Ruusulinnassa 4.4.2009

Matkalla Ruusulinnaan oli aikaa miettiä elämänmenoa, niin omaa kuin yleisestikin. Antti Ahopellon takia olin matkalla ja nyt oli mahdollista kuulla myös hänet Seinäjoella laskennallisella pisteellä voittanutta tangokuningas Jukka Hallikaista.

Aiempina vuosina olen ollut jo kesän aikana sekä kuninkaan että kuningattaren tansseissa. Viime vuoden kuningatartakin näin myöhään ja mitään halua ei ollut hakeutua kuninkaan keikoille. Turhaan valittua hengessäni syyttelen, mutta harvoin niin tyhjän päällä oloa on ollut, kun kuulin epämääräisen pistelaskun tuloksen paikan päällä Seinäjoella.

Vääryyshän siellä tehtiin, mutta ei Antti siitä ole kärsinyt. Hänen sinkkunsa Voitin vaikka hävisin on todellisuutta. Hän on se oikea tangokuningas, mikä taas kerran tämänkin tanssi-illan aikana tuli todistetuksi. Enkä ollut ainoa sitä mieltä oleva. Kun molemmat olivat vuorotellen lavalla, niin hyvät olivat vertailukohdat.

Levymusiikki oli soimassa, kun perille saavuin. Joku pari oli tanssimassa. Ei ollut vielä väen paljoutta. Tanssijoita tuli varmaan vielä kahden tunnin ajan, mutta tunnin päästä oli jo täyttä. Oma vaikutelma aluksi oli, että tämä tanssiväki on kuin keskeisen Suomen varttuneiden tansseista.

Siitä juttelinkin erään herran kanssa. Hän lohdutteli, että kyllä tänne tulee lisää väkeä ja usein on uusiakin tanssijoita ja eri-ikäisiäkin. Mutta sen hän kertoi myös, että etelän ns. tanssijat ovat alkaneet omistautua kahdelle tanssipaikalle. Minä olen havainnut saman ja lisäksi he pitävät ilmeisesti suunnattomasti toisistaan. Tanssia samoissa paikoissa samojen ihmisten kanssa illasta toiseen on jokaisen valinta, mutta aika suppeaksi kokemukset jäävät. Kukin mallillaan taivaltaa.

Minä liikun aika paljon hyvien ja mieleisten orkesterien tansseissa eri paikoissa ja usein myös on paikalla mieleisiä tanssituttuja eri puolelta maatamme. Tälle illalle heitä oli lähes kymmenen ja pieniä taukoja lukuun ottamatta ilta sujui tanssien heidän kanssaan. Yksi poikkeus oli illan lopulla, siis tuntematon, tavallaan, koska en muistanut häntä. Useampia kappaleita kunkin kanssa tanssin kahta lukuun ottamatta, joita en tavoittanut naistenhaulla. Loppuilta oli piste iin päälle. “Vauhtia ja vaarallisia kuvioita”, mutta niin hersyvän hauskasti, että kotimatkallakin vielä hymyilin.

Voimaorkesteri aloitti illan ja hymyileviä herroja oli lavalla paitsi basisti, jonka hymy vasta loppuillasta kaunisti koko lavan - ainakin muutaman kerranHymy  Musiikki oli hyvää tanssittavaa niin kuin ennenkin heidän tansseissaan. Äänenvoimakkuudet olivat juuri niin kuin pitää.

