. Siinä jo mietin, että mikä olisi loppuelämänsä viettää siellä. Etelän pikajunan kyydistä voisi olla ihan terveellistä hypätä pois. Kuunnella kosken kuohuja ja katsella veden syöksymistä. Keitellä kahvia turisteille. Seurustella kuukkelien kanssa. Lupasin kyllä eläkkeelle päästyäni mennä sinne.

Paluumatkalle riitti vielä toinenkin nähtävyys, Äkässaivo, jäätikköjokien kuluttama kanjoni. Alkumatka on helppoa kangasmetsää. Aurinko paistoi, porolauma oli makuulla, mutta nousivat jaloilleen askeleeni kuullessaan ja häipyivät kauemmaksi. Syvemmällä metsässä yksinäinen, komea, isosarvinen valkoinen poro oli rinteessä. Siirtyi eteenpäin samalla kun minäkin etenin polulla. Melko lähellä olin ja kuviakin sain otettua. Nuo valkeat porot ovat jotenkin juhlallisen ylväännäköisiä. Porothan ottavat juoksuaskelia pääpystyssä, ylpeinä, metsän kuninkaina, kun hirviä en ainakaan nähnyt koko matkallani.

Matkalla oli pitkospuita, mutta muuten oli melko helppo reitti kävellä. Loppumatkalla reitti nousi ylös kangasmetsään, jossa hongat humisivat. Siinä oli tilava kota takkoineen. Ulkonakin oli makkaranpaistopaikka. Ja sää oli lämmin. Muutamia ihmisiä oli liikkeellä ja kodalla vanhempi pariskunta oli tauolla. Majapaikkaan tullessani kello 16 ei ollut pilvenhattaraakaan taivaalla.

Ylläksen Kaivohuoneella (Pipolassa) tiistaina

Kivenheiton päähän majapaikastani oli helppo lähteä iltaa istumaan, vaikka seisomista se aika oli, minkä läsnä olin. Lyhyellä kävelymatkalla tuntui pakkanen säärissä. Oli selvästi pakkasen puolella mittari. Kuuden vuoden takainen tangokuningatar Johanna Pakonen Omenapuu-orkesterinsa kanssa oli esiintymässä Orkesteri aloitti puoli kymmenen ja esitti tauon välillä pitäen kello yhteentoista saakka. Solisti lauloi ensimmäinen osuutensa varttia vaille kahteentoista. Tanssiväki oli lomailijoita ja tanssitaito oli helppoa sosiaalitanssia. Jäin kyllä miettimään, hetikö vai kohta siirryn kadun toiselle puolen nukkumaan.

Etelän naistuttu tuli perääni ravintolaan ja siinä yhdessä ihmettelimme paikan menoa. Tuntematon herra haki foksille ja kysyi menikö hyvin, kun harvoin käy tanssimassa. Kehaisin kannustavasti häntä. Yksi rumba sosiaalitanssina sujui melko väljässä tilassa, sillä väki mieluummin nautti talon juomia. Herra oli hakenut toiselle kappaleelle ja perään taisi levyltä tulla jotain muuta. Kävelimme pois lattialta hänen toteamuksestaan – "tätä en osaa"…  Yksi herra haki kahdelle eri foksiparille ja vei ihan kohtuullisesti. Neljäs mies haki tangoille ja foksille sekä yllätys samballe, jota minä en välitä tanssia, kun kroppani on kuin puukanki siinä. Mutta nyt tanssin ja vienti oli hyvä, jos olivat rytmitkin sopivan hitaat. Hetken kuvittelin, että osaankin tanssia.

Kun solisti lähti tauolle ennen puolta yötä, niin mekin olimme naistuttuni kanssa valmiita poistumaan. Orkesteri oli aivan erinomainen. Olen sen todennut ennenkin. Kosketinsoittajalla on hyvä ääni ja hän voisi olla vaikka koko illan solistina soittamisen rinnalla. Ihailinkin siinä baaritiskin päässä hänen sormityöskentelyään koskettimilla. Ja se hänen hymynsä yleisölle oli valloittava. Eteisessä poistuessamme samainen herra tuli jututtamaan meitä ja esitti pahoittelunsa, ettei paikalla ollut tanssitaitoisia herroja – niin kuin meitä varten. No, eihän se hänen syynsä ollut. Taas jouduin ajoissa nukkumaan. Kaikella on tarkoituksensa. Kirkas tähtitaivas oli taas tullut yöksi.

