Matkalla pohjoiseen 6.3.2009

Lapin lomaviikkoni alkoi perjantaina iltapäivällä. Sää ei oikein suosinut matkalla Ouluun. Tiet olivat märät, vettä ja kuraa lensi niin, että pyyhkijät olivat päällä vähän väliä. Mutta ei se haitannut. Ajatukseni riensivät nopeampaa kuin auto -  perille, Ylläksen Äkäslompoloon.

Illansuussa majoituin puolivälin etapissa Oulussa. Ruokailun ja lepotauon jälkeen menin katsomaan entistä Foxiaa, nykyinen nimi on Nightclub Tähti. Oliko jotain muutoksia tehty paikassa, en huomannut. Samanlaiselta se näytti kuin joskus aiemminkin.

Lähinnä halusinkin kuulla, miten Taikakuu esiintyy täällä. Viikon takainen ilta Mäntymotellilla oli ollut aluksi hyvä, mutta sitten musiikki ja varsinkin sen voimakkuus saivat vallan. Silloin se ei tuntunut pahalta, mutta tänä iltana orkesteri oli koko illan kovin menevällä tuulella ja kappaleet ja niiden esitystapa osoittivat kyllä taitoa. Mutta minun käsityksiäni hyvästä tanssiorkesterista he eivät täyttäneet.

Iskelmää ja biletystä ilta oli. Illan alussa kello 21-22.30 oli hyvää levymusiikkia. Siitä kiitokset levyjen soittajalle. Levymusiikin aikana ei vielä ollut tungosta, mutta loppua kohti ilta oli ravintolamaista. Väkeä seisoksi ympäriinsä ja tanssilattiakin oli täysi.

Illan aikana huomasin paikalla tuttujakin. Kotikaupungin herra oli menossa myös pohjoiseen ja oli kuulemma väärät kengät jalassa tanssimista ajatellen. Minulla kyllä oli sopimattomat kengät - haljasnahkapohjat eivät tunteneet yhtään pitoa. Hänen kenkänsä taas kulkivat hyvin niillä jivekappaleilla, jotka tanssimme. Erään tanssitutun entinen miesystävä oli paikalla ja yhden tangon ja perään foksiparin tanssimme. Hän osaa viennin.Tanssimassa näin erään tutun orkesterin basistin hyvin tiiviisti daaminsa kanssa. Erään toisen, aiemmin SMORK-kisoissa olleen orkesterin entinen laulaja/hanuristi oli perhekuntineen paikalla. Mukava oli tavata hänet ja kohteliaana herrana hän haki tanssimaan.

Muutaman vieraan herran kanssa tanssin illan aikana, mutta tunnelmat eivät olleet korkealla. Ravintolamiljöö ei saa minua innostumaan. Koko illan oli kuulemma sekahaku paikalla, vaikka en kyllä erottanut kuka haki ja ketä. Itse hain alkuillasta erästä herraa ja tuntui, että se oli ihan väärä haku - herran ilmeistä päätellen. Puolen yön jälkeen suunnittelin nukkumaan lähtöä, kun huomasin, että koko illan foksina tanssinut herra oli lähellä seisomassa ja hain häntä. Itse asiassa olin ihaillut hänen reiluja askeliaan tanssissa. Hyvin hän vei ja muutamat kappaleet tanssimme peräjälkeen hänen pyynnöstään. Sitten oli hyvä hetki jättää Taikakuu elementtiinsä ja omat korvat saattaa lepoon. Monenkohan tähden tanssit nämä olisi, jos tähtiä jaettaisiin?

Perillä lauantaina Äkäslompolossa 

Lauantaina jouduin Äkäslompoloon vasta iltapäivällä, vaikka olin hyvissä ajoin jatkanut matkaa aamulla. Pellossa oli pakko pesettää auto. Harvoin autoni on ollut niin liassa joka puolelta. Sää oli muuttunut kuivemmaksi ja kelpasi jatkaa matkaa. Matkan edetessä kohti tuntureita, valkeutta on joka puolella. Matkalla on pitkiä tieosuuksia, ettei juuri ole asutusta tai joku talo siellä täällä. Siinä unohtaa etelän asutuskeskukset, autojonot teillä ja kaiken kiireen.

Sää oli hyvä ja ennätin iltapäivän lopulla parin tunnin ajan kiertää lyhyehkön Latvamaja-Kotamaja-reitin. Kun laitan sukset jalkaani ja suuntaan metsien kätköihin, niin tunnen itseni kevyeksi ja vapaaksi. Kun raikas lumen tuoksuinen ilma siirtyy keuhkoihini, synnyn kuin uudelleen. Saunomisen ja ruokailun jälkeen hetki unten mailla tekee hyvää iltaa silmälläpitäen.

Riemuliiteri on paikka, joka vuosien saatossa ei ole muuttunut. Siellä on oma tunnelmansa, mitä ei löydy mistään muualta. Lauantaina on itsestään selvyys aloittaa lomatanssiminen siellä. Minulle se oli myös erityinen syy, kun tiesin paikalla olevan Kultaisen harmonikan 2002 hopeasoittaja, Jari Kujalan Jupiter-orkesterinsa kanssa sekä solistina tänä iltana Eija-Sinikka, jonka tunnetuin kappale aikanaan oli Jukka Kuoppamäen sanoittama kaunis kappale Kanssasi sun. Usein orkesterin solistina on myös Jarin vaimo Helena. Jarilta ja Helenalta on julkaistu Kosketin taivasta levy. Miellyttävää tanssimusiikkia.

