3.1.2009 Saija Tuupanen/Tornados ja Antti Ahopelto/Voimaorkesteri 

Tämän levollisen olon ja tyytyväisyyden syitä mietin, kun melkein joka päivä jouluaatosta lähtien olen saanut olla hiihtämässä. Minä olen tehnyt sitä mitä haluan. Lunta on olosuhteisin nähden riittävästi. Ladut ovat hyvässä kunnossa ja yllättäen, kuntokaan ei ole ihan huono. Lumen hohto ja valkeus saavat aikaan mielenrauhan. Lauantaina sää oli puoliaurinkoinen ja alle kymmenen asteen pakkanen oli mitä parhain sää olla ladulla. Ehkä liikaa tuli hiihdettyä, kolme tuntia yhtä mittaa ja ei se vielä siinä tuntunut. 

Kun Ruusulinnaan tanssimatkani tein, niin aika kankea olo oli perille päästyäni. Oloni kyllä parani, kun tajusin paikalla, että toivomani väljät tanssit ovat tulossa. Väkeä oli kyllä, mutta varmaan paljon vähemmän kuin tavallisesti. Ainakin niin jotkut arvelivat. Väki oli suurelta osin tavallista tanssikansaa ja mestarisluokan tanssijoita ei silmäni havainnut. 

Paikalla olivat orkesterit, joista molemmista pidän kovasti. Saija Tuupanen ja Tornados ja Antti Ahopelto ja Voimaorkesteri. Kun molempien solistit ovat olleet tangolaulukilpailuissa, niin tangoja esitti kumpikin sopivat määrät. Myös orkesterien esityksinä oli tangoja, joiden puutteen herkästi huomaan.

Voimaorkesterin lopussa olevalla osuudella tango Punatukkaiselle tytölle, vaikka se joidenkin mielestä on kulunut kappale, on minusta upea tango ja kun toisena oli Sandersin Adios muchachos, niin siinä istuin orkesterin lähellä ja nautin heidän soitostaan. Sen jälkeen lähdinkin kotiin ajelemaan. 

Saijan Vie meidät rakkauteen ja Yön kuningatar ovat kauniit ja upeat myös tanssia. Antti esitti molemmilla osuuksillaan tangot ihan oikealla tangolaulajan äänellä. Olen sitä ääntä kuunnellut muutaman kerran ja viime kesänä Seinäjoen tangomarkkinoillakin, jossa pistelaskijoina oli heikkoa matematiikkaa olevat henkilöt ;<(  Syksyn aikana asiaan liittyen on Antilta ilmestynyt reipas sinkku, Voitin vaikka hävisin. Se alkaa mukavasti soimaan, kun avaa Antin nettisivut.  

Vaikka tässä paikassa oli tilaa tanssia, vaikka oli ihan mukavia tanssiherroja ja vaikka sain tanssiakin ihan kohtuudella, vaikken naistenrivissä seisonutkaan, niin en tuntenut viihtyvyyttä. Taustalla olevaan seinänpätkään oli hyvä nojailla ja muutamat tutut siitä hakivatkin. Jopa vanha tuttu ajoilta, kun enemmän liikuin etelän tanssipaikoissa. Hän tohti hakea cha-chaalle, vaikka ympärilläni oli metritolkulla kangasta nilkkoihin asti (eräs herra totesikin, että minulla oli illan kaunein tanssiasu).  

Eräs ihan vanhapoika, vai onkohan, haki humpan puolikkaalle, kun eräs toinen herra ilmoitti, ettei voi tanssia kuin yhden kappaleen. Tuli siis koko humppa tanssittua. Se jälkimmäinen olikin Oulun seudun nilikkua. Minulle opetettiin sitä joskus viisi vuotta sitten hieman eri tyylillä, mutta aika taitaa muovata niitäkin askelia. Tämä oli hauskaa. Mitenhän lienee tämä vanhapoika eksynytkään tällä kertaa paikkaan. Hän kun on enemmän niitä etelän parempia tanssijoita… Ei sillä, että se näkyisi päällepäin, mutta osaa hän tanssia :>) Tangokin meni ihan mallikkaasti kanssani. 

