Jenkkapirtillä 6.6.2009

Nyt on sunnuntai, kun teen tätä kirjoitusta, EU-vaalipäivä. Kävin äänestämässä, vaalikahveja ei tarjottu. Paikalla oli useita vaalitoimitsijoita, tyhjänpanttina. Olin ainoa äänestäjä tällä hetkellä. Ehkä tämäkin tilanne kuvastaa yleistä mielipidettä tai paremminkin välinpitämättömyyttä. Jos nyt itsekin usein ajattelen, että ihan samantekevää äänestänkö yleensä missään vaaleissa. Mutta yleensä äänestän.

Kotikylän lämpötila kellottaa ruudulla, 12 astetta. Melkein kymmenen astetta enemmän kuin eilen. Voi jo melkein uskoa, että kesä siitä tulee. Tuulikin on tyyntynyt. Mutta eilen illalla oli vielä toisin. Ei tule mieleeni aikaisemmilta vuosilta, että kesäkuun tanssi-illoissa voi paleltaakin. Sitä on ollut joku kerta tänä suvena. Tosin joskus ennen oli omenankukat lumessa.

Jenkkapirtin illassa olivat esiintymässä Omega ja Eija Kantola sekä Fernet ja Tomi Markkola. Molemmissa orkestereissa on taitavat soittajat ja heidän tyylinsä on aina miellyttänyt minua. Huonolla omallatunnolla olin paikalla, sillä Omegan illat ovat jäänet vähiin. Osin siksi, että matkat olleet liian pitkiä ja osin, ettei heillä niin mahdottomasti ole ollut keikkoja. Tai millä sitä nyt mitataan. Mutta nyt olin paikalla ja tuntui hyvälle. Fernetin joukot olinkin tavannut edellisenä iltana ja pari viikkoa sitten lomaviikollani. Tomi oli nytkin punaisessa takissaan komea.

Ihan illan alussa oli kylmä ja vähän väkeä. Tunnin sisällä väki lisääntyi. Tanssitilaa oli sopivasti koko illan, sillä kahden viikon takaisesta ahtaudesta eikä kuumuudesta ollut tietoakaan. Olihan jossain vaiheessa väkeä ihan riittävästi ja oli naisten määrä runsas.

Omega aloitti illan. Kyllä minä katselen ja kuuntelen mielelläni heitä. Tanssimaankin pääsin. Ensimmäinen valssi oli jo menossa, kun sisälle pääsin, joten en ehtinyt siihen mukaan. Sainkin tilaisuuden antaa Fernetin Pekalle kielot - kiitokseksi niin usein kuulemastani Kielon jäähyväisistä Hymy Sitten olin jo hakurivissä ja tanssit alkoivat kohdallani. Miellyttäviä olivat tanssiherrat, niin miestenhaulla kuin naistenhaulla. Naistenhaun ensimmäinen puolituntinen tulee aina yllättäen. Orkesterit vaihtuivat lavalla, tanssittajat lattialla.

Omegan rumpali, Esa Hiltunen on saanut aikaan oman levyn. Niistä osan kuulimme illan aikana ja nyt parasta aikaa soi Tangox-tango, argentiinalaistyyliä siinä on, niin hienostunut, todella tangomainen, persoonallinen, tekijä on tuonut sisintään esille. Ja niin vaatimattomana kuin hän onkin orkesterin taustalla, ettei juuri häntä näe. Levyn nimi on Dreamie ja samanniminen kappale on levyn toisella raidalla. Levy käsittää siis Esa Hiltusen sävellyksiä, jossa orkesterin kaikki soittajat ovat olleet mukana. Levyllä on tanssilavaympäristöön sopivaa instrumentaalimusiikkia.