Illan musiikki oli tanssimusiikkia parhaimmillaan. Aluksi laulamisen hoiti Jari ja joitakin kappaleita myös hyvä-ääninen kitaristi. Eija-Sinikkaa en liene ehkä tavannut aiemmin. Kauniita kappaleita oli hänelläkin. Eniten kuitenkin ihailen Jarin soittamista ja laulamista. Sitä voisin katsoa ja kuunnella vaikka koko illan tanssimattakin.

Mutta onneksi sain tanssiakin. Kaikki herrat veivät hyvin, vain yhden kanssa kävelimme. Ihan operettivalssikin esitettiin. Se oli mukava liidellä pitkäaskelisen herran kanssa. Polkalle haki yllättäen aivan vieras herra, jolla oli hyvä kroppa ja vientitaito niin kuin vain kansantanssipuolella on. Matalaa vientiä, joka on kaunista katsoa ja helppoa seurata. Vaimonsa kehotuksesta haki minua. Hän oli arvioinut, että osaan tanssia polkkaaNauru En siis tuntenut ennestään kumpaakaan. Jenkatkin sujuivat erinomaisesti hänen kanssaan. Jo näillä lajeilla sisäinen minäni nostaa päätään.

Tangoissa kävi vähän samaan tapaan. Jo alkuillasta huomasin kauniisti tanssivan pariskunnan, taisivat olla Oulusta. Puna-mustan tanssihameeni ansiosta herra haki tangolle. Se oli sitä tangon tanssimista, mitä kaipaan. Toisinaan kyllä olen ollut huomaavani, että mm. pitkät hameeni estävät joidenkin herrojen hakuja ellei se sitten ole naamatauluniOtsan rypistys Tänä iltana hameessa ei ollut vikaa.

Niin, jo alkuillasta eräs charmanttiherra haki valssille ja sitten tangolle. Siinä kappaleiden välissä juttelimme. Jari oli taas soittanut ja laulanut niin, että se kosketti sieluani. Enkä maltanut olla sanomatta mielipidettäni esiintyjästä. Selvisi, että herra olikin Jarin isä. Illan mittaan tanssimme muutakin. Ainakin naistenhaulla hain häntä.

Sylitanssit olivat kohdallani suosiollisia ja jos jotain puutetta illan kulussa oli, niin olisin toivonut saavani tanssia edes yhden lattarin. Tanssien kesto tässä paikassa on kello 20.00-23.30 eli nukkumaan joutuu hyvissä ajoin. Jos vielä Riemuliiterin tiloista: Naistenhuone ihan ok, kahvio erityisen iso ja aina tarjolla ihania suklaaleivoksia ynnä muita leivonnaisia. Henkilökunta ystävällistä ja tutuksi tullutta vuosien mittaan. Tanssitila on yleensä riittävän suuri paitsi esim. Souvari-tansseissa. Lattian molemmilla puolilla on pöytiä ja penkkejä. Orkesterilava on salin pitkässä päässä. Tilava sekin. Puuta on rakennusmateriaalina tyylikkäästi. Aito ja oikea tanssipaikka.

Sunnuntaina hiihtoa, levymusiikkia ja orkestereitakin

Hyvin nukutun yön jälkeen oli mukavaa havaita kirkas sää. Jos aurinko ei aivan paistanut, niin ei se kaukana ollut pilvien takana ja puolen päivän aikaan taivas olikin kirkas ja aurinko aivan kuin hehkui valoaan ja valtaansa. Tällainen sää ei jättänyt sijaa reittivalintojen miettimiselle. Halusin nähdä useat kauniit paikat samana päivänä.

Äkäslompolosta ensin jään kautta metsään ja muutamien kilometrien ylävoittoinen latureitti nousi hiljalleen kohti Kukastunturin huippua. Alkumatkalla voi jo väsyä, joten se on otettava rauhallisesti, jos ei halua olla ihan poikki alkutaipaleella. Tästä kautta ennen ladun eroamista Kukakselle, moni vaeltaa suorempaan ja tasaisempaa metsäosuutta Kotamajalle.

Niinpä ei toisia hiihtäjiä näkynyt koko matkalla ylös hiihdellessäni. Latu kiertelee ja kaartelee, mutta nousee koko ajan ylöspäin. Lumiset puut, jotka alkumatkalla ovat isoja, pienenevät ja ylhäällä on vain lumenmuovailevia asetelmia. Niiden sisälle on jäänyt puun oksien suojaan lumionkaloita, joissa voi olla vaikka tuulen suojassa.

Nousun vaivat korvaa näkymä ylhäältä ympäriinsä. Toisia tuntureita, notkoja niiden välissä, taivaanrannalla ei erota missä maa ja taivas yhtyvät. Pieni ihminen on tämän keskellä. Mutta, se rauha ja hiljaisuus ympärillä, ei asumuksia, ei toisia ihmisiä, ei edes metsän eläimiä. Se kaikki muodostaa turvallisen olon ja ilon, että saan elää ja kokea tätä kaikkea. Olla osana tätä ihmeellistä maailmaa.

Kukastunturilta alkaa pitkä, vauhdikas ja loppuosaltaan hyvin vaativa alamäki Kotamajalle asti. Se kaartelee aluksi puurajan yläpuolella ja vauhdin hurma ja ilmavirtaukset saavat posket kihelmöimään. Mutta loppumatkalla jalat säkenöivät lähes kipua yrittäessäni auraamalla saada vauhdin hallituksi mutkaisella hiihtouralla. Vastaan tulee kaksi nuorta urhoa luistelemalla ylöspäin. Nostan kunnioittavan ihmettelevän katseeni heihin laskiessani heidät ohitseni. Sain samalla hetken levähdystauon.

