Pesäkalliolla 5.1.2009

 

Loppiaisaaton tansseissa Lahden Pesäkalliolla oli väkeä. Tulipunaruusut-orkesteri sen sai aikaan. Ensimmäisen tunnin tanssit oli mukava tanssia väljässä tilassa, mutta sitten jostain vain tuli kerralla lisää tanssijoita ahtauteen asti. Sitä kestikin naistentunnin loppuun kello 23.15 saakka. Sen jälkeen väkeä alkoi poistua ja viimeisen tanssini tanssin heti miesten haun alussa.

 

Sopivan näköisesti jäi tanssijoita paikalle tila huomioiden. Silloin tällöin satun tämän orkesterin tansseihin ja he osaavat soittaa. Kaikkea tarpeellista ja hyvin. Orkesteriin on palannut entinen haitaristi kolmen vuoden tauon jälkeen ja nyt joukko näytti siltä entiseltä, mitä olen vuosikymmenet nähnyt.

 

Tanssilajejakin esitettiin lähes kaikkia tavanomaisia. Kiitoksen ansaitsevat orkesteri ja taukomusiikista vastannut talon isäntä useista hitaista valsseista ja vielä useammista tangoista. Vaihtelevasti esitettiin nopeaa ja hidasta, joten tanssijat olivat varmasti tyytyväisiä. Tanssitapansa kun voi valita tavallisesta humpasta kävelyhumpaan tai buggiin, rumbasta sylikosintaan, foksista fuskuun tai jiveen ja cha-chaasta miellyttävään kontaktitanssiin.

 

Esitystapa heillä on reipas ja se saa tanssitunnelman aikaan. Omani tosin katosi väen joukon lisääntymisen myötä ja naistentunti oli liikaa minulle. Vaikka Pesäkallion hakualue ei ole kovin suuri, se oli tässä ihmismassassa liian suuri minulle. Yhtä rynnimistä ja tönimistä koko hakeminen ja sen ymmärtää, että naisia oli paljon enemmän kuin miehiä. Tanssiminenkin oli ahtainta naistentunnilla.

 

Istuinkin ison osan läsnäoloaikaani orkesterin edessä olevassa tuolirivistössä. Siitä haettiin hyvin ensimmäisen tunnin aikana ja illan parhaat tanssit ne olivatkin, jos siihen lisään vielä illan viimeisen tanssini. Toisella tunnilla naismassa oli hyvin edessäni, joten hakuja oli vain muutamia. Naistentunnilla taukojen myötä hain muutamaa tuttua, kun sattuivat kohdalle. Ketään en edes yrittänyt tarkoituksella hakea, sillä se oli turhaa.

 

Kotimatka meni kovasti miettien. Missä mennään, mitä pitäisi tehdä vai ei tehdä mitään. Jättääkö tanssiparketit ja aloittaa uusi elämä. Tanssimisesta pidän kai hieman enemmän kuin hiihtämisestä, mutta tanssiolosuhteet muuttuvat joka puolella minulle kestämättömiksi ruuhkatilanteiksi, jota hyvä vientikään ei aina pelasta. Sopeutumista kai se vaatisi, mutta ehkä jotain vaihtoehtoja löydän. Luovuttaja en ole koskaan ollut, mutta annanko nyt periksi. Haluan joka tapauksessa tässä kiittää erästä tanssimiestä muutamien viime vuosien aikana tanssituista, meille molemmille mieleisistä tanssilajeista, jotka ovat olleet joko riemastuttavan hauskoja tai tangon syvyyksiin vieviä. Jos sitten vaikka päädyn siirtämään tanssikenkäni ensimmäisen seinäruusuhameeni seuraksi Murphyn kirjoituksessaan aikanaan mainittuun lavatanssimuseoon.