Revontuli 12.12.2008

Tuntui ikuisuudelta, kun viimeksi olin ollut Pekkaniskan Poikien tansseissa. Vaikka tosiasiassa siitä oli kulunut vain kaksi kuukautta tai minulle sopivampana ilmaisuna, jo kaksi kuukautta. Joka tapauksessa he olivat perjantai-iltana Revontulessa ja se oli sen verran lähellä, että sinne ajelin.

Yllättävän vähän oli piha-alueella autoja vaille yhdeksän. Lähtiessäni se oli kyllä melko täynnä. Sisällä oli menossa yksityistilaisuuden lopetus ja levymusiikin tahdissa oli tanssimassa muutamia pareja. Revontulessa on miellyttävä ja kohtelias vastaanotto, kun oven aukaisen. Lipunmyynnissä ja naulakonhoitajana on usein ollut silmäniloherra. Nyt oli lippuja erikseen myymässä neitokainen. Herra oli kyllä paikalla.

Ensi vaikutelma oli, että juhlakansa oli ruokailua lopettelemassa ja tanssisalin puolella olikin pelkästään tanssiväkeä ja nimenomaan tanssitaitoista väkeä. No, illan aikana selvisi kyllä sekin asia tarkemmin. Tansseista muodostuikin sivusta katsoen tanssiväen tapahtuma. Kun orkesteri oli asettunut lavalle ja aloitti valssilla, tuntui entinen hyvä aika palaavan, mutta sekin oli vain alkuvaikutelma. Soittokunnassa ei ollut vikaa, ei ollut vikaa äänentoistossa, mutta taas kerran sukupuolijakauma oli vääristynyt. Olisikohan miehiä ollut kolmasosa. Ja heissäkin oikeasti hyvin tanssivia vain murto-osa.

Valssi sujui alussa hyvin, viejä oli taitava, mutta sitä seuraava tango oli jo ihan perusjuttua. Sitä seuraavassa foksissa oli vaikeuksia, vaikka tietysti pitäisi olla kiitollinen, vai pitääkö yleensä naisena olla kiitollinen, että haetaan. Siinä vaiheessa ei tehnyt mieli olla naismassassa. Myöhemmin kuitenkin palasin, kun PNPn upea valotaulu näytti masurkan seuraavaksi kappaleeksi. Yllättävä haku oli tutulta herralta, jonka en tiennyt osaavan masurkkaa. Tanssimme myöhemmin myös polkan, jossa vastapäivän käännös ja siitä eteneminen oli vaikeaa eli suunnilleen myötäpäivään pyörimme. Hyvä niin, hänkin oppii suunnanvaihdon, kun vain harjoittelee tanssilattialla.

Samainen foksiherra haki hitaalle valssille, joka on tangon ja rumban jälkeen mielitanssejani. Pahat epäilyni tuntemattoman viennistä kävivät toteen. Hakiessaan hän ilmoitti, että osaa heikosti hidasta valssia. Hänelle hidas valssi oli tavallinen hitaasti tanssittuna tai sinnepäin. Vaikeaa olivat ne minuutit minun jaloilleni. Ei kerta kaikkiaan tehnyt mieli olla hakurivissä.

Ensimmäinen tunti oli siis miestenhalua ja kello kymmenen syttyi valotaulu naistenhaku. En tiennyt vielä silloin, että haut ovat vuorotunteina. Milloin lie tämä tapa otettu käyttöön. Tässä naisenemmistömäärässä sen tunnin arvioin toivottomaksi ja kun seurasin hakuja, niin siinä tapahtui paljon kädestä käteen vaihtoja. Oikeus tietysti on ihmisillä niin tehdä, heillä jotka ovat jotain ryhmää tai joukkoa.

Paikalla oli ulkonäkötuttuja, jopa kotikylän herrojakin, jotka eivät edes tervehtineet. Monet muut kyllä nyökkäilivät, kun nojailin seinään orkesterin lähellä. Oli siinä seisomassa pari muutakin naista, jotka tiedän hyvin taitaviksi tanssijoiksi. Tuli keskusteltua nykytanssikulttuurista.

Naistentunnin alussa tein kyllä yrityksen tangon alkaessa. Kahta miestä ennätin lähestyä, mutta yks'kaks' vain oli toinen daami edessäni ja juosten. Lopetin hakuni siihen. Minun iässäni ei enää juosta herrojen eteen. Mutta kuitenkin naistentunnin loppupuolella reippaasti kävellen hain siitä seinänvieripaikaltani käsin rumballe herran, joka oli hakenut alkuvalssille. Se oli illan paras tanssi, myöhemmin tanssitun tengon lisäksi.

Niin meni kuunnellessa sambat ja cha-chaat, jivet ja rokit, jenkat ja ne toiset hitaat valssit ja useat tangot. Kävelyhumpalle haki tuttu herra ja foksikin sujui hyvin hänen kanssaan. Polkkamiehen kanssa myöhemmin jalkani sotkeutuivat. Epäilin jo välillä, että bluesia tanssimme, mutta muuta kuulemma oli. Miesten toisella tunnilla alkoi soida oikea kunnon tango, niitä vanhoja hyviä. Mietin, että tämänkin kuuntelen kärsivällisesti. Onneksi niin ei käynyt. Ison Aurorasalin puolelle minut vei tanssimaan herra, jonka kanssa mieluiten tanssin tänä iltana.

Puolilta öin alkoi siis toinen naistentunti. Lattaripitoinen oli ollut taukomusiikki ja orkesteri aloitti cha-chaalla ja jatkoi samballa. Kun tango alkoi kuulua, oli minun aika poistua. Olin tehnyt sen minkä takia olin tullut. Halusin nähdä orkesterin ja kuulla Matti-Sakarin äänen, johon en kyllästy. Seitsemän päivää ja Luodut toisilleen ovat herkkiä kappaleita, joita odotan kuulevani heidän illoissaan. Ne esitettiin. Tulen liekit-kappaletta ei tullut ellei lähtöni jälkeen. Monia muuita kauniita kappaleita hän esitti, mutta uuden levyn kappaleet menivät ohi. Olinkohan kahvilla. Makekin lauloi tuttuun tapaansa Unto Monosen Erottamattomat tangon. Kaunein humppa, Armaani on kuin huhtikuu, oli vielä Matti-Sakarin muistissa ja sen fanittelin lavan edessä. Taisin laulaakin mukana. Vielä parempi se olisi tanssia kevyellä askelella. Se on aito jazzhumppa. Berit sen aikoinaan on esittänyt ja kuulin sen hänen esittämänään noin vuosi sitten. KinoJake esittää myös kappaleen.

Pekkaniskan Pojat ovat nousseet sitkeällä työllään ja konstailemattomalla ja taitavalla esiintymisellään yhdeksi tanssilavojen suosikkiorkesteriksi. He ovat ansainneet kaiken. Orkesterissa on kaikki tarpeellinen, niin soittimet haitareineen ja puhaltimineen kuin basso ja rummut, joita nyt soitteli sijainen. Tomppa oli tutustumassa Suomen luontoon. Ehkä ensi lauantaina näen hänetkin. Hän on niin iloinen velikulta, etten hymyilemättä hänen soittoaan voi katsella. Silmäni lepää heitä kaikkia katsellessani. Sitä teinkin ehkä riittävästi yhdelle illalle. No, kaksitoista kappaleparia oli tanssillinen osuuteni kolmen tunnin ja vartin aikana. Se on vähän, kun tanssipaikalla kuitenkin mukavinta on tanssiminen.