Haapamäen Suojalla Jaska Mäkynen ja Nelostie 3.10.2009

Olen toivonut elämääni muutosta ja onni tai kohtalo on hoitanut asioita puolestani. Elämä on matkaa, unelmaa, toiveita ja uskoa.

Oikeastaan tuntuu, että aloitin jotain uutta, kun Haapamäen Suojalle menin tanssimaan, vaikka olen ollut siellä pari kertaa aiemminkin. Harkitsin Hotelli Keurusselälle menoa. Olisi ollut lähempänä ja orkesterina Channel Four. Jo heidän hitaan valssinsa, Sieluni soiton, tähden voisin olla läsnä. Eräs tanssituttu kuitenkin kertoi, että lauantai-iltana Keurusselällä on yleensä vain paikan asukkaita/yöpyjiä.

Niinpä katselin takapeilistä täyttä kuuta takanani ajellessani kohti Haapamäkeä. Välillä kuu oli sivulla loistaen vielä sulan ja tumman aaltoilevan veden yllä. Kuu saa minut levolliselle tuulelle ja ajattelin, ettei perilläkään voi olla ihan kauheaa. Sitten jo loppumatkasta tuli pilviä lännestä ja joku vesipisarakin kunnes taas kuu valloitti taivaan valollaan.

Olipa tanssimatka mikä tahansa, minä vaihdan tanssivaatteet autossa, kokemuksella. Haluan ajaa autoa oikein sopivilla vaatteilla ja jalkineilla. Nyt iltojen jo ollessa pimeitä, vaatteenvaihtokin tapahtuu huomaamatta. Kesällä on joskus toisin.

Olin paikalla hieman yli kahdeksan ja kurkkasin saliin sisälle. Ei ollut vielä monta paria tanssimassa. Levymusiikki oli soimassa ja reipas fuskukappale kuului. Huomasin, että orkesteri Nelostien soittokuntaa seisoi eteisessä ja taisi solisti Jaska Mäkynenkin olla jo paikalla.

Fuskun soidessa pitkä herra puku päällä, solmio kaulassa käveli taakseni siihen ovelle. Tajusin, että orkesterin väkeä hän oli. Herra kysyi, osaanko fuskua, mitä sanoin hieman osaavani. Ajattelin, että mitenhän se taito on hänellä. Hyvä, etten mennyt sentään kysymään. Olipa siinä notkea taituriherra ja vienti oli kyllä niin persoonallista ja taitavaa, että lienenkö edes pysynyt mukana. Siinä ennätin kysyä, että onkohan tango yhtä hallussa kuin tämä fusku. Tango alkoikin soida perään ja vastausta en tarvinnut - tango oli hallussa hänellä.

Sanaton minä olin siitä vientityylistä ja tajusin, että herralla on paljolti sama suhde tangoon kuin minulla. Siitä keskusteltiinkin seuraavilla tauoilla joku kappale tanssien. Tangosieluni suli tangoilla hänen kanssaan illan aikana ja kaikki ympärillä oleva häipyi. Se oli tanssia ajasta ikuisuuteen.

Hänen tanssitaustansa tukee lavatanssia ja lavatangoakin, joskin ryhti, tanssiotteet ja vienti teknisesti oli sitä, mitä itse olen joskus saanut kokea ja mitä monta kertaa kaipaan tanssiessani tangoa. Olihan siinä paljon tulkittuna hänen omaa itseään. Ne muutamat tanssit illan aikana antoivat uskoa siihen, etten tarvitse kaivata kuuta taivaalta, vaan maapäälläkin on kaikkea hyvää, kun se vain sattuu kohdalleni.

En ollut tiennyt orkesterin nykyisestä kokoonpanosta ja hän olikin soittanut jo puolitoista vuotta orkesterissa bassoa. En liene sattunut sinä aikana keikoille. Vaikka en olisi tietänyt hänen tanssitaidostaan mitään, niin hänet olisin huomannut lavalla. Hänen soittamisensa oli upeaa. Voiko se muuta olla, jos erään kaupunginorkesterin kontrabasson soittajana on ollut pitkään. Eikä tämä kaikki riitä vielä hänen kohdallaan. Hän lauloi, kun solisti ei ollut vuorossa. Voin vain ihailla hänen ääntänsä. Eikä olleet kappaleetkaan kaikki vanhaa tuttua, vaan mukana kauniita melodisia kappaleita, joissa hänen äänensä oli edukseen. Parissa kappaleessa hän esitti taitavia kitarasoolo-osuuksia. Kyllä hänen kaltaistaan ei tanssiorkesterilavalla ole sattunut kohdalleni enkä ole edes kuullut, että jossain samanlainen monitaitaja olisi.