Levy alkaa tavallisella valssilla Lizbeth, joka on juuri sellainen kuin valssin tulee mielestäni olla, riittävän nopea. Sen voi liidellä lattialla, jos on vain tilaa. Minun korvani erottavat ja jalkani tuntevat siinä jotain entisajan musiikin “hyppyvalssin” kohtia. Toisena on levyn nimenmukainen kappale Dreamie, hidas valssi, yksi kauneimpia ja varmaan kaunein instrumentaalikappale, mitä olen kuullut. Täytyy mainita, että hiljan kuulemani erään orkesterin esittämänä Shadowsin versio Kauriinmetsäjä-elokuvan hitaasta valssista on myös hieno kappale, mutta jää toiseksi. Dreamiessa saksofoni soi kauniina, soittajana aikaisempi puhaltaja Heikki Summanen. Muutoinkin hän on mukana paitsi sambassa. Nykyinen puhaltaja isänpoika Ville Hovi on mukana sambalevyllä Some Samba, joka on viidentenä levyllä. Sopiva rytmi siinäkin, voisin jopa tanssia sitä, vaikka taitoni on huono. Oikein tanssittu samba on vaikea, jos vielä hallitsee vartalonsa käytön painonsiirtoineen.

Saukkopolkka on kolmas levyn kappale, jota olen kuullut jo aiemmin samoin kuin neljäntenä olevan Jaken jenkan. Toinen polkka on Pulkkipolkka, seitsemäntenä. Kaikissa kappaleissa on todella oikeaoppiset nopeudet, mikä on tanssijan kannalta hieno asia. Levyllä on kaksi masurkkaa, kuudentena Metrimasurkka, jota olen kuullut useamman kerran aiemminkin  ja yhdeksäntenä Pistetääs masurkaksi! Kummassakin on se oikea masurkan nopeus, jossa polkkaosuudella melkein jää ilmaan, ei kuitenkaan niin hidasta kuin joskus joku muu lavalla saattaa esittää. Useat orkesterit tosin soittavat liian nopeasti, hyvä kun ennättää puolta vaihtaa jenkkaosuudella.

Viimeisenä levyllä on hidas valssi Peak Song. Kerrassaan hillitty ja melodinen.  Kun hitaat valssit ovat itsessään hienoja ja kun ne on tehty tanssijoita varten, niin voiko enempää toivoa. Kun tuota levyä kuuntelen, useamman kerran, jään miettimään, millainen ihminen sen säveltäjä siellä taustalla todella on.

Omega-orkesterin soittotaito siinä myös näkyy. Eikä vähimpänä Anna-Liisan sormityöskentely haitarissa, pianossa ja koskettimilla. Kaikkien soittajien yhteistyön tulos on sitä oikeaa, hyvin tehtyä Omega-musiikkia. Eniten minua miellyttävät levyllä Tangox-tango ja Dreamie-hidasvalssi. Kun ne tanssilajeina ovat minulle ykköset.

Illan tanssikappaleet olivat molemmilta orkestereilta kiitettävät. Edellisenä iltana kuuntelin “hartaasti” Tomi Markkolaa ja tuskin hänen ääneensä kyllästyisin koskaan. Hän laulaa kappaleita, jotka ovat hyvin tanssittavia ja millä äänellä. Fernet puolestaan oli valinnut ohjelmistoonsa ennen ja jälkeen solistin osuuksien hyvinkin erilaisia kappaleita kuin edellisenä iltana - kaikki niin tanssittavan hyviä. Eli ei illasta toiseen ole samat kappaleet.

Eija Kantolalla oli uusi look sitten viime näkemän. Ryhdikäs otsatukka, hiukset eripituisia, kenties jatkolisäkkeitä, vain arvaus, väri oli vaalentunut, jokin ruskean sävy, raitoja (?). Vaatetus oli lähes yhtä pirteä kuin aiemmin saappaita myöten. Mutta aiempi tumman tukan kontrasti kauniiseen vaaleaan ihoon oli pois. Se teki hänestä mielestäni todella nuorekkaan. Lavaesiintyminen sen sijaan oli yhtä upeaa kuin aiemmin. Vie meidät rakkauteen- tango oli minusta hänen tämän illan paras kappaleensa.