Monarkia aloitti sitten oman osuutensa. En ollut uskoa silmiäni, kun tanssiessani lavan ohitse haitaria soitteli tuttu mies. Tosin ensin muistin hänet aiemmin Tanssikenkien ja Teuvo Oinaan mukana olleeksi haitaristiksi. Kyllä haitaritaiturit saavat pääni sekaisinNolostunut  

Tangokuninkuusajatuksieni takia en ollut välittänyt edes katsoa mikä orkesteri Monarkia on. Haitaristi kertoikin olleensa mukana kesästä lähtien. Jos olisin tiennyt sen, olisin hakeutunut kuulolle. Tulevana kesänä iltoja näyttääkin olevan sisämaan kesälavoilla, joihin saatan päästä, mutta en kuningasta kuulemaan vaan Monarkiaa. Orkesteri on hyvä kokonaisuutena. Nettitietoja en sitten nyt löytänytkään orkesterista, en edes Hallikaisen sivuilta.

Ensimmäisen osuutensa lopussa Monarkia soitti jenkat ja kun Antti vielä komistautui lepohuoneessa, niin Monarkia ilmoitti, että soitetaan polkat vielä perään. Niille haki hyvä polkantanssija. Nopeutta oli kyllä omiksi tarpeiksi loppukiihdytyksineen. Ne eivät ole minulle mieleisiä, mutta herra vei ne kiitettävästi loppuun saakka. Pidän letkeistä polkista, joissa hengitys kulkee lähes normaalisti.

Sitten Antti aloitti, Hopeisella kuulla, niin kuin aiemminkin, kun olen ollut paikalla. Se sopii hyvin hänen äänelleen ja osuutensa aloitukseen. Tenavatähtikilpailuissa laulamansa Satumaa-tangon hän esitti myöhemmin ja monta muuta kaunista kappaletta. Ja tulihan sieltä nopeampiakin kappaleita. Kun katselin lavan vieressä Antin esiintymistä, niin ensi vaikutelmani hänestä, jo ennen Seinäjokea, ei ole muuttunut. Päinvastoin, hän vakuuttaa sydämellisellä, iloisella ja antaumuksellisella esiintymisellään olevansa omalla alallaan. Hänen äänensä kirkkaus ja selkeys sopii niin tangoihin kuin reippaisiin kappaleisiin. Hän on voittanut sen minkä hävisi. Tunnen iloa hänen menestyksestään. Ja sitä osoitti paikallinen tanssikansa. Sen huomasi kättentaputuksista illan aikana kuin lopussakin.

Hallitseva tangokuningas lauloi ihan hyvin. Mutta siitä puuttui se jokin, mikä saa minun sydämeni sykähtämään. Tyylikäs, pitkä herra hän on. Mietin, että jos ei olisi sitä taustaa, minkä tiedän ja Antti ei olisi toisella puolen lavaa, miten olisin kokenut kuninkaan laulun. Ei se olisi siitä muuttunut, mutta toivon hänellekin hyviä tanssi-iltoja.

Illan tanssiherroista on kerrottava hieman. Tuttuja olivat yhtä lukuunottamatta. Hyvin harvoin tapaamiani, mutta hyvin mieleisiä. Niinpä sain tanssia useamman humpan eri tyyleillä ja buggina. Myös hitaita valsseja ja tavallista valssia. Jossain vaiheessa iltaa Monarkia soitti oikein hyvärytmisen tavallisen valssin. Sen olisin halunnut tanssia, mutta kun sitten katsoin ohitanssivia pareja, oli hyvä, että olin katselijan osassa. Joukossa oli kaksi herraa, jotka veivät kunnon askelilla liidellen, edeten sujuvasti ja käännökset oikein. Valssi näytti muille olevan vaikealta tanssittavalta tai ehkä heistä helpolta. Ehkä monet juttelivat ja eteneminen unohtui.

Tässä samalla kuuntelen Varjokuvan cd:tä ja Rami laulaa valssia Sun askeleesi ääntä kuuntelen. Hyvä ja hyvin etenevä rytmi. Ikävä kyllä valssi on huonosti arvostettu tanssilaji, jota ei juuri opetella tai edes opeteta oikein tanssimaan. Sen taito on kuitenkin yksi osa suomalaista tanssikulttuuria, jonka taidon soisin säilyvän. Ehkä ennen valssia tanssittiinkin niin kuin suurin osa lavalla nytkin tanssii.