Rummuissa oli tutunnäköinen mies - tuuraillut joskus Pekkaniskan Poikien Tomppaa. Olisiko iloisuus tarttunut Tompasta vai asui hänessä sisällä itsessään. Haitarinsoittaja teki myös ison työn soittaen koko illan. Tarttuva oli hänenkin hymynsä. On mukava katsella iloisia soittajia.

Jaska Mäkynen, tangokuningas 1991, on valovoimainen esiintyjä. Näissä entisajan tangokuninkaissa on oma hehkunsa ja uusilla nuorilla kuninkailla on pitkä tie edessään päästäkseen samaan, jos koskaan pääsevätkään. On sitä ennenkin ollut useamman kerran tangoprinssiksi valittuja kuten on Jaska Mäkynen kahdesti ja viime vuosilta Antti Ahopelto kolmesti. Jaska lopetti illan Hopeisella kuulla. Antti Ahopelto usein aloittaa illan samalla kappaleella. Tangoja Jaska Mäkynen lauloi, useita, jos paljon muutakin. Enkeleitä toisillemme oli kaunis kappale. Uusi levykin on valmis. Kun taukomusiikkinakin oli tangoja, niin enpä muista koska olisin kuullut niin paljon vanhoja hyviä tangoja ja saanut niitä vielä tanssiakin. Tangosieluni oli sanaton ja onnesta mykkänä.

Illan tanssilajivalikoima oli sopiva osallistuvalle väelle. Paikassa ei kovin nuorta väkeä käy. Masurkkaa, buggia, chachaata ja oikeaa jiveä ei esitetty. Kaikkea muuta tulikin, kahdet sambatkin, toiset levyltä, toiset lavalta. Hitaat valssit ja tavallisia valsseja oli useampia. Fokseja oli monta ja osa väestä tanssi mielellään niitä fuskuina. Aika moni tanssi ne perinteisenä sylitanssina. Humppaa väki tanssi eri tyyleillä. Taisivat jotkut bugginakin sitä tanssia.

Eräs tuttu herra vei minut polkan soidessa keskelle lattiaa sähläämään. Enhän minä osaa swingpolkkaa. Joskus olen onnistunut tanssimaan ihan keskeyttämättä ja nyt jalkani eivät totelleet alkuunkaan. No, katsova seurakunta penkeillä ja laidoilla näki, mitä on opetteleminen eikä se minua haitannut. Olisinpa totisesti halunnut tanssia ne ihan oikeina polkkina jonkun osaajan kanssa. Ihan kaikkea hyvää ei samalle illalle saa. Saman herran kanssa jenkkaakin hyppelimme erilaisin askelin ja alituksin.

Paikalla oli kyllä ihan hyvää tanssiväkeä ja monen herran kanssa oli mukavia askelia lattialla. Paikassa on vuorotuntihaku ja välillä osasin ihan hakeakin. Loppua kohti väki väheni ja orkesterin omalla viimeisellä osuudella kuuntelin sydämelläni.  Aivan upeat neljä tangoa peräkkäin laulettuna. Ensimmäisen parin tanssin kohtuudella ja seuraavan kuuntelin. Kyllä iltaan sopivana Täysikuu tuntui hyvälle katsella ja kuunnella ja perään tuli vielä Romanesca. Laulajan ääni ei ollut pelkästään hyvä, vaan ne tangot tulivat sydämen pohjasta - niin kuin hänen tanssinsa tangossa. Leena Blomqvist kirjoitti jossain, ettei tango ole tanssi, vaan se on tunnetila. Minulle se on molempia.

Orkesteri jäi soittamaan loppuvalssien edeltäviä kappaleita, kun lähdin syysmyrskyn tuivertamalle tielle. Kuulin myöhemmin, että loppuvalsseina oli ollut tavallinen ja hidas valssi ja tanssijoita joku pari. Olisipa hienoa ollut ilta päättää hitaaseen valssiin, jos viejänä olisi herra, joka osaisi käyttää askelissaan tyhjää tilaa hyväkseen.

Puiden lehtiä oli tullut paikoin runsaasti ja niitä lenteli vasten tuulilasia. Laitatuuli tarttui välillä autoonkin. Puiden oksien taivutukset olivat kuin tangossa ja tuulen puuskissa sadepisarat tanssivat konepellillä. Sieluni ja sydämeni eivät kokonaan olleet mukanani.