Pekkaniskan Pojat, Kiintotähti ja Teuvo Oinas

Iloisella ja innostuneella mielellä ajelin Pesäkalliolle. Taivaskin oli riemastuttavan värikäs. Puolikas kasvavaa kuuta nousi kaakosta ja samanaikaisesti länsitaivas hehkui punaisena puiden takana ja välillä aukeilla paikoilla tuntui, että hehku vei silmäni mennessään. Tällaisella kauneudella ei voi tulla kuin hyvä tanssi-ilta, kun paikalla on kaksi hyvää orkesteria.

Niinpä pudotus haaveista olikin täydellinen ja jopa niin, että ilman näitä orkestereita olisin siitä kaiken kansan tanssiruuhkasta poistunut hyvissä ajoin. Miksihän en osannut edes asennoitua etukäteen, että ruuhkaa voi olla. Mutta nyt kuuntelin Pekkaniskan Poikien viimeisen setin alkuun saakka.

Ilta oli vielä hyvä, kun parkkeerasin autoni tutun valko-punakuvioisen auton viereen. Jo se näkeminen tekee hyvän olon puhumattakaan halauksista. Olihan viimeksi pari päivää sitten tienpäällä kohdattu ja taukoa pidetty.

Pitkästä aikaa olin pukeutunut pitkään hameeseen, syksyn violettisävyyn, vaikka hame kyllä on vanha. Sisällä olikin kuuma vastoin odotuksiani ja huomasin heti, että minulla oli liian paljon vaatteita ylläni kaikkine runsaskankaisine alushameineen, sukkahousuineen ja pitkähihaisine puseroineen.

Paikan uusi isäntä oli saanut aivan uuden ilmeen tanssipaikkaan. Oli suurennettu orkesterilavaa sivusuunnassa, tosin myös hieman tanssitilan kustannuksella ja orkesterin edessä ollutta meidän naisten penkkiä ei enää ollut. No, lavan reunus korvasi penkin ja siinä välillä jotkut istuivatkin, minä mukaan lukien.

Muitakin muutoksia oli tehty eli joka puolella kahviota myöten oli uudistus käynyt. Mukavia olivat suuret solistien ja orkesterien jäsenten mustavalkeat kuvat koko pitkän sivuseinän ikkunoiden kohdalla. Siinä ohi tanssiessaan voi vilkaista ketä kaikkia siellä oli. Tuttua joukkoa näytti olevan. Tanssilipun hintaan sai alennuksen seuraleimalla. Sitä en tiennyt mitä tanssiseuroja alennus koski vai oliko ihan Suselin leimasta kyse.

Heti alusta lähtien tunnelma oli yllättävä minulle. Melkein kuin KIV-tansseissa olisin ollut tai Lapin Äkäshotellin parhaissa ruuhkatansseissa. Jos sama määrä väkeä olisi ollut tanssiväkeä, liikkuminen tanssilattialla olisi sujunut. Nyt ei ollut niin ja olin hyvin pettynyt. Ei juuri ollut muuta mahdollisuutta kuin tanssia sipsutellen.

Hakualueet eivät olleet parantuneet, jos ei hyvä ollut ennenkään. Portaat joilla naiset osin seisoivat, oli kaventunut ja siinä missä herrat olivat, oli aukkoja tehty seinään. Naisia oli siis portailla, niiden edessä lattialla laajasti, osin orkesterin edessä ja naistenhaun aikana, joita oli puoli tuntia alkupuolella ja kello yksitoista toisen kerran, massa siirtyi keskilattialle ja osa jäi silti seisomaan entisille paikoilleen. Ei siinä nähnyt kuka haki ja ketä tai oliko joku haettava vapaana.  Herrat olivat jossain siellä seassa ja osa ravintolatasanteella. Miestenhaut olivat hieman selkeämpiä, mutta vaikeaa oli heilläkin hakea muualta kuin etummaisista naisista.

Ehkä hakutilanne rauhoittuu, kun väkeä on vähemmän, mutta tällainen joukkoliikehdintä joka puolella, kun etsitään paria ja rynniminen varsinkin naistenhaulla, ei kerta kaikkiaan sovi minulle. Silti elättelen toivoa, että tilanne on rauhoittunut seuraavalla kerralla. Ainoa hyvä asia tässä oli, että ymmärsin järjestäjän tarvitsevan tämän joukon avajaisiin. Paikka on siis viihtyisämpi kuin ennen ja kun/jos tanssinharrastajatkin löytävät paikan, niin hyvä on. Sen aika näyttää. Paikanpitäjää voi vain onnitella tästä illasta ja paikan uudistuneesta ilmeestä ja sen teinkin. Hänelle ilta täytti toiveet. 