Keskiviikkona Kukastunturiin

Yöllä oli ollut pakkasta, mutta aamulla oli pilvessä, pilvipeite oli korkealla. Jätin auton Riemuliiterin taakse ja siitä aloitin  patikoinnin Kukastunturille. Alku on aika tasaista metsämaata. Pienen joen ylitys on riippuportaiden kautta. Sitten on loivaa nousua pitemmän matkaa. Reppu selässä painaa, mutta kun pääsen ylemmäksi, niin unohdan painon. Osa ihmisiä näytti lähtevän alempana kulkevaa reittiä Kotamajalle. Minusta on mukavampi mennä tunturin kautta alas Kotamajalle.

Sää oli hyvä liikkumiseen, vaikka aurinko ei paistanut. Monennäköisiä kelohonkia on oksakiemuroineen makaamassa maassa. Täällä kaikki saa olla niin kuin on. Ylhäällä tuntui tuuli ja vaivaismännyn käppyrän, aika iso kuitenkin, vierellä oli pitkä lauta penkkinä. Siinä join teetä, söin eväitä, katselin maisemia. Notkopaikkoja katsellessani näytti niissä oleva sumu yhtyvän taivaaseen eikä rajaa erottanut. Pakkasyön aikaansaannosta sumu oli. Pyhätunturi hieman korkeampana näkyy vasemmalla, edessä Lainio yli 100 m korkeampana, sitten taaempana Kesänki ja Ylläs.

Matkaa jatkaessani tunturin laelta perässäni ajaa pariskunta maastopyörillä. Kivikkoa on ja epätasaista ja he laskeutuvat edelläni tosi huonoa maastoa. Minä en pääsisi pyörällä metriäkään kaatumatta siinä maastossa. Ihailtava suoritus heiltä, mutta missä kulkee raja luonnossa liikkumiseen omin voimin. Järjestetäänhän niitä kaikenlaisia safaareja ja erikoisuuksia turisteille ja se hiljaisuus, mitä Lappi tarjoaa, välillä rikkoutuu.

Nyt oli vastaantulijoitakin rinteessä ja joku samaan suuntaan menijäkin. Talvella tästä alas tuleva latu on vaarallinen. Tosin varoituskyltissä lukee – vaativa lasku. Perillä Kotamajalla, joka sijaitsee kolmen tunturin risteys/notkopaikassa, oli paljon väkeä. Oli melko iäkkäitäkin ja hieman ihmettelin, miten olivat jaksaneet tulla sinne asti. Tietysti, kun on sisua ja evästä ja päivä aikaa, niin mikä ettei. Varsinainen Kotamajan kahvila ei ollut auki, mutta iso kota oli täynnään väkeä.

Paluumatkalla Lompolaan innostuin kulkemaan kolmen huomattavasti itseäni nuoremman naisen perässä. Heillä oli vauhtia. Sitten reitin lopussa he hiljensivät ja naurahtivat. Olivat kokeilleet pysynkö perässä??? Kertoivat tekevänsä samalla vauhdilla pitkiäkin päivämatkoja. Jäin miettimään, ettei siinä vauhdissa kyllä ennätä nauttia ympäristöstä, mutta jokainen vaeltaa tyylillään. Suorittaminen minun mielestäni olisi hyvä unohtaa lomalla. Aurinko näyttäytyi hetkeksi, mutta pilviverho otti sen suojaansa.

Puurotanssit Riemuliiterillä

Mietin jo, että kannattaako levytansseihin lähteä, mutta jos olisin tiennyt kuka siellä levyjä soittaa, en olisi hetkeäkään epäröinyt. Keskiviikkona ovat perinteiset puurotanssit. Talvella ne liittyvät Myllyhiihtoon, jotka ovat jatkuneet vuosikausia. Silloin on ollut yleensä orkesterikin soittamassa. Aikanaan Äkäsmyllyllä jauhettiin viljaa. Hiihtomatkaa sinne on lähes 20 km. Joskus olen sen hiihtänyt. Vaelluskohteenahan se on kaunis. 

