Pesäkalliolla 30.4.2009

Huhtikuun kauniit ja kuulaat päivät jatkuivat loppuun saakka. Jos yöllä onkin ollut hieman pakkasta, se on pitänyt paikat kuivina eikä tavanomaisia sateisia ja kuraisia säitä juuri ole ollut. Autolla ajaessani silmäni lepäävät maisemissa. Luonto elää herkässä vaiheessa valmiina uuteen kesään. Ihmismieli on usein samanlainen joskin kevät ja/tai syksy saavat joillakin aikaan väsymystä ja masennusta eikä auringonvalo ja uusi elämä ympärillä löydä tietä heidän sielunsa syvyyksiin. Onneksi itse koen riemun tunnetta vuoden aikojen vaihteluista. Ei sillä, jos joskus murheenalhoon vaivunkin, niin melko pian sieltä tieni ylöspäin löydän. Joskus vain suhteellisuuden tajuni pettää ja saatan unohtaa “elämää suuremmat asiat”. Elämä on matka, josta kenenkään ei pitäisi luopua.

Eipä ollut paljon autoja Pesäkallion pihassa, mutta se ei haitannut minua. Odotettua oli, että etelän tanssipaikat kutsuivat tanssijoita. Pesäkalliolla on oma tanssiväkensä ja usein myös satunnaisia matkailijoita osuu paikalle. Voimaorkesteri aloitti aluksi ilman solistiaan Antti Ahopeltoa. Hän tuntui monelle olevan aivan tuntematon esiintyjä. Penkissä istuessani kysyi eräs pariskunta, että tiedänkö mikä laulaja Antti on. Kun kerroin, arveli herra, että kyllä äänestä arvasikin, että jotain on takana laulajalla. Teki mieli jatkaa, että on varmasti paljon myös edessäkin.

Voimaorkesterilla ei aluksi äänentoisto ollut kohdallaan ja sai basisti naplata säätöjä ennen kuin asia korjaantui. Tosin orkesterilavasta katsoen vasemmalla sivustalla kuului basso voimakkaana. En tosin ole aiemmin istunut sillä kantilla salia. Siitä vain näin hyvin lavalle. Lavan edessä istuen olisin ollut selin soittajiin.

Antin aloitus Hopeisella kuulla on oikein sopiva tangoprinssille tai paremminkin, kolminkertaiselle sellaiselle. Hänen äänensä tuntuu vain paranevan ja kyllä hän osaa ottaa yleisönsä. Monipuolisia olivat orkesterin ja Antin esittämät kappaleet. Mielelläni kuuntelin ja katselinkin heitä ehkä enemmän kuin mitään muuta orkesteria johtuen kyllä suurimaksi osaksi kohdallani tarjonnan ja kysynnän epäsuhdasta.

Minulle tuttuja tanssiherroja ei juuri ollut enkä montakaan kappaletta tanssinut. Tai onko kymmenkunta paljon vai vähän. Kenelle on, kenelle ei. Kahden herran vienti oli iloa tuottavaa.Toisen kanssa tanssin neljä kappaleparia ja toisen kanssa kaksi. Muutama tanssi sitten meni vieraiden kanssa.

Naistentunnin istuin lähes kokonaan eikä se ollut huono vaihtoehto, kuunnella ja katsella lavalle. Itse asiassa tunsin iloa ja rauhaa olla läsnä Antin tansseissa. Se jokin hänessä on ja se jokin vie minut hänen iltoihinsa, jos vain on mahdollista. Kun hänellä on hyvä orkesteri, niin kunnon tanssi-ilta syntyy, jos muut olosuhteet ovat kohdallaan. Omalta osaltani minun on kai syytä tarkistaa omia näkökulmiani. Kyllä jossain tanssinilokin löytää luokseni.

Kotimatkalle lähdin, kun Antti lopetti osuutensa. Orkesterilla oli vielä hetkinen esiintymisaikaa. Autolle mennessäni kohtasin “jäähyllä” olevan soittokunnan. Ulkona olikin kylmä kuutamo, mutta lämmin olo jäi siitä hetkestä. Miksihän kotiinpäin tullessani joka kerta koen, että on paljon alamäkeä. Hyvä mieli kai sen saa aikaan.