Pesäkallio ja Mäntymotelli 11.4.2009
Lankalauantaina minulla oli tarkoitus olla Ruusulinnassa Pekkaniskan Poikien tansseissa, mutta jätin heidän näkemisensä sunnuntaille. Niinpä taas kerran ajelin Pesäkalliolle.
Syynä oli Antti Toivolan, Matadorin, Nalle Lehtosen ja Rainer Frimanin tanssit. Olikohan tämä kolmas vai neljäs kerta viime aikaisilla käynneilläni Pesäkalliolla, kun paikasta puuttuivat tanssimiehet. Niin mukavia tansseja kuin vuosien mittaan paikassa on ollut, se aika on mennyttä. Joku poikkeus saattaa muuttaa tilanteen eli läsnä olen kuun lopussa, kun Antti Ahopelto ja Voimaorkesteri ovat paikalla.
Tanssiväkeä ei ollut paljon. Olin paikalla 45 minuuttia ja kun taukomusiikkina alkoi kuulua hidasvalssi ja en nähnyt sen lajin minulle tuttuja herroja enkä juuri muitakaan mahdollisia osaajia, otin takkini ja kävelin ulos. Ei sillä, tanssin alkuvalssista alkaen muutamia kappaleita, mutta sydämentykytyksiä niistä en saanut. Sen sijaan esitetyt tangot penkissä kuunnellen melkein koskivat rintaani, varsinkin se Hurmio.
Ulkona olivat tauolla Antti ja orkesterin mies. Kysymykseen joko lähden pois, oli aika ikävä selittää, etten viihtynyt. Musiikki oli ollut hyvää, aivan huippuhyvää. Sen heille totesin ja olenhan sen tiennyt aiemmilta kerroiltakin. Nalle soittaa trumpettiaan upeasti ja Antti laulaa. Hänen ääntään olen ihaillut kovasti ja sinkkuaan Polttaa olen kuunnellut sitten viime juhannuksesta lähtien. Antilla oli mielessä kirjoitukseni, jossa olin kertonut hänen soittavan bassoa. Lapsus mikä lapsus, heikolla näöllänikin tunnistan basson kielet ohuemmista kielistä. Se pitää korjata. Enköhän kesän aikana satu paikkaan, jossa viihdyn heitä kuulemassa.
Mäntymotellilla oli ilmeisesti viisi tangolaulukarsijaa ollut heti yhdeksältä. Kun olin paikalla puoli kymmenen jälkeen Fantasia oli soittelemassa. Paikalla ei ollut mitään ruuhkaa varsinkaan jos vertaa esimerkiksi Pekkaniskan poikien taannoiseen iltaan samassa paikassa. Mukavannäköisesti tanssivaa väki oli ja se tuo itsellekin hyvän olon. Ravintolassa on eri tunnelma ja silloin unohdan lavaolosuhteet. Orkesteri ennättikin soittamaan yhteentoista saakka, jonka jälkeen hallitseva tangokuningatar Talikainen esiintyi. Kaunis oli ääni, mutta ei nouse mielestäni toisten laulajien yläpuolelle. Joku kertoikin, ettei hänen illoissaan mitään ihmisryntäystä ole.
Mutta entä orkesteri Fantasia? Yhtä hymyä olivat herrat lavalla ja taitavia soittajia ovat. Taas oli “sotkettu” soittajia. Viimeisen vuoden kahden aikana orkestereissa on tapahtunut vaihdoksia. Ihmetellen katselen usein lavalle ja muistelen, että tuokin herra soitti ennen siellä ja siellä. Varmaankin hyvää tekevät kokemukset eri orkestereissa ja elämäntilanteetkin ovat osana muutoksia.
Paikalla oli kaksi tuttua herraa, joiden kanssa tangoja tanssin. Useampia muitakin kappaleita tanssin kummankin kanssa. Kauniit hitaat valssit, kunnon jivet, hyvärytmiset cha-chat ja sylitanssina rumbat ja fokseja. Yksi tuntematon herra haki foksille ja vienti oli hyvä. Talikaisen osuuden jälkeen poistuin. Edellisen illan sieluntila kantoi yli tämän erilaisen illan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.