Erään pitkän herran kanssa, myös vanha tuttu, sujuivat tangot ja hitaat valssit ja jotain muutakin. Hieman hän piti huolta tanssimaan pääsystäni. Hauska asia myös tapahtui, kun hakemaan tullut herra uskoi tanssineensa minun kanssani mm. polkkaa ja olleensa yli kymmenen vuotta sitten paikassa, jossa minä en ole ollut. Tosin kotikesälavan tanssit ovat olleet mahdollisia, koska niissä oli käynyt. Niin hyvin tanssivan miehen olisin kyllä muistanut eli sanoin, että kaksoisolento on täytynyt olla. Mutta ei siinä mitään, humppaa mentiin, tangoja ja ne polkat, koska kerran on ennen tanssittu hänen mielestään. Illan alussa muuan herra, jonka kanssa tanssimme, niin kuin nytkin,kun satumme samaan paikkaan, katosi aikaisessa vaiheessa. 

Rumbamaisia kappaleita esitettiin useampia. Mutta ainakin yksi oikea rumba oli illan aikana ja sen vei tutun pariskunnan herra tosi kauniisti ja illemmalla vielä pääsin bugille hänen kanssaan. Hidasta valssia ja fokseja tanssin herran kanssa, jolla taito on kehittymässä. Eikä tuntunut pahalle. Päinvastoin, sellainen kun hänen tanssiasentonsa, käsiotteensa ja sylissään pitämisensä on, niin ei siitä pois haluaisikaan. Erästä tanssituttua herraa en juuri nähnyt kuin vilaukselta ja sitten vähän ennen hänen aikaista poistumistaan, kun sain lainaksi lukemista. Tanssimatta jäi tällä kertaa. 

 

Orkestereista vielä sen verran, että en ollut paikalla, kun Tornados lopussa esitti ilman solistia viimeisen osuutensa. Mutta Voimaorkesterilla vastaava osuus oli hieno. Tuli reipasta musiikkia rokkia ja jiveä myöten. Tanssiväki näytti innostuneelta. Tosin heitä ei enää paljon ollut. Osa ihmisistä näytti lähtevän melko aikaisin pois. Sama ilmiö on ollut joka tanssipaikalla. Siihen olen sanonut, että paikalle jäävät parempikuntoiset. 

Tämän matkani jälkeen alan olla täysin vakuuttunut, etten missään olosuhteissa koe näissä isoissa halleissa sitä tanssin iloa, mitä pienemmissä paikoissa on. Ja se mikä on minulle täysin käsittämätön asia, kun kaksi toisen tyyppistä orkesteria kuin nyt, vetävät johonkin etelän isoihin paikkoihin ihmismäärän, jolloin tanssiminen ei voi olla ahtauden takia kovin antoisaa. Näissä joukkokokoontumisissa, joissa iso osa väestä on samoja, täytyy olla jokin muu syy kuin kunnon tanssiminen. Kaipa kunhan vain ollaan paikalla, kun kaikki toisetkin ovat. Mutta sopiihan tanssipaikoille erilaiset orkesterit, rikkaushan se on ja erilaiset tanssijatkin, katselijat ja kuuntelijat. 

Tyytyväisyyden ja onnen mitta ei ole täysinäinen. Kun osaisin ajatella allaolevien sanojen lailla.   

 

 

"Onneni ei ole sitä

että saan jotakin uutta,

vaan sitä, että ymmärrän

mitä jo omistan.

 

Olen oppinut erottamaan

sen mitä haluan

ja sen mitä tarvitsen.

 

En halua enää kuuta taivaalta

minulle riittää kuutamo.

Tajuan parhaalla tavalla

tarjolla olevat mahdollisuudet.

 

Onneni ei ole tasaista tietä,

vaan kykyä edetä

miellyttävällä tavalla

tässä erämaassa.

 

Minun onneni ei ole

huomista päivää,

sillä ei ole eilistäkään

se ei muista mennyttä

ei ajattele tulevia

sillä on vain nykyisyys

eikä sekään ole kokonainen päivä,

vaan silmänräpäys

tämä hetki

juuri tässä."