Kotamajalta onkin sitten oikein mukavaa latupohjaa viettävällä sulan puron reunalla kulkevalla ladulla. Miten helppoa on edetä tasatyönnöillä. Helpolta näytti myös luistelijoiden hiihto. Latu kulkee aluksi Pyhäjärvelle menevää reittiä. Vasemmalle jää Pyhätunturi. Kun latu erkanee Karhukodalle, on loppumatkalla Karhukodalle mennessä oikealla puolella Ylläksen seudun toiseksi korkein tunturi, Lainio, 613 metriä. Ylläs on korkein, 100 metriä korkeampana.

Karhukodalla oli tehty tulet takkaan. Ensin tullut hiihtäjä sen tavallisesti tekee. Karhukodalta alkaa soiden poikki helppo latu Tammituvalle. Suolla on pientä puustoa ja auringonpaisteessa hanki kimaltelee kristallimaisesti säkenöiden. Kun suolle pääsen, tunnen olevani Lompolon lähimaastoissa olevan ruuhkahiihdon ulkopuolella. Se vapauden tunne tuntui jo ylhäällä Kukaksella ja Karhukotaa lähestyessäni vain lisääntyi. Siellä aukealla suolla, kun Aakenus siintää kaukana edessä, ei ole mitää arjen taakkoja kannettavana.

Tammitupa on kaunis mökki. Siellä voisi vaikka yöpyä. Piha-alueella on erillinen laavukatos, puuvaja ja käymälätilat. Kaikissa näissä Ylläksen latureittien kahviloissa, kota-asumuksissa ja tuvissa on käymälät. Tammituvalta alkaa usean kilometrin ylämäki Iso-Totovaaran Haavepalolle, joka on kaunein paikka Ylläksellä. Sieltä näkee joka puolelle ja kauniilla säällä hyvin kauas. Ylläs on kauimpana vasemmalla, sen vieressä Kesänki, Lainio ja Pyhätunturi. Lainio peittää takanaan olevan Kukaksen. Oikealla, osin takaviistossa, on banaanin muotoinen Aakenus. Sen korkeimmat kohdat jäävät alle 600 metriin, mutta tunturin reunojen jyrkkyys tekee siitä hyvin massiivisen näköisen. Siellä joskus käyneenä tunnen kunnioitusta sitä kohtaan. Siellä liikutaan sen ehdoilla. Tunturin laki on leveän laakea, monessa osassa. Välillä on notkelmia. Siellä voi kadottaa suuntavaiston ja tuulella, lumisateella sitä ei pidä aliarvioida.

Kun olin riittävästi ihaillut Haavepalolla näkymiä, sain aloittaa yhden mukavimmista latuosuuksista. Villen kämpälle on matkaa 6,6 km ja varmaan kaksikolmasosaa on alamäkeä. Siinä tulee kyllä riemukas olo. Siellä oli vastaantulijoitakin, mutta heillä puolestaan on Haavepalolta Tammituvalle, varsinkin loppuosaltaan vauhdikas alamäki. Villen kämpältä on yhdyslatu Lainiokrouviin, kauas Ylläksen taakse.  Villen kämppä on myös hyväkuntoinen hyvin varustettu levähdyspaikka eikä siellä ole kiirettä kenelläkään.

Soiden poikki Latvamajalle on yhtä mukava reitti kuin aiempi Karhukodalta Tammituvalle. Latvamajalla kohtasin yllättäen sukulaisia. He hiihtelevät omia lyhyitä latujaan. Äkäslompoloon saavuin “työajan” päättyessä ja seitsemäntuntinen päivärupeama oli käytetty täyteen asiaan.

Sauna, ruoka ja lepohetki, jolloin ennätän olla syvässä unessa, saivat ihmeitä aikaan. Niinpä Riemuliiterin levytanssit olivat mielessäni. Äkäshotellin Finlanderssien ilta ei oikein kutsunut - siellä odotettavissa oli väkeä ja lämmintä. Olin hiihtämästä tullessani Kahvikeitaan laavun ohittaessani huomannut tutun soittajahahmon ja selvisi, että Finkut aloittavat vasta kello 23. Kyllä Lapin ravintolat osaavat ottaa etelän mallin tässä orkesterien soittoajoissa.

Niinpä Riemuliiterille menin edellisen illan hanuristin Jari Kujalan ollessa levyjen soittajana. Musiiikki oli hyvin valittua, paitsi polkat olivat aika nopeat. Edellisen illan eräs tanssiherra tanssikin kanssani ensimmäisen tunnin. Väkeä oli vähän. Kaipa olivat menossa hotellin tansseihin. Toisella tunnilla muutama herra haki ja jenkat sopivat siihen tuntiin.

Väki ei juuri lisääntynyt, joten vastoin kaikkia järkisyitä, huomasin siirtyväni Äkäshotellille kello 22. Olikohan Blue Star-niminen orkesteri, joka oli soittanut jo alkuillasta ja jatkoi vielä tunnin. Hyvää perustanssimusiikkia soittivat. Paikalla oli kaksi aiemmilta vuosilta tuttua hyvin tanssivaa herraa, joten se tunti ennen Finkkuja oli hyvä. Tangot, fokseja ja jenkat sopi vielä tanssimaan. Kansantanssitaitoinen oli toinen herroista ja muistinkin, miten mukavasti hän askeltaa jenkan.

