Sunnuntai-ilta Sotkulla 11.1.2009

 

Kultaisen harmonikan voittaja vuodelta 2005, Anne-Mari Kanniainen, oli kyllä yllättävä soittaja. Sotkun illansuutansseissa hän soitti 45 minuutin osuuksia neljä kertaa ja kai soitti vielä kello yhdeksän jälkeen jääneille harvalukuisille pareille.

 

Neito oli kuin Suomi-filmistä, vaalea Elovena-tyttö, hymy silmissä ja huulilla, kiharat valloillaan. Eikä siinä vielä kaikki – nuotteja hän ei tarvinnut. Hänen iloista ilmettä ja sormien työskentelyä oli ilo katsella lavan edestä tanssiessani. Kitaransoittaja ja rumpali olivat mukana, mutta kyllä se haitarin ääni ylitti kaiken. Siinä oli kyllä kaksi mikkiä, yksi kummallakin haitarin sivulla ja näytti toisillakin soittajilla olevan johtoja. Illan musiikki oli ilman mitään kaiuttimia ja hyvin kuului. Lauluosuuksia ei siis ollut.

 

Jokin väärinkäsitys oli tullut illan isännän ja soittajatilauksen vastaanottajan välillä - taukomusiikkia ei ollut eli 10-15 minuutin tauot väki käytti kahvion tarjouksiin ja seurusteluun. Osa ihmisistä oli kyllä tyytymättömiä enkä minäkään ymmärtänyt, etteikö jostain olisi jonkinlainen gramofooni löytynyt!

 

Tanssiväessä oli paljon pariskuntia ja muutoinkaan nuorempaa väkeä ei ollut. Tanssiväen määrä saattoi ylittää sata henkeä. Ihan sopiva määrä tanssitila huomioiden. Musiikki oli kyllä valssi-, tango-, humppa- ja foksipainotteinen. Ne tavalliset valssit eivät runsaslukuisina minua innosta, joskin niissäkin oli todella hyviä kappaleita valittu ja haitariesityksinä ne olivat omaa luokkaansa. Jos lukuni säilyi, niin kuudet valssit esitettiin.

 

Kyllä illan silmien ilo lavalla oli valinnut ohjelmistoonsa myös hitaat valssit, rumbaa, cha-chaata, ainakin kahdet jenkat soitettiin ja polkat. Fuskaajia oli keskilattialla eikä ikä näyttänyt olevan siinä mikään este. Fuskuhan on kansan suosikkitanssi. Humppaa väki tanssi perinteisesti, kävelynä ja buggina.

 

Mukava oli ilta omalta kohdaltani. Esitettyjä lajeja sain muutoin tanssia ja useampaan kertaan paitsi rumban ja cha-chaan sain katsella. Sylitansseina enimmäkseen ne tanssittiin, mutta oli paikalla lajin mukaisesti tanssiviakin. Monet olivat tuttuja keskenään, kun kuulemma torstain päivätanssit ovat eläkkeellä oleville mieluinen tapahtuma.

 

Tangojen määrää en voi moittia ja ihan kohtalaisen hyvässä viennissä sain ollakin. Ainakin kuudet tangot esitettiin ja tunnetuin suomalainen tango Satumaa soi kyllä hienosti, samoin myös Tähdet meren yllä. Monissa tunnetuissa kappaleissa oli haitarinsoittajalla omia sovituskohtia, mitkä kuulostivat upeilta. Niin oli Por Una Cabeza, Kuoleman paikka-tangossakin.

 

Useat kappaleet olivat kestoltaan tavallista pitempiä. Varsinkin Idän pikajuna ja siihen yhdistettynä Juna kulkee. Pituuden huomasin kyllä jaloissani. Pohkeeni tunsivat rasituksen huolimatta taakse jääneistä hiihtokilometreistäni. Mutta polkalla en tiedä kipeitä paikkoja olevankaan. Viejä oli kyllä taitava. Itse asiassa joskus ennen tanssimme useinkin juuri polkat. Vaikka en pidä nopeista polkista, olivat nämä nopeudesta huolimatta hyvät. Koskapa Säkkijärven polkka olisi huono! Kiitos soittajan ja kiitos viejän.

 

Pois lähtiessäni vaihdoin muutaman sanan harmonikkaneidon kanssa. Hän on nyt päätoiminen Sibelius-Akatemian musiikin opiskelija (kansanmusiikkia ). Soittokeikat ovat satunnaisia, varsinkin talvella. Tässä hänestä mukava kirjoitus ja kuva. Sunnuntain liikunnan tarpeeni tuli tyydytettyä!