Souvarit Kuntotalolla 5.12.2008

Kyllä meillä täällä Savossakin on kaamoksen tuntua, ainakin korvien välissä. Jotenkin kaikki lähtemiseni tapahtuu viiveellä, jos yleensä tapahtuu. Töistä tultua on mukava vain käpertyä sohvalle ja katsella kynttilänvalossa hämärää iltaa. Tänä viikonloppuna tein päätöksen tansseihin lähdöstä kaikille illoille. Tosin samaan sain sopimaan myös kyläreissut.

Perjantai-iltana kohtasin Souvarit Kuntotalolla ja tuoreessa muistissani oli edellinen kerta Pesäkalliolla. Sen edellä oli aikaa, kun olin ollut heidän tansseissaan. Olin menettänyt uskoni heihin. Mutta Pesäkalliolla he yllättivät minut täysin. Se vanha kunnon Souvarisoittokunta oli lavalla. Tosin kirjoitin silloin päiväkirjaani, etten tarkoituksella mene heidän keikoilleen väen paljouden takia ellen sitten eksy. Heidän vanhoja kasetteja ja levyjä minulla on paljon. Pidän heidän kappaleistaan. Aikanaan matkoilla tyttäreni eivät kestäneet kuulla Souvareiden levyjä. Minusta ne taas olivat parasta matkamusaa.

Tänä perjantaina oli samalla seudulla erään tanssiseuran pikkujoulut ja mukana juhlissa Pekkaniskan Pojat. Tämä tiesi, että Kuntotalolta puuttuu osa tanssijoista eli on ehkä tilaakin tanssia. Toisaalta Souvarit vetävät omat ihailijansa, varttuneemman väen. Kaikesta tästä tietoisena olin kuitenkin paikalla. Paikalla oli myös juuri sitä väkeä, jota arvelinkin olevan. Olin tosin uskonut, että edes muutamia tuttujani olisi paikalla. Olihan heitä, mutta varttuneiden parsikuntien lisäksi paikalle oli saapunut myös naisenemmistö. Herrojen hakurivi kasvoi illan mittaan, mutta minulle siitä ei ollut juuri iloa.

Kun tajusin, ettei tarjonta ja kysyntä satu kohdallani niin kuin toivoin, niin Kuntotalon nouseva penkkirivistö oli sopiva paikka istua, kuunnella ja katsella. Samoilla ajatuksilla siellä oli tuttu daami ja eräs nuori ja kaunis neito, joka on sattumoisin ennenkin istunut samalla paikalla. Hänkin on ollut mm. Varjokuvan illoissa, joissa olen hänet nähnyt. Juttuseuraa siis oli, mutta suurimman osan ajasta sain olla ihan hiljaa. Takaseinän penkillä istui herrajoukko ja muutoinkin penkeissä oli koko ajan istumassa, myös pariskuntia.

Ennen naistentuntia tanssin viisi kappaleparia. Yksi humppa kuvioilla oli hyvä, niin oli viejäkin. Hän oli myös ainoa, jota hain naistentunnilla. Niitä muutamia herroja, joita olisin voinut yrittää hakea, haki monta daamia oikeasta naistenrivistä, joten se sitä. Naistenhaun jälkeen tanssin kaksi kappaleparia ja olin odottanut Souvareiden kappaletta Laulajan tie. Siinä on tunnetta ja sanomaa ja sopii hyvin Lasse Hoikan laulettavaksi ja minullekin - kulkijalle.

Kun kappale alkoi kuulua, kävelin kuuntelemaan sen muutaman fanittajan joukkoon lavan eteen. Sen jälkeen jätin tanssipaikan. Souvareiden esityksissä oli jotain vialla vai oliko äänentoistossa vikaa. Johtuiko tanssisalin muodosta ja rakenteista. Paikkahan on urheilusali. Tanssilattian puolella äänentoisto oli paremmin kohdallaan. Spiikkaukset hoiti kai kokonaan Lasse Hoikka ja en saanut mitään selvää, mitä hän puhui. Musiikkikaan ei aina kuulunut tai puuroutui. Välillä tosin oli ilo kuunnella heidän uutta tuotantoaan ja monia kauniita kappaleita.

Tämä sama joukko esitti upean illan Pesäkalliolla ja olin nyt hämmästynyt. Siis voisi sanoa, että tänä iltana oli lähes kaikki pielessä, ainakin minun päässäni ja korvissani, paitsi kahvion tarjoukset. Missään koskaan ei ole ollut samanlaisia herkkuja. Reilun kolmen tunnin läsnäoloni aikana kävin kaksi kertaa kahvilla. Aikaahan minulla oli. Tarjolla oli kahdenlaisia päällystettyjä voileipiä, pullataikinasta tehtyjä viinereitä tai jotain ja yhdeksää lajia leivonnaisia, torttuja, paistoksia. Kuntotalo kyllä yllätti. On heillä aina ollut hyvät syötävät, mutta ei ihan näin monta lajia.

Kotimatkalla ajatukseni kieppuivat jos missäkin ja välillä heräsin ajatukseen – olinko ollutkaan tansseissa. Tuli ikävä Varjokuvaa ja Pekkaniskan Poikia,  Sinitaivasta ja Charliesta, Tommystä ja Tornadosta, Fernetiä, Mistralia ja Omegaa, Väliaikaista, Jari Kujalan mahtavaa haitarisoitantaa ja pohjoisen reipasta Taiga-orkesteria ja ym. kaikkia niitä esiintyjiä, joiden musiikista pidän. Ehkä minun pitää palata ruotuun ja koettaa osua edes silloin tällöin heidän iltoihinsa. Olen vain ikäväkseni huomannut, että etelän isot tanssipaikat ahmivat liian usein ensin mainittuja. Kauppa se on joka kannattaa ja ylempänä Suomessa on tyydyttävä heidän harvoihin esiintymisiinsä varsinkin talvikautena. No, tulevana viikonloppuna minäkin kai sitten ahmin parin orkesterin musiikkia – jos Luoja suo.

Laulajan tie ja Lasse Hoikan ääni jäi soimaan päähäni ja taisin laulellakin, mitä muistin sanoista - aina on kohtalon, suunta tuntematon, tiedän sen, mutta kuljen luottaen mä eteenpäin, kun vain laulaa mä saan, mulle tärkein se on, avoin maailma on mun edessäin, onni toisille saa, aina antaa lahjojaan, usein kohdalla kun käy ohi vaan, mieti tuota mä en, vaan olen onnellinen, paras päivä voi olla huominen, tämä tie laulajan, osa on kulkijan, kenties koskaan ei helppo lie ja perille ei vie, laulun voima on tie, jonka sillaksi teen, sydämestä se kulkee sydämeen...