Levyjä olikin soittamassa harmonikkataiteilija Jari Kujala. Hän osasi valita tanssittavat kappaleet ja tanssilajit kiitettävästi. Kappaleparien välissä hän piti pienen tauon, että tanssitettavat ennätettiin palauttaa riviin ennen seuraavia pareja. Rauhoitti kovasti hakutilannetta. Aika paljon odotettiin, mikä kappale tulee ennen kuin haut alkoivat. No, olihan hakijoissa, ainakin naistenhaulla, kiireisiä hakijoita, jotka osasivat itse kaikkia lajeja ja olettivat, että haettavakin osaa. Reijo Taipaleen tangoja esitettiin useampi ja niistä tulee kyllä syvät fiilikset. Miten ne koskettavatkin sielua. Tämä ilta oli yhtä menoa. Hitaita valssejakin soitettiin kahdet. Masurkkaa, foksia, humppaa, jiveä ja buggia ainakin tanssin ja niitä tangoja.

Paluumatkalla pistäydyin katsomassa Karavaani-orkesteria ja solisti Susanna Heikkiä Pipolassa. Meno oli samanlaista kuin edellisenä iltana. Solisti oli juuri aloittamassa osuuttaan. Ensimmäinen 45 minuuttia olikin hyvää tanssimusiikkia ja erinomainen laulaja hän. Varttunut herra haki aluksi ja myöhemmin hitaan valssin puolikkaalle ja kahdelle beatille, jotka olivat yhtä jympsytystä. Lähikunnan tanssiseuran taituri vaikutti aika kyllästyneeltä iltaansa, kun katseli vain. Sitten tuli hakemaan jive/fuskulle. Nopea oli ensimmäinen kappale. Ei näkynyt häntä sen jälkeen. Sitten ilmaantui eteeni kookas hymyilevä herra, joka tunnisti minut etelän ja kotiseudun kesätanssipaikoista. Minä en muistanut, missä on tanssittu. Mansen seudulta hän oli kotoisin, läheltä paikkaa, jossa minua on pidetty kuin kukkaa kämmenelle.

Solistin aloittaessa toista osuutta sattui taas kunnon jympsytyskappale, toinen oli sentään rauhallisempi. Tässä vaiheessa puolen yön jälkeen taas nukkumaanmeno tuli mieleen. Ei tämä Pipola mikään tanssipaikka ole niin kuin minä ajattelen. Onpahan etelän turisteille seurustelun ja alkoholin reilun käytön mahdollisuus. Humalatila oli aika yleistä. Tänä yönä oli pilvessä eikä pakkasasteita.

11.9.08 torstai Kiirunankieppi, Tuomikuru, Kahvikeitaan laavu

Lähtö tunturiin aamusta hieman viivästyi ja Jounin kaupan, uuden, hienon, Suomen isoimman K-kaupan arvio grillimakkaroiden menekistä ei pitänyt paikkaansa ja aamusta myytiin ei oota. No, eihän reissueväät niistä kiinni ole, joten matkaan vain. Ylläksen yli Kiirunan kieppiä aluksi taivaltaen ja ylhäällä tunturissa maisemia ihaillen jatkoin matkaa Ylläsjärven puolelle ja Tuomikurun kautta Kahvikeitaan laavulle. Suuntavaisto petti hieman ja palasin samaa reittiä Tuomikurun kautta Kiirunan kiepille ja edelleen Kellotapulin kurun kautta takaisin Lompolon puolelle.

Sää oli puoliaurinkoinen, sopiva sää liikkumiseen. Ruska oli voimistunut viikon aikana ja kullankelta oli koivuissa. Maaruska oli värikäs monissa paikoin. Tuolla Kahvikeitaan laavulla on ollut ikimuistettavia hetkiä eräänä vuonna maaliskuussa Kansainvälisenä naistenpäivänä. Laavu on aika iso, siinä on kaksi katosta vierekkäin ja kummallakin oma tulisijansa. Tunturin rinne pienine koivuineen aukeaa länteenpäin laavulta katsottuna. Paikalla oli silloin jokin herraseurue, jossa kaksi soitti huuliharpuilla hyviä kappaleita ja onnittelivat kaikki naiset niin laavulla kuin ladulla päivän kunniaksi. Meitä naisiakin oli paljon liikkeellä. Niin soitettiin polkatkin ja minä erään herran kanssa hypin sen monot jalassa ja pää hipoen viistoa laavun kattoa. Piti ihan etsiä vanhoja kalentereita ja löysin ajankohdankin. En ollut silloin kai tehnyt matkakertomuksia, vaikka jo Tanssinettiin jo kirjoittelinkin. Muutamia lyhyitä kommentteja eri päiville kuitenkin on tallessa.