Paikka oli jo ennen Finkkujen aloitusta täysi, liian täysi. Kuumuus oli liikaa. Jonkun kappaleen tanssin siinä tungoksessa tai ei se tanssia ollut, minkä nyt massan mukana himpun etenimme. Eräs pohjoisen tanssituttu herra oli valinnut orkesterin vastapäätä tanssilattian vierestä hieman korkeammalta istumapaikan ja nautti näkymistä eikä lisännyt ruuhkaa lattialla. Hyvä valinta. Finkkujen aloittaessa toisen tuntinsa Oikeesti-kappaleella, minä oikeesti hain takkini ja nukkumiselle jäi hyvää aikaa.

Maanantaina Ylläksen ympäri ja Souvari-illassa

Maanantaiaamuna aamupalan jälkeen ja reppua pakatessani ajattelin olevani ainakin alkuviikosta hyvässä kunnossa ja mielessäni oli Ylläksen kiertäminen vastapäivään. Äkäslompolon jäälle oli tehty kyllä mahtavat latu-urat. Yhdellä uralla oli hiihtolatuja ja leveä luistelupaana. Tällaisia oli useita, lähtien eri paikoista rannalta. Nämä leveät urat eivät tietysti kulkenet juuri minulle sopivasti, vaan huomasin, että aika siksakkia hiihdin ennen kuin pääsin Velhonkodan suuntaan olevalle ladulle. Pakkastakin oli kymmenkunta astetta ja voimakas tuuli jäällä sai aikaan kylmän. Minulla on aina mukana repussa pieneen tilaan menevä takki, jossa sisäpinta pitää lämpimän ja päällys suojaa tuulelta. Nyt oli se pakko laittaa ylleni.

Äkäslompolosta Velhonkodalle on leppoisa reitti, kumpuilevaa, ylä-alamäkeä. Väkeä tällä reitillä on paljon ja kun se kulkee Äkäshotellin ohi ja paljonhan siellä on myös lomamökkejä, niin helppo on hypähtää suoraan ladulle. Pieniä lapsiakin oli ladulla useita. Velhonkota on nimensä kaltainen. Jokaisen hiihtäjän se on nähtävä. Eikä se nyt mikään ihan pieni kota ole. Sieltä alkaa aluksi kohtalaisen hyvällä nousulla oleva latu, joka erkanee kahteen suuntaan, Tunturijärvelle ja toinen Luosujärvelle, jonne hiihdin.

Tunturijärvelle hiihdetään paljon, mutta tällä Luosujärven suunnalla on vähemmän hiihtäjiä. Latu oli taas hyvässä kunnossa ja on hyvin vaihtelevassa metsäisessä maastossa. Suo-osuus on kuin hiihtäisi kanjonissa ja aiemmin joskus jo tällä 11.viikolla on ilma ollut lämmin ja auringonpaiste häikäisevää ympärillä avautuvassa valkeudessa. Nyt sää lämpeni, mutta aurinko oli pilviverhon takana.

Luosujärven kahviolle kulki latu järven yli. Onneksi oli laitatuuli. Kahvio oli uusittu ja hieno oli rakennus. Oikein tyylikäs, puuta käytetty kaikessa ja wc-tilat ajanmukaiset. Matkani jatkui Ylläksen eteläpuolella olevalle Aurinkotuvalle. Se on hyvin suosittu paikka. Aina väkeä täynnä. Ja aurinkoinen ja lämmin se on, jos aurinko paistaa. Latu Kahvikeitaan laavulle kiertää Ylläksen itäreunalle. Siellä on myös aina väkeä. Siinä on kaksi laavua vierekkäin ja molemmille oma tulisija. Matkani jatkui Latvamajalle, josta Kotamajan suuntaan ja poikkilatua Äkäslompoloon. Lopuksi vielä seikkailua Lompolojärven jäällä ennen kuin majapaikan rantaan pääsin. Lähes sama aika ladullaoloa ja pari kilometriä lyhyempi matka.

Souvarit illlalla Riemuliiterillä takasivat lähes saman tunnelmatiiviyden kuin Finkut sunnuntai-iltana, mutta muutoin tanssi-ilta oli erilainen. Väkeä oli ehkä 600-700 henkeä, mikä tässä paikassa on paljon. Paljon oli pariskuntia tullut paikalle. Varsinkin varttuneita pariskuntia oli laduilla paljon ja heistä oli osa tullut Souvari-iltaan. Musiikki oli tuttua ja laulut ja soitot kuin ennenkin. Kappaleet ovat hyviä tanssikappaleita, mutta ahtaus esti enemmän liikkumisen.

Paikalla oli lisää aiempien vuosien tuttuja herroja. Kovasti en ollut tanssilattialla. Ahtaus ei innostanut. Aluksi oli miestenhaku ja se muutettiin myöhemmin naistenhauksi. Sekamelskaa se oli. Lauantai-illan polkkaherran kanssa polkat ja hitaat valssit olivat illan laatutanssit. Masurkkaa toivoimme soitettavan. Sitä ei esitetty. Olen saanut aiemmin Souvarien uusimman levyn, joka ei ole oikein tyypillistä sorvarimusiikkia. Sen sijaan heidän hanuristinsa, Kultaisen harmonikan voittaja-1986, Jukka Lampela on tehnyt levyn Vapaa kulkemaan, joka on hyvä. Siinä hän myös laulaa.
Riemuliiterin tanssiaika päättyy kello 23.30. Se on oikein hyvä, jos tarkoitus on myös hiihtää kunnolla seuraavana päivänä.

Tiistaina hiihtoa takamailla ja lyhyt tanssi-ilta

Tänä aamuna en ollut enää varma, mihin suuntaan hiihdän. Järjestyksen ihmisenä en osaa oikein ajelehtia. Vaikka en ollut ajatellut, että hiihdän Haavepalon suuntaan, niin Tammituvalla pian olin. Alkumatkalla illan tanssipaikan ohi -  se oli hiljainen. Kaikki olivat päässeet pois. Päivällähän Riemuliiterin kahvio on auki hiihtäjiä/matkailijoita varten.

