Peurunka 25.9.2008

Torstai-ilta sujui Varjokuvan tansseissa Peurungassa. Paikalle saavuttuani kahdeksan nurkilla sisällä oli muutama ihminen. Iso sali pöytineen huokui tyhjyyttä ja baaritiskin lähellä isoissa pehmoisissa löhöilysohvissa istui muutama tanssija. Tuttuja minulle. Tuttu oli baaritiskin takana juoman antanut herrakin, 20 vuoden takaa. Silloin hän tutustui työkaveriini lentopallomatkalla ja siitä alkoi ja kehittyi uusi vaihe kummankin elämään ja myöhemmin molempien vanhempiensa tyylikkyyden perinyt tytär sai päivänvalon.

Levymusiikkia soitettiin vähän aikaa ja puoli yhdeksän aikaan Varjokuva aloitti soittamisen. Niin monta kertaa kuin olenkin ollut yli viiden vuoden aikana heidän illoissaan, olipa ilta muutoin ollut minkälainen tahansa, niin heidän musiikkinsa saa minut tilaan, mihin mikään toinen orkesteri ei pysty. Jokin siirtyy minuun heidän soitostaan ja saa aikaan sielun täyttymyksen. Heidän levyjensä kuunteleminen ei saa samaa aikaan, vaikka tyytyväisyyttä tunnen niitäkin kuunnellessani.

Väkeä oli tullut lisää, mutta mitään ruuhkaa ei ollut. Soittajat yllättivät ensimmäisen osuutensa lopussa polkilla. Muutama pari oli lattialla. Minua ei onni kohdannut, jos ei paljon muutenkaan koko aikana. Jossain vaiheessa ilmaantui lähikaupungin tanssiseuran ihmisiä ja omaa piiriä tanssiminen heillä lähes oli. Naisia, hyvinkin tanssitaitoisia oli kaksi kolme kertaa enemmän kuin miehiä eli siihen omat tanssimahdollisuuteni typistyivät. Ehkä kaksitoista kertaa olin tullut haetuksi ja ei se neljän tunnin läsnäolossa paljon ole.

Illan parhaat tanssit olivat hitaat valssit tutun, hyvinkin tanssitaitoisen herran kanssa  ja toisen, oikean tangomiehen kanssa taukomusiikkina soitetut tangot. Hänen kanssaan minulla on ilo ollut päästä kesästä lähtien silloin tällöin tanssimaan juuri tangot ja uskon, että tangotunne on molemminpuolinen. Siis yksi tanssi voi saada unohtamaan kaiken muun epäonnen illassa.

Varjokuva soitti tuttua musiikkiaan ja lauluosuudet hoiti pääosin rumpali ja muutamat kappaleet lauloi kitaristi. Ehkä kappalevalikoima ei ollut ihan heidän tavanomaisesta lavatanssipaikan musiikista. Tässä kuntoutujien paikassa sopikin paremmin rauhallisempi musiikki. Tosin olihan illan aikana rokkeja ynnä muita nopeampia lajeja. Minä siis kuuntelin musiikkia ja tuli hetkittäin tunne konsertissa olosta. Mutta ei huono asia näinkään. Olenkin sanonut, että Varjokuvaa voin kuunnella illan syömättä, juomatta ja tanssimatta. Onneksi ei ihan niin ole mennyt. Pakko on jotain välillä suuhunsa laittaa. Ehkäpä seuraava Varjokuva-ilta tarjoaa Tulenliekissä enemmän tanssillisia puolia, mutta voin jatkaa musiikin kuunteluakin takkatulen lämmössä.