Jalkosalmen lavalla Lemillä 14.8.2009

Olipa se ilta ja olipa ne tanssit! Kun sain ensiksi itseni matkakuntoon ja vilkaisin ulos, niin kertaheitolla alkanut sade esti ulosmenon. Ukkonen paukahteli ja vettä tuli niin, että paikat vain kohisivat ja vesivaltasi tiet. Sitä jatkui kymmenen minuuttia ja kun sade hieman hiljeni, niin sateenvarjon alla reippaita askelia puolijuoksua yritin päästä edes puolikuivana autolle muutaman kymmenen metrin matkan. Mutta jo sillä välillä sade palasi puuskaisena kuurona ja niin olivat kengät ja housunlahkeet likomärkinä. No, minulla on aina tanssivaatteet kassissa, joten kengät ja märät housutkin olivat kuivat ennen kuin olin perillä. Sade lakkasikin alkumatkalla vaikka välillä oli hetkiä, jolloin pyyhkijät olivat täysillä ja tien pinta veden vallassa. Loppumatkalla oli jo kuivaa eikä kaikin paikoin ollut edes satanut.

Eniron ohje perille tuntui sekavalle, mutta yritin ajaa päätieltä pari kolme kilometriä, mutta oikaisin toista tietä takaisin päätielle, josta Lemin tienviittojen kautta osuin perille aikataulustani puoli tuntia myöhässä. Huomasin sillä Lemin tiellä, että sille yhtyi “oikotie”, joka oli hiekkatie ja kyltein 50 km/h tietyö. Onneksi vaistoni sanoi, ettei nyt kannata mennä tuntemattomille teille.

Jalkosalmen lava oli kauniilla paikalla mäen kummulla. Vettä oli lähellä ja rannalla oli paikoituspaikka vaikka asuntovaunuille. Heinäniitylle lavan luona oli tanssiväen autojen parkkeeraus. Autoja olikin jo paikalla. Kun kävelin piha-alueelle vaatteiden vaihdon jälkeen, niin kuulin, ettei musiikki ollut Varjokuvan. Hieman ihmettelin, mutta sitten kerrottiin, etteivät olleet vielä soittaneetkaan.

Toinen orkesteri, Et tule pettymään-nimeltään ;>)), oli aloittanut illan. Kuulemma rautalankaorkesteri, mutta herrat eivät mitään pojanloppeja olleet vaan vakaita miehiä ja soitot olivat hyvät illan aikana. Moneen tanssilajiin sopivaa oli heidän musiikkinsa. Mistään en tosin löytänyt tietoja heistä, mutta hyvin oli elävä orkesteri.

PS. Ylläolevaan lisäys: Huomasin Varjokuvan sivuilta vieraskirjamerkinnän: Orkesterin nimi onkin Rautalankayhtye&Pety. Minä siis ymmärsin nimen ihan savolaisittain

Kun sitten olin kavunnut rinteen ylös ja rakennukseen, niin Varjokuvan alkuvalssi alkoi soida. Piti ensin katsella missä ovat sosiaaliset tilat, WC, kahviot ym. WC löytyi talon takaa ja piha-alueella oli teltat kahviolle erikseen ja penkki/pöytäpaikka sekä erikseen makkaran myyntiteltta. Taisi olla juomillekin eri koju. Sisällä puolestaan oli iso tila alkoholipitoiselle tarjoilulle terasseineen. Siinä vasta oli kesälava - kaikille kaikkea.

Lava oli kulmikas vai miksi sitä sanotaan, useasta pienestä kulmasta rakennettu, melko tilava ja lattia oli hyväluistoinen, jotain puuta. Liukasteita ei ollut esillä eikä niitä tarvittu. Orkesterilava oli kookas. Hyvin sopi kaksi orkesteria rinnakkain. Miksihän tällaiset ihanat kesälavat elävät loppuaan. Muutama kerta kesässä tässäkin paikassa jokin tapahtuma niin kuin nytkin heinätanssien nimellä.