Pidän häntä tangokuningattarena, vaikka hän itse on tainnut unohtaa sen. Ei iltaa pilaisi useampi tango. Heikkoa oli minusta monet nopeat kappaleet ja vielä encoreina tulleet nopeat kahteen kertaan. Toivoin ja uskoin, että kun hänet vielä toiseen kertaan taputettiin takaisin lavalle, niin Yön kuningatar-tangon esittäisi.

Tanssipuolesta sen verran, että useat tangot olin tanssimassa ja kaikki herrat olivat mieleisiä. Yksi tango meni ohi. Olin nauttimassa muna-anjovisvoileipää, kun tango alkoi soida, vaikka koetan kyllä ennakoida mahdolliset tulevat kappaleet ennen kahville menoa. Ensimmäinen tango meni siis ohi, mutta sille toiselle haki pitkäaikaista tangon tanssimista harrastava, aiemmin kovastikin kisannut herra. Tangoja en jättäisi väliin mistään syystä. Erityisen hyviä olivat illan alussa Omegan Anna-Liisan haitaritangot, argentiinalaiset ja se toinen olikin Tangox. Odotan todella iltaa, jolloin Omega on illan ainoa orkesteri. Sieluni saa levätä tangomusiikissa orkesteriesityksinä ja tauoilla. Useimmiten myös olen saanut tanssia niitä.

Hitailla valsseillakin olivat hyvät viejät. Niin cha-chaata kuin muita lattareita, buggia, humppaa, foksia ja tavallisia valsseja oli ilo tanssia. Lähes kaikkia tuttuja herroja, joiden kanssa toivon saavani tanssia, oli paikalla. Oikeastaan vain kahta puuttui ja varsinkin toista olen kaivannut kovasti. Hänet on kevätrakkaus vienyt mennessään, joten voin vain onnitella.

Erään tummasilmän cha-chan viejän kanssa olen yrittänyt opetella katsomaan silmiin. Hän tanssii niin kauniilla askelilla, että on siinä minulla oppimista. Tango on alkuaan ollut ensi tanssimme ja kohteliaasti hän on vuosien jälkeen alkanut hakea tanssimaan. Hänellä on tanssijan ryhti ja erinomainen vartalon käyttö.

Pidin kyllä sopivasti taukoja ja orkesterin lähellä olevan kaiteen luona sain seurata, miten lavaesiintymiset sujuvat kummaltakin orkesterilta. Muuten, vieläkin jäi kuulematta ja esittämättäkin Fernetin kitaristin erikoisuudet.

Väki väheni solistien osuuksien jälkeen. Oikea tanssikansa osaa poistua lepäämään. Vielä kuitenkin jäivät “hyväkuntoisimmat” tanssijat paikalle ja tilaa olikin pyörähdellä mitä vaan.  Olin unohtaa, että polkan toiselle puolikkaalle haki hyvin tanssitaitoinen nainen kysyen tanssinko swingpolkkaa. No enhän minä, en ainakaan niin, että olisin juuri nyt halunnut mennä räpeltämään. Joskus olen hieman osannut, niin, että olen jotenkuten tohtinut yrittää. Sitten hän totesi, että hän kyllä vie tavallista polkkaa. Voi sitä vientiä. Eipä kukaan nainen ole vienyt niin hyvin ja harva mieskään yltänyt siihen.

Fernet jäi vielä soittelemaan, kun lähdin kuun valaisemalle tielle. Siellä se roikkui täytenä ilmestyen sisä- ja sivupeilien kautta näkyviin. Melkoisen valoisaa oli kun kotiin pääsin.

Illasta voin vain jakaa kiitoksia herraväelle, niin lavalle kuin lattialle ja  kolmelle naiselle, polkanviejälle ja laulajille sekä unohtamatta Omegan äänilaitteiston hoitajaa. Hän kun osaa lukea joskus ajatuksianiSilmänisku