Taas olin menossa ylämäkeen Kotamajan suuntaan. Sieltä Hangaskurun laavulle ja edelleen Latvamajalle. Tämä osuus oli taas mukavan vaihtelevaa latua. Oikeastaan olin kiertänyt melkein puolet Lainion ympäri. Siinä se oli vasemmalla puolella ja sitä ei voi olla ihailematta. Matka jatkui soiden poikki Villen kämpän suuntaan ja aika lähellekin, josta latu lähti Tammituvalle. Siellä olivat myös polkkaherra vaimoineen. Ja heillä haaveena myös Haavepalo ja olivat sen toteuttaneetkin. Minun piti oikeesti miettiä, saanko aikaan yhdelle päivälle liikaa matkaa ja luovuin siitä Haavepalon-Villen kämpän lenkistä. Niinpä palasin Karhukodan ja Kotamajan kautta Lompoloon. Sama kilometrimäärä tuli kuin edellisenä päivänä. Hiihtoaika lyhyempi.

Alkumatkasta olin hiihtänyt useita kilometrejä armeijasta hiihtoloman saaneen nuoren herran kanssa ja loppupuolella erään varttuneemman herran kanssa. Kummankaan kanssa hiihtovauhti ei ollut omani. Siksi yleensä hiihdän yksin, en ole jarruna kenellekään enkä palellu hitaamman kanssa.

Riemuliiterillä oli tiistaina naistenvalta ja levytanssit. Kieltämättä olisin halunnut nähdä levynsoittajan iloiset ilmeet ja kuulla ja kenties tanssiakin hyvin valittuja kappaleita, mutta ne naistentanssit. Niinpä kello 21.00-23.15 olin Äkäshotellilla. Aluksi soitti Blue Star-orkesteri eikä musiikissa ollut vikaa. Ne kaksi 11.viikon aikaisempaa tuttua herraa oli paikalla ja tanssit heidän kanssaan ovat mukavat. Riemuliiterillä olleen herran kanssa myös ihan kohtuullisia kappaleita tanssimme. Parasta kuitenkin olivat polkkaherran kanssa tanssitut kappaleet. Vaimo oli jäänyt lepäämään. Haavepalon hiihtomatka oli väsyttänyt hänet. Maija Vilkkumaata en ole tavannut aiemmin ja nytkin minulle riitti hänen ensimmäinen kappaleensa tai ennen sen loppua osasin poistua. Osa väestä poistui samoihin aikoihin, mutta jäi sinne vielä paljon kuulijoita ja ihan fanejakin oli paikalla.

Keskiviikkona vielä Haavepalolle ja illalla Pipolaan

Edellinen yö oli kylmä ja kaunis. Lähes täysi kuu katseenvangitsijana tummaa taivasta vasten. Aamulla olikin yli kymmenen astetta pakkasta. Pakkanen ei ole minua haitannut. Vaatetus ratkaisee liikkumisen. Vaikka sama oli suunta kuin pari kertaa aiemminkin, niin eri reitit kohti päämäärää tuovat vaihtelua. Vältin jääosuuden nyt alussa ja taas Riemuliiterin ohi Hangaskurun laavun kautta Karhukodalle ja siitä jo tutuksi tulleelle reitille Tammitupa-Haavepalo-Villen kämppä-Latvamaja ja paluu Lompoloon Kesänkijärven kautta ja vielä Äkäslompojärvellä taas sitä siksakhiihtoa ennen rantautumista.

Sää vain paranee, ladut ovat loistokunnossa, rauhallista menoa ladulla, ei ihmisruuhkia näillä salojen laduilla ja oma olo oli hyvä. En enempää voi toivoa. Illalla en mennyt Riemuliiterin puurotansseihin. Ne ovat perinteisesti olleet joka keskiviikko talvikaudella. Päivällä on ensin myllyhiihto Äkäsmyllylle ja illalla tanssitaan ja syödään puuroa. Talo tarjoaa sen tanssiväelle. Mistä se lieneekään tehty, mutta ei ainakaan kaurapuuroa ole. Ohrajauhoja siinä ainakin on. Äkäsmylly on sinänsä nähtävyys sekä kesällä että talvella. Hiihtomatkaa sinne on parikymmentä kilometriä ja joskus ennen olen siellä käynyt.

Tämän illan olin ajatellut olla Ylläksen Kaivohuoneella (Pipolassa) kuunnellen ja katsellen Fernetin soittokuntaa ja Tomi Markkolaa. Kyllä oli hiljainen paikka aluksi eikä nyt mitään ahtautta ollut koko iltana. Äkäshotellilla oli A. Aallon rytmiorkesteri ja kai osa lomailijoista oli siellä. Ja tietty Riemuliiterillä. Fernet esitti ennen solistin tuloa tuttua ja hyvää tanssimusiikkia. Basisti lauloi ja hänen ääntänsä on mukava kuunnella. Laulupuolella mukana olivat toisetkin soittajat. Heidän esiintymisensä on iloista, mikä tuo mukavan tunnelman ainakin minulle. Mietin joskus, miten nämä muutamat orkesterit saavat aikaan sisälläni hyvän ja levollisen olon. Varsinkin kun paikalla ei ollut tanssiväkeä. Sain keskittyä lähes kokonaan kuuntelulle ja katselulle.