Kuljin siis edestakaisin Tuomikurun, joka on hyvin lehtomainen, purot virtaavat ja kaikki aluskasvillisuus on voimakasta. Kurussa on välillä portaat ja lankkuja pahempien paikkojen yli. Vesiheinäkin rehotti kukassa puron kosteikkoreunoilla. Polku oli aika vaikeaa kulkea juurakoiden noustua esiin kivien seassa. Nuorempaa väkeä oli vähän liikkeelle, mutta varttuneita kulkijoita sitäkin enemmän. Eikä ikä näyttänyt olevan esteenä monellakaan vaeltamaan lähtemiseen. Kävelysauvat olivat suurimmalla osalla kulkijoista missä tahansa liikuinkin. Aikaisempina vuosina näillä Ylläksen rinteillä on ollut porolaumoja, mutta nyt näin Ylläkseltä Lompolon kylään laskeutuessani kaksi poroa, jotka näyttivät aika kesyiltä. Olivat syömässä kai mustikoita. Samalla aukealla oli joitakin mustikanpoimijoitakin. Minä poimin niitä vain suuhuni. Kotiseudulla ei mustikoita näkynyt.

Äkäshotellin torstai-ilta

Tämä olikin ainoa ilta Äkäshotellilla. Orkesteritarjonta ei miellyttänyt minua paitsi nyt, kun Marita Taavitsainen ja orkesteri Koivu oli paikalla. Ei ollut aluksi paljon väkeä paikalla, mutta jo hetken päästä runsaasti ja solistin aloittaessa täysi tungos. Jos tunturiseudulla olisi jotkin rajat sisään lasketuille asiakkaille, niin puolet oli varmaan liikaa. Ei taida paikallinen palopäällikkö tai muu viranomainen käydä arvioimassa, miten jossain hätätilanteessa pelastautumistoimet sujuisivat.

Tanssiminen ei siinä ahtaudessa innostanut, mutta yläparven lattiaa käytin minä ja muutamat muutkin. Siellä ei tönimistä ollut. Orkesteri Koivu osaa soittaa tanssimusiikkia niin kuin moni muukin orkesteri ennen solistiaan. Muistan aina hymyillen erään nuoren rumpalin sanat: Kyllä me soitamme teille "humppaa", mutta kun solisti tulee, niin silloin mennään hänen ehdoillaan. Se humppaorkesteri soittaa myös oikein mukavaa tanssimusiikkia. Mutta nyt siis Koivu aloitti upeilla valsseilla, jolle minut yllätti takaapäin pikkutakkiherra valkeassa paidassaan. Ja mikä vienti, reilut askeleet ja oikea-aikaiset käännökset, hallittu toisten väistäminen, yhdet illan parhaista tansseista. Ja ei siinä, ne olivat yhdet hänen kanssaan illan aikana tanssituista muista minun makuuni sopivista kappaleista. Se, miksi haki, johtui siitä, ettei edellisenä iltana ollut "ennättänyt" minua hakea. Olisi kyllä varmaan ennättänyt silloin, mutta lie ollut muut daamit käsillä. Minä en kyllä valitettavasti edes nähnyt häntä silloin.

Nyt varsinainen tanssitila ja alakerta oli niin ahtaaksi pakkautunut ihmisistä, että oli pakko välillä hengittää naulakon luona olevalla tasanteella, jossa oli viileämpää. Muutamia kappaleita silloin tällöin tanssin ja yläkerran parven lattia oli sopiva siihen. Siellä illan aloittajan kanssa tanssimme ja kahden muun miehen kanssa. Toinen olikin ennestään tuttu. Alakerran tanssit olivat mitä olivat. Orkesteri esitti hyvää musiikkia eikä Marita Taavitsaistakaan voi moittia. Kultaa kiilsi nimettömässä ja hehkua oli esiintymisessäänkin. 