Illan orkesterit soittivat oikein hyvää tanssimusiikkia ja Teuvo Oinas sai väen innostumaan. Hänen orkesterinsa Kiintotähti oli uudistunut. Kitaristi ja rumpali olivat siirtyneet Hanna Talikainen Octavia-orkesteriin. Minulle oli kerrottu uudesta kitaristista, mutta ei rumpalista. Hänet huomasinkin ensiksi ja hetken raksutteli pääkopassani, että mikäs orkesteri tämä nyt onkaan. Kesällä oli uusi rumpali että kitaristi siirtyneet Rainer Bollströmin orkesterista. Rumpali oli tuttu jo Nelinpelissä ollessaan. Pidän hänen rauhallisuudestaan ja taitavasta rumpujen käytöstään. Sitäpaitsi hän tyylikäs herra.

Haitaria ja koskettimia soittaa sekä laulaa hyvä-ääninen herra, joka on jo pitempään ollut tuttu. Kaiken kaikkiaan orkesteri näytti nyt oikein hyvältä kaikin puolin pukeutumistaan myöten. Oikein hyvä oli musiikki ennen Teuvon osuutta ja hän puolestaan esitti jotain mitä en ole kuullutkaan. Mukana oli nuorekasta ja nopeaakin hänen tuttujen vanhempien kappaleidensa lisäksi. En muista enää mikä kappale oli, kun orkesterilla oli erityisen hieno kohta soitossaan. Ainakin uuden nuoren herran kitara kuului upeana soolona. Sitä oli mukava katsoakin. Rummut ja basso soivat harmonisesti koko illan eikä missään vaiheessa niiden voimakkuus noussut liian suureksi.

Pekkaniskan Poikien lavaesiintyminen on aina yhtä iloista. Hymyjä sieltä riittää tanssikansalle ja osaavat he sitten soittaakin jalalle käyvästi. Nyt kuulin ensi kerran uutta puhaltajaa tässä orkesterissa. Kesällähän Esakalliolla Fernet-orkesterissa ollessaan kuuntelin häntä “ulkoharjoituksissa” kalliolla. Se oli ensi kokemus hänen soitostaan. Kyllä puhallinsoittimet kuuluvat hyvään tanssiorkesteriin. Tänä iltana minulla oli tilaisuus ja aikaa kuunnella ja katsella häntä enemmänkin. Kyllähän minä kuulolla olin koko soittokunnan suhteen. Niin letkeää tanssittavaa kuin polkat olivatkin, niin en osannut iloita niiden muutamien parien puolesta, joilla oli tilaisuus tanssia ne. Hyviä polkkapareja ei paikalla ollut, kun niitä hyviä herratanssijoita oli muutoinkin niukasti.

Iloinen oli myös tapaaminen kesällä “vapaaherraksi” jääneen PNP:n soittajan kanssa. Unto Monosen Erottamattomat-tangon sain kuulla taas pitkästä aikaa hänen laulamanaan. Sen tanssin ja kaksi muuta tangoa. Illan hitaat valssit soitettiin molemmat naistenhaulla, joten se siitä. En edes yrittänyt hakea ketään ja turhaksi olisivat jääneet yritykseni.

Ensimmäinen naistenhaku meni muutenkin lähes ohi. En huomannut alkua, kun ahtauden ja kuumuuden takia olin eteisaulan ahtaudessa, jossa oli hieman viileämpää. Jutellessani Kiintotähden rumpalin kanssa kuulin valssin olevan menossa. Toisella myöhemmin soitetulla valssilla olin kyllä maisemissa, mutta esimerkiksi ylätasenteen tanssilattian seudulla vaihdot tapahtuivat odottamatta seuraavan kappaleen alkua. Sen alueen hauissa en ollut läsnä. Alalattialla oli täysi ahtaus, josta oli mahdottomuus hakea ketä haluaisi, joskaan hitaan valssin kunnolla osaavia en edes huomannut.

Siis koko ilta oli kuin unta. Ihmettelin, pitäisikö minun rynniä tuolla hakemassa tai olla eturivissä naismassassa. Kun naistenhaulla katselin herroja, niin ketään entisiä Pesäkallion tuttuja ei ollut paikalla. Kaksi Tanssinet-herraa oli ja heidän kanssa tanssin jotain. Toista en tosin löytänyt naistenhaulla ja oli toisenkin löytäminen lähes sattumaa.

Eräs herra, joka haki illan alussa polkkien jälkeen, olisi osannut polkat, mutta tuli vasta sen jälkeen paikalle. Hänen kanssaan tanssinkin muutaman kappaleen, toisetkin tangot ja masurkat. Hän oli yksi niistä harvoista herroista, joka näytti harrastavan tanssia ja selviävän ruuhkassa viennistä.

Ei ollut vaikea laskea omia tanssittuja kappaleita - niitä oli yksitoista paria. Oinaan lopetettua osuutensa, väki väheni selkeästi. Kuuntelin vielä hetken Pekkaniskan Poikien soittoa ja tähtitaivaan alla ajelin kotiin hyvin pettyneenä. Ehkä minun ei pitäisi valita tanssipaikkaa orkesterin perusteella, niin paljon kuin pidänkin muutamista orkestereista. Minusta ei ole kaiken kansan ruuhkatansseihin, jossa ei ole mitään väliä miten liikutaan tanssilattialla.