Varttuneita pariskuntia oli jonkun verran ja illan aikana kertyi baaritiskin seudulle väkeä, miehiä ja naisia. Tanssilattialla oli monenlaista menoa, mikä sai minut entistä tiukemmin istumaan tuolissani. Tauolla oli pieni hetki aikaa vaihtaa kuulumisia tulevassa kotikaupungissani asustavan soittajan kanssa. Tuntui mukavalta, kun hän tuli tervehtimään. Eikä basistin halauskaan pahalta tuntunutYllättynyt Tomi lauloi niin kuin aina ennenkin. Näen hänet aina tangokuninkaana. Hänen äänensä syvyyttä ja tenhoa ei voita toiset.

En saanut istua koko iltaa omissa oloissani. Eräs leskimies haki kaksi kertaa. Jotain foksia tanssimme. Ihan hyvin vei. Oli tullut muistelumatkalle. Vuosi oli kulunut leskenä. Ehkä surutyö oli vielä kesken. Illan alussa haki hoikka herra, jolla oli tanssitaito hallussa. Myöhemmin häntä ei näkynyt. Foksin askelin vei kookas ja hieman tukeva herra. Kevyt oli askel. Illan vauhdikkainta vientiä oli Riemuliiterillä olleen herran kanssa. Useampia kappaleita hänen kanssaan tanssin. Hyvä jive - nimikappaleeni - sujui myös foksaten. Ehkä kysyntä ja tarjonta hieman kohtasi tälle illalleHymy Hänen vahvuutensa olivat sylitanssit ja voisiko sanoa heikkous - hän ei tanssi ollenkaan lattareita tai mitään kädenalitansseja. Ja oli hänellä muutakin taitoa. Aiemmin hiihtänyt kilpaa useita kertoja Veteraanien MM-kisoissa (hiihdossa sarjat alkavat 35 v > ) ja hyväkuntoinen herra hän olikin.

Tomi lopetti osuutensa kello 0.45 ja minäkin täyden kuun loisteessa ajelin nukkumaan. Mielelläni olisin kuunnellut vielä orkesterin osuuden lopuksi, mutta hiihtoa ajatellen oli paras siirtyä yöpuulle. Ilta oli musiikillisesti juuri sellainen kuin toivoin ja Fernet ja Tomi eivät ole siinä suhteessa koskaan pettäneet.

Torstaina voimien koitos ladulla ja illalla suvaitsevaisuutta 

Torstaiaamuna oli edelleen pientä pakkasta. Nyt ajatuksissani oli katsella Lompoloa ja Yllästä “pirun silmin“. Se näkymä olisi parasta jättää iltapäivälle. Niinpä hieman edestakaistakin latua tuli matkalle. Hiihtelin jo tutuksi käynyttä latua Riemuliiterin ohi Hangaskurun laavun kautta Latvamajalle, josta Kahvikeitaan laavulle ja takaisin Latvamajalle. Sieltä matka jatkui Kesänkijärven keitaalle.

Sinne oli varsinaisen kahvilarakennuksen lisäksi saatu uusi rakennus huoltovälineille ja WC:lle. Laavua oli taidettu siirtää paremmalle kohdalle. Näitä laavuja ja kotarakennelmia on monta Ylläksen alueella. Niin kiirettä ei saa olla, etteikö päivän mittaan ainakin yhdessä paikassa ennätä paistaa makkaran.

Muutoinkin pienet levähdyshetket ovat tarpeen. Ilman tankkausta ei koko päivää jaksaisi liikkuakaan. Niinpä siitä keitaalta aloitin nousun Pirunkurua ylös Kesänkitunturille. Mielikuva oli, että olisin joskus sen mennyt suksillakin, mutta kovin kauan en tarvinnut yrittää hiihtämistä, kun tiesin, että vain sulanmaan aikaan sen olen noussut, tosin useamman kerran.

Kuru nousee aluksi hyvin jyrkästi mutkitellen puiden seassa. Ei siinä kunnon potkua voi ottaa luistelemallakaan, vaikka jäljistä näytti, että oli yritetty. Suksien kantohommaksi eteneminen meni. Eikä se ollut helppoa monot jalassa. Tarkkana sain olla miten jalkani sijoitin aiemmin kulkeneiden jäljille. Reppu selässä, sukset vasemmassa kädessä ja sauvat oikeassa, etukumarassa asennossa joku kymmenen metriä kerrallaan oli etenemisvauhti. Samaa oli ylhäällä edessä menijöillä ja samaa perässä tulijoilla. Pysähdyksissä ollessani vaihdoin rintamasuunnan ja mitkä olivatkaan maisemat alas Kesänkijärvelle ja taaempana kohoavalle Ylläkselle.

Tunturin laelta näkee kauas ja se avaruus on rauhaisaa. Jos kuvittelin, että ylhäällä helpottaisi, niin erehdyin. Tahkokurun laavu on tunturin toisella puolella hieman puurajan alapuolella, mutta miten sinne pääsee. Edellä olevat kaartelivat rinnettä oikealta ja vasemmalta. Hanki kantoi jonkin verran. Varsinainen suorempi reitti oli mutkainen ja kourussa. Kelkalla olisi saanut hyvän vauhdin, mutta henki siinä olisi mennyt, menipä millä hyvänsä alas. Siispä minäkin vasemmalta rinteen kautta suuntaa vaihdellen pääsin alas. Sukset luistivat kyllä niin, etten niitä hyvin hallinnut siksak-tyylilläkään. Onneksi pysyin pystyssä.

Laavulla olikin väkeä. Ehdottomasti tässä olin ansainnut makkaran ja muutakin syömistä. Minulla on tältä laavulta oikein hyvin onnistunut kuva otettuna puhelimen kameralla. Savu leijailee ja takana ruskan väreissä tunturirinne. Pidän sitä syksyisin tietokoneen taustakuvana.