Olin valmistautunut siihen, että pariskuntia on paikalla ja siinä en erehtynyt. Jokin kumma sisäinen palo pakotti minut ajamaan katsomaan ja kuulemaan minulle rakasta Varjokuvaa. Ja musiikki oli taas kerran, kaikkea sitä mitä toivon. Niin olivat laulutkin, niin Kyöstin kuin Ramin ja koko porukkakin oli usein äänessä. Se heidän tyylinsä on koskettanut ja sytyttänyt minut jo yli kuusi vuotta. Heidän herrasmiesasunsa ja se, että he ovat myös herrasmiehiä, ovat yksi osa heitä itseään. On ryhtiä, näköä ja kokoa. Eikä heidän tarvitse kosiskella tanssiväkeä esiintymisen aikana, joskin on niitä hymyjäkin tullut lavalta, ainakin joskus

Tauoilla rumpali-Kyösti hoitaa suhdetoimintaa, kauppaa levyjä ja seurustelee ihmisten kanssa. Kyllä tälle syrjäisellekin lavalle oli tullut heidän vankkumattomia ihailijoitaan niin kuin eräs varttunut pariskunta, joka pitää heidän musiikistaan ja jolle Kyöstillä oli aikaa tauolla niin kuin monille muille järjestysmiehiä myöten. Telttakojutkin hän taisi kiertää, kun illan aikana osoitti henkilökunnalle oman kiitoskappaleen - Sua kioskilla odotan. Se, ettei orkesteri vetäydy kokonaan taustalle lepohetkeen, vaikka sitäkin välillä tarvitaan, niin näyttäytyminen tauolla tanssiväelle on hyvä asia. Varsinkin kun täällä oli iso piha-alue, jossa ihmiset mielellään haukkasivat raikasta ilmaa ja siinä oli hyvä mahdollisuus luoda kontakteja päin jos toisin.

Eipä sillä, harvoin orkesterin neljä sankaria (ilman rumpalia) ovat sattuneet kohdalleni yhtä aikaa ulkosalla, mutta nyt niin kävi ja sainkin heistä tyylikkäät kuvat muistojeni albumiin. Ja sain samalla toivotella onnea ja menestystä Ramille tulevan ukottumispäivän johdosta. Nappulakoneenhoitaja Hande osasi siirtyä kameran tieltä:( Mutta vaatimattomana persoonana ja silti niin taitavana äänentoiston ja valojen hoitajana hän on korvaamaton osa orkesteria.

Kun Varjokuvan musiikin sointi tekee minulle hyvää, niin hyvää teki myös muutama tanssiherra. Jo Varjokuvan ekavalssin jälkeen sisälle mennessäni perässäni kävellyt herra haki ja useamman kappaleen tanssimme peräkkäin. Myös Varjokuvan letkeille polkille hän haki. Tosin sanoi, että pitää hetki huoahtaa kappaleiden välillä. Niin kuin tehtiinkin, mutta ei pitkään. Entäpä jos olisivat olleet joidenkin orkesterien soittamat liian nopeat polkat. Eräs charmikas varttunut herra haki humpalle, jota tanssimme eri kuvioin. Vaimon polvi ei kestä humppaa eikä valssia. Hän haki illan toisillekin humpille ja valssille.

Illan loppupuolella haki erään nuorehkon pariskunnan herra jivelle. Ehkä tanssipari oli laittanut asialla tai miten lienee. Tiedän heidät vain ulkonäöltä muilta tanssipaikoilta. Se tanssi oli yhtä hymyä. Ne ruskeat silmät olivat täynnä naurua, kun askeleemme ja kuviomme sattuivat hyvin yksiin paitsi yhden kerran olin selin häneen, kun piti sentään olla kasvokkain. Aika nopeasti sain itseni vaihtamaan suuntaa Se oli illan hauskin tanssi.

Mutta illan ykkönen oli herra, jonka myös ulkonäöltä tiedän ja muistaakseni joskus jossain tanssittukin. Ehkä tanssimme tunnelmaa lisäsi kummankin tuttavuus orkesterin kanssa ja ihanan lämpimät Varjokuva-hupparit yllämme. Ilta viileni ja osalla seinää oli vain aukot. Tanssimme useita kappaleita, niin fusku/boogie/jiveä kuin svengaavaa sylitanssia ja ainakin kahdet tangot, jotka olivat sellaiset kuin toivon. Vientiä tangomaisilla askelilla, pitkiä askelia, persoonallisuutta ja kun hänen kokonsa oli juuri sopiva, niin tangoja olisin voinut tanssia vaikka koko illan hänen kanssaan. Niin monet illat olen ollut vailla sitä tunnelmaa, mikä hänen kanssaan syntyi. Tangosieluni otti vastaan kaiken avoimena, niin Varjokuvan taitavan soiton kuin tangon tanssitunnelman.

Välillä istuin vain kuunnellen ja katsellen noita soittajia, jotka saavat aikaan tunteen, että tanssimista voin vielä jatkaa. Kukahan minua kuskaa heidän keikoilleen sitten, kun ajolupaa ei minulle enää myönnetä… Ilta oli tunnelmaltaan kesän parhaimpia ellei jopa paras.