Harmonikkataiteilija Jarmo Tinkala on aina säestämässä solistin osuudet. Niinpä oli ilo kuulla ja tanssia illan unelmaherran kanssa Tinkalan säveltämä ja sovittama tango Suudelmia ja shampanjaa, mikä oli jaetulla 1. sijalla 10 vuotta sitten Seinäjoen tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailuissa. Se on yksi kauneimpia solistin esittämiä kappaleita. Tinkalasta vielä. Hän sai arvokkaan huomionosoituksen Seinäjoen tangomarkkinoilla tänä vuonna, Tango Finlandia-palkinnon. Ei ollut tilaisuutta silloin Seinäjoella onnitella. Nyt olisi ollut, mutta siinä ihmishulinassa unohdin sen, vaikka meillä oli pieni jutteluhetki. Enkä illan lopullakaan ollut yhtään parempimuistinen, kun vastasin hänen kysymykseensä kiittäen – pääsin tanssimaan sen tangon  - yläkerrassa. Siinä alhaalla ei olisi sopinutkaan. Ehkä seuraavalla kerralla "normaalitansseissa" muistini toimii paremmin.

Viimeiselle valssille minut vei siihen alakerran ruuhkaan vieras mies, vaikka ajattelin kyllä yhtä toista. Hän oli tarjonnut olkapäätään jollekin minua heikommalle. Ilta loppui ihan kesken. Kello oli kyllä varttia vaille kaksi. Jälkeenpäin mietin, miten niin kauan olin paikalla sellaisessa tungoksessa, mutta kun oli ihan mukavaa kaikista tanssille vastaisista elementeistä huolimatta. Joskus vain kaikki on hyvin.

Perjantaina vielä Aakenuksen vallassa

Perjantaiaamuna oli mietintä päällä. Mikä kumma se veti sinne Aakenukselle? Voisinhan katsoa sen "banaanin" toisenkin pään! Lähdin ajamaan vanhaa Kittilän tietä ja sieltä syrjätietä Pyhäkodalle, joka on Pyhäjärven pohjoispäässä. Siitä lähtevät eri kävelyreitit. Useita autoja ja asuntoautojakin oli paikalla. Siitä aloitin kävelyn järven itäreunaa Vareskodan kautta Pyhäjärven eteläpäässä olevalle tuvalle, jossa monet yöpyvätkin.

Paikalla oli eri suuntaan kulkijoita ja mm. kaksi nuorta naista kolmen vetokoiran kanssa. Toisella oli oma yritys etelässä. Valmisti kaikenlaisia erätarvikkeita varsinkin koirille. Koirilla oli hänen kehittämänsä kantolaukut. Näin omien kantamusten paino hieman pieneni. Mietin kyllä miten he mahtoivat selvitä maastossa, isot omat rinkat selässä ja koirat vetonaruissa, varsinkin kun toisella oli kaksi koiraa. Tämä nainen sanoi, että hän on liikkunut tunturissa lapsesta asti ja puoliso on kotoisin näiltä seuduin.

Tuvalta lähti kanssani samaan suuntaan kaksi naista, joista toinen oli seurakunnan palveluksessa Torniossa. Olivat olleet yhden yön maastossa ja koko loma oli tällä kertaa lyhyt, kun oli vain pidennetty viikonloppu käytössä. Heidän vauhtinsa oli leppoisa, ehkä hieman hidas minulle, mutta ei minulla mitään kiirettä ollut ja Aakenus melkein osoitti sormellaan, että harkitse nyt mitä teet. Täältä Pyhäjärven puoleisesta päästä olikin hyvin selvät reitit eli pääsi kahta kautta tunturiin. Ehkä se toinen reitti olisi saattanut olla parempi menosuunnassa, kun nyt palasimme sitä kautta. Nytkään ei ollut mitään tarkoitusta kulkea tunturia päästä päähän vaan kiertää siellä merkitty reitti. Ehkä osaankin ensi vuonna kulkea reitin yksinkin ja vaikka edestakaisin, jos on hyvä sää. Oma vauhti on paras vauhti.

Alkumatka oli puuston alueella kulkeva kivikkoinen polku, joka välillä haaraili, mutta aina yhtyi jonkun matkan päässä. Ja niitä mustikoita, niitä oli, kivien välissä ja paljon. Maku oli hyvä ja olivat isokokoisia. Olisi voinut istahtaa kiville ja jäädä syömään niitä. Pysähtelimme usein ihailemaan näkymiä, jotka vain paranivat mitä ylemmäksi pääsimme. Aurinko yritti muutaman kerran paistaa, mutta pilvet veivät voiton. Kuulasta ja kirkasta oli pilvistä huolimatta, mutta ylhäällä oli kylmä tuuli. Minä lisäsin tuulensuojatakin eikä tuuli haitannut. Pipo oli oltava päässä ja käsineet kädessä.