Laavulta alkoi oikein hulppea alamäki ja hyvä latu. Erkanin siitä vielä Kotamajan suuntaan Hangaskurun laavulle ja loppumatka oli melkein alamäkeä. Kun pääsin saunaan ja syömään ja lepäämään, tunsin olevani kuin uusi ihminen. Tämäkin päivä oli täyttä elämää. Hiihtoaika jäi aikaisempia lyhemmäksi, sillä olin luvannut käydä illansuussa syntymäpäiväkahvilla.

Illalla ei ollut Riemuliiterillä mitään. Niinpä Äkäshotellille alkuillaksi suunnistin. Kuu oli taas hehkuvana edessäni ajaessani Tunturitietä kohti Yllästunturia. Nyt sitten oli täysikuun aika, vaikka kuu näytti täydeltä jo pari päivää aiemmin. Trio Grande soitti kello 21.00-23.15 välin ja ihan kelvollista tanssimusiikkia. Kahdet tavalliset valssit soitettiin ja tanssinkin, vaikka minulle riittäisi sitä lajia alku- ja loppuvalssit ellei sitten lisänä olisi operetti- tai muita pitkillä askelilla tanssittavia kappaleita. Lyhyillä askelilla sen sijaan minua vietiin ja täysin muilla kuin hitaan valssin askelilla yhdet kappaleparit, joiden aikana toivoin, että ne olisivat loppuneet äkkiä. Kysyin kyllä hakijalta, että osaako hidasta valssia - sanoi osaavansa. Polkkatuttavuuteni kanssa tanssimme jenkat ja foksit. Tungosta oli ja mitä muuta tanssin, se oli yhtä tönimistä.

Illan tähti Laura Voutilainen aloitti kello 23.15 ja 15 minuuttia kuuntelin häntä. Erään tutun orkesterin minulle läheinen laulaja ihailee syvästi Laura Voutilasta, kai hänen ääntään, tapaansa esittää. Ei siinä mitään. Silmänruokaa hän ja on se äänikin hyvä. Kauniita kappaleitakin hänellä on. Levymyynti on tuottoisaa, siis ihailijoita on. Mutta tanssilavaesiintyjäksi hän ei mielestäni ole. Ja kertoo sen jo hänen esiintymispaikkansa, jotka ovat pääosin muita kuin tanssipaikkoja. Oikeastaan toisaalta hyvä, ettei ole minulle mieleinen esiintyjä. Jos olisi, olisinko ymmärtänyt poistua ennen loppua. Yövalvominen ja aamusta hiihtämään lähteminen eivät sovi toisilleen. Aamulla myöhään nukkuminen pilaa päivän ihan kotioloissakin.

Perjantai, viimeinen hiihtopäivä ja illalla Riemuliiterillä

Loman viimeinen hiihtoaamu valkeni ja sää oli pysynyt hyvänä koko viikon. Tälle päivälle halusin kiertää hieman aiemmista poiketen. Kotamajan kautta Latvamajalle ja Kahvikeitaan laavulle, josta Kesänkijärven laavulle.

Aurinkokin tuli esille ja vielä Kahvikeitaan laavulla mietin lähdenkö Ylläksen reunalla olevaa sini-musta-punaista latua Kesängin keitaalle. Latukartoissa on hyvin merkitty kaikki reitit, väreillä niiden vaikeusasteet. Sininen on helppoa latua, tasaista, ei pahoja nousuja tai laskuja. Punainen on jo vaativa, mutta jos on mustalatu, silloin saa olla todella varovainen.

Lähdin siis tälle vaihtelevalle ladulle. Siellä oli kahdessa kohdassa vaativuutta. Vaikeaa, jyrkkää haarakäynti nousua aika pitkälti. Sitten oli mutkikas ja vauhdikas mustalla merkitty alamäkiosuus, mikä vain jatkui ja jatkui. Kyllä siinä paikoin oli pakko aurata. Ihan loppuosuus keitaalle oli punaisella merkitty ja siinäkin oli vauhdikkuutta. Kylläpä tuntui hyvältä jatkaa matkaa jäätä pitkin Lompoloon.

Kun joskus minulta kysytään, otinkohan ollenkaan suksia pussista perillä, niin nyt sitten latukartasta oli helppo laskea, mitä tuli tehtyä. Päivämatkat olivat 22, 50, 48, 48, 45, 37 ja 36. Perinteistä hiihtoa reppu selässä. Elopainossa pikkukinkun kokoinen painonpudotus - tosin on varakin siihen. Tyytyväinen ja hyvä mieli kaiken päälle.

Riemuliiterillä oli mukava päättää hiihtoviikko. Tanssiyhtye Poseidon esitti hyvää ja tanssittavaa musiikkia ja paikan isäntä valitsi myös hyvin taukomusiikin. Nyt olikin taas väkeä paikalla ja illasta muodostui oikein hyvä tanssi-ilta.