Yhdet jive/rockit olivat nopeat. Sekä viejän että minun mielestäni ei ollut oikein sujuvaa mennä fuskunakaan. Ne olivat sitten kai rokkaajille sopivat. Foksikappaleita oli paljon illan aikana ja niihin löytyi tyylejä. Eräs foksi oli oikein hyvä sylitanssina ja sen viejänä oli herra, joka osasi askeleen ja hän pitää kunnon fokseista. Ja niin pidin minäkin. Reilut askeleet ja hyvä eteneminen salin reunoilla. Cha-chaata en tanssinut varsinaisesti niin soitettuina. Niitä tuli kahdet parit. Loppuilta oli oma lukunsa senkin osalta.

Rumbaa/rumbamaisia kappaleita oli useita ja niitä oli mukava tanssia. Polkkaherran kanssa tanssimme jotain hitaitakin. Hän malttaa olla kiirehtimättä. Oli ilo olla siinä viennissä. Toinenkin pitkä herra osaa hallitun viennin juuri hitailla.

 

Tangoja tuli sopivasti illan aikana. Tosin minä voisin tanssia niitä vaikka koko illan. Tanssilasipalatsikin Tikkurilassa “romahti” suunnitteluvaiheessa. Siellä olisi saattanut jopa olla eri tanssilajien teemailtoja - niin luvattiin. Ehkä taivaassa on tango-osasto. Sinne pyrin. Niin tangoista. Neljän herran kanssa niitä tanssin. Kaikki tangontaitajia. Yhden kanssa heistä kahdet vai kolmet. Niin huumaavaa se oli, ettei luku säilynyt. Tämä tangomies vei hyvin hidasta valssia ja muitakin lajeja. Humpassa hänellä oli sellaiset kuviot, joita en ole kokenut. Varma vienti sai minut sopeutumaan moneen uuteen juttuun. Ilo hänen kanssaan oli tanssia. Viimeksi tangomarkkinoilla tavattu. Jo tangojen takia ilta täytti toiveeni.

 

 

Solistien lopetettua osuutensa Voima-orkesterin soitellessa minua haki hoikka herra, jonka tanssia illan aikana olin hymyillen katsonut. En tunnistanut häntä eikä hänkään minua, mutta siinä jutellessamme hän muisti, että olimme tanssineet Pesäkalliolla. Voi, sitä vientiä. Siitä keskilattialta, kun väki oli jo vähentynyt, alkoi tanssi, jota muistan mielihyvin ja hymyillen vielä pitkään. Välillä salia kiertäen, enimmäkseen siinä keskellä, hän vei aivan omia koreografioita, johon minä sovin hyvin mukaan. Sain esittää välillä ja yllättää hänet. Mitä lie sen jälkeen soitettukaan, mutta cha-chan askeliin jalkamme lähtivät. Juuri kun olin tanssin loputtua ennättänyt sanoa, että mitenhän rumban vienti sujuisi, kun kaikessa muussakin on jo niin paljon kosioeleitä. Minähän se mukaan lähdin kaikkeen ja vastasin. Ja niin alkoi rumba soida kuin ajatuksia olisi orkesteri lukenut. En huomannut oliko jo Voima lopettanut ja Monarkia aloittanut soittaa. Viimeisen valssin alkaessa soida kello 1.40 ymmärsimme lopettaa tanssimisen, jossa oli kaikkea. Ei mitään pilkulleen, vaan kaikki oli iloa ja leikkiä rytmeillä, vartalonkäytöllä, käsien ja jalkojen liikkeillä ja kosketuksilla, toisen silmiin katsomisella, hymyllä ja välillä naurulla ja ympäriltä hävisi kaikki muu. Se oli tanssille antautumista ja parille. Joskus jossain vielä kohtaan hänet. Kohtalo kuljettaa.