Kiersimme merkityn reitin Aakenuksen länteenpäin kaartuvalla päällä. Tunturi helposti mielletään yhdeksi korkeaksi kohdaksi. Aakenus on hyvä esimerkki, että tunturin laki voi olla leveä, useita korkeita kohtia, pienempiä kumpuja ja notkoja ja kilometritolkulla lakeutta. Tunturin laki on paljas, runsas kivikkoinen ja siellä tuntee itsensä todella pieneksi. Kun katselee ympärilleen tuntuu, että itse on olematon siru kaikkeudessa. Kaukana näkyi muita tuntureita ja kanssakulkijat olivat sitä mieltä, että Pallastunturitkin näkyivät. Edessämme kaukana vaelsi pariskunta tunturin toiseen päähän ja vastaamme tuli mies, joka iltatansseissa kertoi kulkeneensa tunturin edestakaisin.

Laskeutuessamme paluureitin kautta metsien väriloisto hiveli silmää. Hetkittäin kun aurinko paistoi, keltaisuus suorastaan hehkui koivuissa. Koko äärettömiin siintävä metsämaisema alhaalla jää sieluun vihreä-keltalaikkuisena muistona. Laskeuduttuamme puuston tasolle, metsä oli hyvinvoiva ja jo osin lakastuneet kasvit olivat olleet kookkaita. Jääkausiko se on jättänyt jälkensä kuljettelemalla mukanaan erilaista kasvustoa, mikä vielä viihtyy niinkin ylhäällä. Vieläkin kukki violetti pelto-ohdakkeen sukulainen (pullasutiksi sanoimme niitä lapsena) metrin korkuisena laajoilla alueilla metsäisen polun reunoilla  ja mikä yllätys, valkoinen kissankäpälä, sekin korkeana. Olivatkohan ihan oma lajinsa vai olosuhteissa niin suuriksi kasvaneet. Loppumatkalla Pyhäkodalle kulkiessamme kaksi poroa pakeni meitä edessämme. Aurinko kuitenkin voitti iltaa kohden ja taivas oli pilvetön illan suussa.

Lähtöilta Riemuliiterillä perjantaina

Tanssit alkavat aina kello 20 ja loppuvat useimmiten kello 23.45. Kari Isola ja Yön tähdet hoitivat tanssimusiikin. Kari Isola on taitava hanuristi, Kultaisen harmonikan semifinaalissa ollut ja myös tangolaulaja, vuonna 1996 semifinaalissa mukana ollut. Liekö ketään toista, jolla olisi sama meriitti. Olla taitava kahdessa lajissa. Hänen äänensä on upea. Yhtä olen odottanut näinä vuosina, että hän ja muutkin soittajat hymyilisivät joskus. En vain ole huomannut. Iloinen esiintyminen loisi hyvää tunnelmaa ympärille ja antaisi kuvan, että he siellä lavalla pitävät työstään.

Kahviossa on aina erikoisen hyvät leivonnaiset ja nyt otin kahvin kanssa unelmatorttupalan, mikä ei ollut mikään pieni. Hyvin oli kohonnut kääretorttu. Tanssiväki oli sitä samaa, mitä aiemmin viikolla. Musiikki oli kaikkiaan hyvää ja vaihtelevaa eri tanssilajein. Pitkässä hameessa olin ensi kerran matkani aikana. Tuntui kotoisalta olla se ylläni kesän jälkeen. Tuttuja ja tuntemattomia olivat tanssiherrat ja kaikkea sain tanssia, mitä jaksoin. Jonkinmoinen matkaväsymys oli alkanut tuntua, sillä joka päivä olin tuntikausia jalkojen varassa tunturissa. Pohjakuntokaan ei ollut paras mahdollinen ennen lomaa. Hyvin myöhään en tänäkään iltana ollut paikalla. Aamulla oli kotimatkalle lähdön aika. Kuu oli komeana taivaalla ja lähes täysi. Oman hehkunsa se luo ja silmäni jäivät siihen.

Paluumatkalla taas Sotkamoon

Ajelinkin Naapurinvaaralle Pellon ja Rovaniemen kautta. Hiljaisempi liikenne kuin Oulun kautta, kun vaihtopäivä Lapin majoituspaikoissa tuo molempiin suuntiin menijöitä runsaasti. Maisematkin olivat erilaisia ja liikenne oli rauhallista ja välillä sain ajella ihan omissa oloissani. Syksyn värit olivat vallanneet ympäristön. Asutusta oli vain taajamissa ja pitkät matkat olivat ihan asumattoman näköistä seutua.