Paikalla oli ihan uusiakin lomalaisia ja kun jo ulkonäöltä tutuiksi tulleet herratkin hakivat hyvin, niin liikuntaa saivat jalkani. Varsinkin veteraanihiihtäjäherra haki usein ja hänen kanssaan askeleet kävivät hyvin yksiin. Tässä kohti on pakko tunnustaa, että olin kirjoittanut koko Lapin matkani jo kertaalleen ja saanut katoamaan kaiken. Lyhyistä muistiinpanoista sain koottua, mitä tässä nyt on. Mutta tämä viimeinen ilta Riemuliiterillä on osin hämärän peitossa. Jos en ihan väärin muista, niin tanssimme polkkaherran kanssa, kai polkat, vai ei??? Jotain kyllä tanssimme ja useamman kappaleen, sillä hän totesi tanssimisestani, että tänä iltana olin saanut tanssia taidolleni vai arvolleni (?) sopivasti vai taitoani vastaavasti. Hän taisi tarkoittaa, että mukavan näköisesti ja tyytyväisenä olin lattialla pyörähdellytHymy  Kai olin ollut seurannan alla nämä tanssi-iltani, jotka eivät ehkä kaikki ansaitse sanaa tanssi-ilta. Mutta puoleksi vuodeksi jätin nyt hyvästit talolle ja sen mukaville järjestysmiehille, joista eräälle tanssitaitoille kiitokset ja terveiset.

Tässä aika hyviä nettikuvia ruska-ajalta Ylläs-Äkäslompolo-seudulta.

Kotimatkalla Tyrnävän seurojen talolla

Lauantaina ennen kotimatkalle lähtöäni kävin kaupoilla. Äkäslompolossa on Jounin kauppa suurentunut ja suurentunut vuosien mittaan ja viime syksynä siellä avattiin ihan uusi ja iso kuin tavaratalo. Uuden kaupan tiloissa on mm. Alko ja Apteekki. Vanhaan kauppaankin on tullut uusia yrityksiä. Joku valmisruokapaikka, urheiluliike ym.

Todella kauan sitten muistan ensi kerran Jounin kaupan, pieni puutalo, mielikuva pienestä omakotitalosta. Ylläksen alueella rakennetaan koko ajan. Paljon uutta asumusta on hieman keskustan ulkopuolellakin metsien suojassa.

Joka kerta kotiinlähtö tekee haikean olon. Nyt ajellessani mietin mukavia asioita. Tapaisin kauris-siskoni ja yhdessä menisimme Tyrnävän naistentansseihin. Ruokaahan minulle tarjottiin ja kuulumisia vaihdoimme. Sitten ajelimme peräkanaa etelään päin ja sitten käännös pienemmille teille.

Minä olin suunnitellut jo aiemmin tämän paluumatkan paikan Channel Four-orkesterin takia. Minun on mahdollista nähdä heitä hyvin harvoin. Suomi on pieni maa, mutta tanssijan vinkkelistä liian suuri. Näitä pohjoisen hyviä orkestereita ja laulajia kaipaan. Channelin lisäksi Taiga-orkesteri solistinaan Jarkko Honkanen on eräs, jota en unohda ja Jari Kujala orkestereineen on toinen. Taiga on yksi SMORK 2009 kilpailuun valittu orkesteri ja on jo huhtikuun alussa laivalla semifinaalissa. Turhaan en ole heidän soittoonsa ihastunut.

Tyrnävän seurojentalo on hyvä tanssipaikaksi. Tilava sali, hyvä lattia, orkesterille riittävä tila, naistenhuone peileineen hyvä, ilmainen vesipiste eteisaulassa ja kahvio myös tilava ja tarjoukset kohtuuhintaisia. Saan kuulostamaan kaiken hyvältä, mutta rehellisesti sanoen olin hieman pettynyt ensi vaikutelmasta. Ensiksi ei ollut aluksi paljon ihmisiä. Toiseksi varttuneita pariskuntia oli suurin osa, ketä paikalle tuli. Naisia oli jonkun verran ja herroja hieman vähemmän. Paikan asiantuntijana kauris-siskoni yritti opastaa, ketä hakisin. Mutta naiset olivat täälläkin ihan yhtä nopeita kuin etelässäkin.

Alkuvalssi jäi ihmetellessä katseluun. Sitten haimme yhtä matkaa kahta lähekkäin seisovaa herraa. Tuntui hyvälle kävellä yhdessä salin poikki herrojen eteen. Jollekin muulle kappaleelle hain vielä ja seuraavalle tangollekin, mutta se tangon tunnelma sai minut vetäytymään penkkipaikalle. Kauris-sisko sanoi, että tartutan häneen olotilani, joten siitä nousin ja hain taas, ketä kerkesin.

Erään herran kanssa sujuivat kädenalitanssitkin. Polkkaa tanssin myös, mutta herralla oli ehkä ongelmia kuntonsa kanssa, koska tauko venyi ennen kuin aloitimme toisen polkan. Sitten se, että minua tanssitetaan selkä edellä melkein salin pitkä sivu, saa minut tuntemaan, että kaadun taaksepäin. Polkassa on selkeä systeemi pyörimiseen, jota aika hyvin on mahdollista noudattaa. Lattariherra tanssitti jenkat vaihtelevilla tyyleillä. Hitaassa valssissa oli herralla askeleet kohdallaan eli tanssimme ihan oikeassa rytmissä. Tanssiväen keski-ikä oli melko korkea.

Orkesteri esitti kaikkea kaunista. Kun sitten hidas valssi Sieluni soitto alkoi kuulua, en halunnut kuin kuulla sen. Se on synti tanssia pieleen. Niinpä kävelin korkean orkesterilavan eteen ja olin silmätysten laulajan, rumpalin kanssa. Kappale on hänen ja kosketinsoittaja/hanuristi Kyrön käsialaa ja yksi kauneimpia lajissaan. Siinä on lumoavat sanat ja sävel. Kun laulaja esittää sen vielä tunteella, se saa kyyneleet silmiini. Puolilta öin hakuvuoro vaihtuu herroille. Minä jätin siinä vaiheessa paikan.

Näkemiin ensi syksyyn, pohjoinen ja Äkäslompolo.