Pesäkallio ja Mäntymotelli 21.3.2009

Ajattelin aidosti korjata tapani ja pitkästä aikaa olla kuulolla Markus Sextetin seitsenmiehisen orkesterin tansseissa. Olinhan minä, alle kaksi tuntia. Terveisiä Efelle…synninpäästö jäi saamatta.

Pesäkalliolla on välillä ollut oikein mukavia tansseja. On hyviä orkestereita ja hyviä tanssijoita. Nyt oli vain puolet paikalla -  hyvä orkesteri. Kolme viikkoa sitten oli melkein sama tilanne. Alusta asti puuttui jotain, puuttuivat tanssimiehet. Ainakin ne miehet, joiden kanssa useimmiten tanssin. Väkeä oli vähän.

Positiivisella ajattelulla olin naistenrivissä ja välillä sain tanssiakin, mutta en osannut asennoitua illan henkeen. Se harmitti minua kovasti, sillä orkesteri on hyvä tanssiorkesteri. Heidän tansseissaan aloin käydä kauan sitten, paljon ennen Markuksen mukaan tuloa. Niiltä ajoilta muistan vain rumpalin. Heillä oli naissolisti, jonka mies hoiti äänentoiston. Muutoksia on ollut orkesterin taipaleella. Miehistövaihdoksia ja kuolemaakin. Kun heidät edellisen kerran kohtasin, sanoinkin, että älköön kukaan teistä enää innostuko katselemaan muuhun suuntaan ja pysykää tässä kokoonpanossa, olette täydellinen soittokunta.

Mäntymotellille poikkesin katsomaan vähäksi aikaa Pekkaniskan Poikia. Odotetusti kaikki autopaikat olivat täynnä. Jonnekin jäiselle tien penkereelle sain autoni ja sisälläkin oli täyttä. Tanssiväki oli paikalla. Tanssikurssin osallistujia oli kaukaakin, joten kyllä tanssijoilla tanssitaito luo osan illan tunnelmasta. On kiva katsella monipuolista tanssimista. Asenteeni alkuillan tunnelmista Pesäkalliolla jäi päälle ja siinä soittajien lähistöllä vain kuuntelin heitä. Tuttuja ja rakkaita he ovat kaikki. Lämmin oli tunnelma paikassa muutenkin kuin ilman lämpötilasta johtuen. Muutamia kappaleita tanssin. Tango jäi mieleeni, hidas valssi, "oma" rumbani ja jotain muutakin erään tutun hakemana, mutta suuremman ilon toi se, että olin pelkästään läsnä. Soittajat sen ilon saivat aikaan.