Perillä tanssit alkoivat kello 20.30 ja esiintyjänä oli Anneli Mattila ja V.I.P niin kuin menomatkallanikin Jormuan lavalla ja toisena Fernet ja Tomi Markkola, joiden takia Naapurivaaran kautta matkani suunnittelin. Oletin, että joku tuttu olisi paikalla ja olihan heitä useampiakin. Vaatteita jättäessäni naulakkoon tunsin pehmeät kädet silmilläni ja takanani oli kaksi ihanaa ihmistä Pohjanmaalta. Mukava on heitäkin edes kerran vuodessa tavata ja herra sai illan valsseista kanssani plusplusmaininnan. No, ei cha-chaakaan huono ollut. Hyvin se sujui, vaikka pientä ahtautta oli ympärillä.

Illan musiikillinen osuus oli tuttua kummankin orkesterin osalta. Anneli Mattila laulelee omia iskelmiään, joita nyt voi tanssia miten tahtoo. Onhan mukana tangotkin, mistä kiitos hänelle. Hänen orkesterinsa on oikein hyvä ilman solistiaan, mutta solistinsa aikana se jympytys on sitä, mitä en ymmärrä ja eikä minun tietysti olisi pakko sitä sietääkään. Voisin olla poiskin paikalta. Monilla orkestereilla, joilla on solisti erikseen, on musiikki samaa laatua solistin aikana.

Toinen orkesteri Fernet on taas esimerkki päinvastaisesta. Musiikki on laatumusiikkia koko ajan. Kun heillä laulaa upeaääninen basisti, kun Tomi ei ole lavalla, niin koko heidän osuutensa on hyvä. Tomin ääneen en voi kyllästyä. Siinä on kaikki, mitä solistilta voin odottaa. Tangot ovat yksi osuus, mitä illassa heiltä odotan ja en ole tarvinnut pettyä kertaakaan.

Illan aluksi oli tilaa tanssia. Myöhemmin ylälattialla oli ruuhkaista. Alemmalla tasolla sopi paremmin liikkumaan. Tanssiväkeä oli laidasta laitaan. Osa herroista oli selvästi ostanut seisomapaikkalipun. Ehkä olivat vain kuulolla ja katselulla. Naisia oli runsaasti, mutta ehkä kokonaismäärässä ei ollut suurta eroa paitsi kun herroista vain tietty joukko oli hakijana ja haettavissa. Rovaniemeläisestä tanssiseurasta oli joukko paikalla. He taisivat tanssitella toisiaan tai muuten tuttujaan. Muita tanssitaitoisia herroja oli paikalla runsaasti. Tutut minuakin hakivat ja itsekin yritin hakea naistenhaulla heikolla menestyksellä. Useita tanssilajeja sain olla lattialla ja enemmänkin, jos olisin ollut naistenhaulla riittävän ahkera ja nopea hakija. Jormuan lavan viikon takainen tanssiherra oli paikalla ja mukavia oli nytkin tanssimme. Niin, naistenhaulla uhmasin "sisäpiiriä" ja hain erästä taitavan näköistä herraa tangolle. Melko hyvin se sujui ja herrakin oli ihan kohtelias. Eräälle humpalle haki tuntematon, pitkä mies. Reippaasti käveli eteeni ja menoksi. Mutta mikä meno. Ensiksi hän oli hieman humalassa. Toiseksi puristi kädestäni liian lujasti. Minä tein samoin, sillä pakko oli saada sitä epämääräistä vauhti hitaammaksi. Naapuritanssijat olisivat jäänet jalkoihimme.

Tomi lauloi jotain ja huomasi menomme. Sain osaa ottavan hymyn. Se olikin Tomin toinen lauluosuus ja kappaleen jälkeen hän ilmoitti, ettei voi äänensä takia jatkaa kuin yhden kappaleen ja orkesteri hoitaa loppuosuuden. Se viimeinen kappale lämmitti mieltäni ja hulluhumppa häipyi mielestäni. Jo orkesterin alkutahdit kertoivat mikä on tulossa. Musiikki kappaleessa on mahtava ja kun Tomi laulaa Julia-kappaleen, niin mukava se on tanssia, kun viejäkin oli ihan selvin päin. Kuuntelin vielä pari Fernetin kappaletta ennen poistumistani paikalta. Mukavat olivat tanssit lomaviikon päätteeksi.