Sunnuntai 28.6.2009

Metsälinnan väliaikamusiikki on sellaista, että se kruunaa hyvänkin tanssiorkesterin soitot ja laulut. Kun nyt oli, harvinaista kyllä, tiedossa kaksi orkesteria illalle, arvelin, että taukomusiikkia ei sitten kuulukaan. Onneksi kuului, ensimmäisen puoli tuntia. Kuului ja kuuntelin. Muutama tanssittavan hyvä kappale soikin ja Beritin niin jatsahtava humppa Armaani on kuin huhtikuu sai kyllä penkissä jalkani liikkumaan.

Illan aloittivat vähähiuksiset miehet. Ihan samannäköisiä kuin kauan sitten, kun heidät viimeksi olen tavannut. Ikä ei sitten vanhenna toisia!  Ja ei ole musiikista valittaminen. Rokkibändinä olen heitä pitänyt, mutta rokki oli hyvinkin tanssittavaa (en tanssinut, minkä ajatuksissani) ja monet kappaleet olivat hyvinkin rauhallisia ja melodiat olivat kauniita. Kyllä Taivalkunta Beat tanssiorkesterista käy minun mittapuun mukaan.

Toista bändiä kuitenkin olin tullut katsomaan. In The Mood, vuoden 2008 Tanssiorkestereiden Suomen mestari. Varmasti ollut silloin paras mahdollinen kilpailuissa, joissa päätuomarina on kai jo yli kahden vuosikymmenen ollut Martti Metsäketo, musiikin, rytmit ja soinnut ja tanssittavuuden erityinen asiantuntija. Nuorekas oli soittokunta ja kaunis ja kaunisääninen neito solistina. Pois lähtiessäni pihalla tuli vastaan Varjokuvan paidoissa pariskunta ja kun huomasit Varjokuvahupparini, niin tietysti juttu luisti. He olivatkin samoilta seudulta kuin tämä nuori orkesteri. Sain kovasti tietoa orkesterin menneisyydestä ja noususta, ketä siinä on ollut, solisti vaihtunut, mutta molemmat tytöt olleet kovasti mukana musiikissa ja hyviä laulajia ym ym. Ohi meni osa. En malttanut jäädä pitemmäksi aikaa juttelemaan.

Mutta vielä illasta. Kun orkesteri aloitti soittamisen muutamat herrat arvelivat minun haluavan tanssia. Olin ajatellut kuunnella vain kaksi settiä, siis kumpaakin orkesteria, mutta ilta eteni naistentuntiin saakka eli kolme tuntia kuitenkin olin paikalla. Taivalkunnan toisen osuuden katselin kahvion puolelta käsin. Tunnelmani olivat syystä tai toisesta miinuksella. Biorytmit olivat jääneet tarkistamatta. Tanssimassa olin kahdeksan herran kanssa. Suunnilleen sylitansseja, tangoa, valssia, fuskua ja foksia. Edes Taivalkunnan upealle hitaalle valssille Kauriinmetsästäjistä en liikahtanut katsomopaikaltani. En tainnut haluta osallistua siihen. Tanssiväkeä ei ollut samaa määrää kuin tavallisesti. Ehkä orkesterit olivat tuntemattomia ja ehkä jotkut tanssijat olivat menneet Joensuun tanssileirille.

Kahvikupposen ääressä maailmanparannus oli antoisa. Varsinkin minulle. Sain salsamusiikkia levyn kotiin. Jotta oppisin tuntemaan oikean salsan enkä tyytyisi kuvittelemaan, että kaikki on salsaa, mitä orkesteri sanoo soittavansa tai tanssintaitajat tanssivansa. Voihan valssitkin mennä polkkana ym joten jokainen tanssii tavallaan, miten haluaa. Lajin mukaisesti soitettu musiikki onkin sitten eri juttu.

En tiedä tuliko salsaa tänä iltana lähtöni jälkeen. Mutta nyt voin harjoitella oikealla salsamusiikilla kotona - josko joku vaikka hakisi tanssimaan tulevina iltoina!