Rauhalahden perjantai-ilta 13.11.2009

 

Ei mikään loistosää ollut ajella illan tansseihin, mutta ilmeisen normaali marraskuun sää. Eikä 13. päiväkään estänyt lähtemästäSilmänisku Sieluntilani tarvitsi kuulla Varjokuvan soittoa ja nähdä heidät.

Autojen paikoitusalue oli täysi ja arvelin, että täyttä on perillä. Jossain kai oli täyttä - ehkä majoituspuolella ja kylpylässä. Ravintolan puolella ei ollut tungosta. Ruokailijoita oli jonkun verran, mutta tanssiväkeä niukasti. Levymusiikkia soitettiin pitkälle iltaan. Väkeäkin tuli ja oli jossain vaiheessa ahtauteen asti. Mutta ei siltikään mitään entisaikojen tungosta eikä tunnelmaakaan.

Minulla oli oma tunnelmani eikä sitä kukaan paikalla ollut voinut muuttaa. Joskin minulla ei ole mielikuvaa aiemmasta perjantai-illan käynnistäni. Sen sijaan maankuulut keskiviikon naistentanssit ovat paremmin mielessäni, mutta nekin ovat hiljentyneet. Tanssinharrastajat/tanssiväki ovat vähentyneet niin ravintolailloista kuin tanssipaikoiltakin.

Ensiksi ilmoitettiin orkesterin aloittavan klo 21.30. Sitten oli tietoa, että klo 22 ja soittokunta olikin jo lavalla. Levyt vain jatkuivat ja ajattelin jo, että onpa kumma, ettei talon levyjen soitosta vastaava huomaa, että jo olisi aika kuulla elävääkin musiikkia. Soiton aloituksen viipyminen tosin johtuikin jostain sähköjutuista.  

En lakkaa ihmettelemästä itseäni tai kai jo olen "hyväksynyt" oman tilani. Enhän sille itse mitään voi, että Varjokuvan aloittaessa soittaa minuun siirtyy sieltä lavalta jotain huumaavaa, mitä ei muulloin tanssi-illoissa esiinny. Tunnen suurta mielihyvää, kun kuulen heidän musiikkiaan.

Niinpä ilta sujui enimmäkseen istuen oikein hyvässä ja pehmeässä penkissä. Äänentoisto oli kohdallaan - kiitos Handen, joka oli huomioinut ravintolamiljöön kauniilla paidallaan (ei se ihana huppari, josta minäkin pidänSilmänisku) Jos nyt osaa orkesterikin soittaa sopivalla tempolla. En muista, että olisin ollut heidän tansseissaan ja ajatellut, että onpas ääntä. Kun esitetyissä kappaleissa on monia nopeitakin kappaleita tai kitaraesityksiä, niin volyymejakin voi olla enemmän. Mutta varsinkin ne hiljennykset musiikissa eri soittimilla ja siitä alkava nousu ovat herkkiä ja sielua koskettavia.

Orkesterin taukojen musiikki oli nappulakoneenhoitajan valintaa ja aina yhtä hyvää. Kauniisti oli valittu tango illan viimeisen tauon alussa. Ei vain sattunut näkösälle minulle sopivaa tangoherraa. Ei tosin enää ollut paljon muutakaan väkeä.

Aina muutama tuttu herra sattuu tähänkin paikkaan, olenhan aikoinani liikkunut enemmänkin näillä seutukunnilla. Miellyttäviä olivat kappaleet, jotka olin illan aikana tanssimassa. Enkä tarvinnut epätahdissa liikkua.

Illan alussa eräs nainen tuli juttelemaan kuin tutulleen. Meni pitkälle iltaan ennen kuin muistin, kuka hän on. Kun riittävästi katselin häntä, mieleeni nousi kuva hänestä kai parinkymmenen vuoden takaa. Se minua vaivasi, kun hän puhutteli minua etunimelläni ja minä vain hymyilin ja olin mukana jutustelussa.

Vaikka illan kulku oli lähes kokonaan kuunteleminen, myös tanssilattialla, niin mietin, miksi joidenkin orkesterien esiintymispaikat ovat supistuneet vähiin. Ei ole monta vuotta, kun Varjokuva ym. kiersivät muuallakin kuin paljon etelän parilla kolmella lavalla. Varsinkin kuluva vuosi on ollut selkeää näyttöä muutamien tanssipaikkojen lähes monopolimaisesta asemasta. Hyvät puolensa siinäkin on. Lyhyet keikkamatkat muutamilla orkestereilla ja taattu määrä lähes samaa tanssiväkeä, joka pääasiassa on etelän alueelta. Niinpä tanssienjärjestät ovat saaneet, mitä ovat halunneet.

Sanonta "oma suu on lähempänä kuin kontin suu" pitää tässäkin paikkansa. Enää ei siis ole paljon toivoa, että muutamat tietyt orkesterit nousisivat ylös Suomeen. Mutta jatkuvat ne tanssit täälläkin ja on niitä oikein hyviä muitakin tanssiorkestereita olemassa. Itse vain toivoisin näkeväni enemmän liikkuvuutta tanssimaailmassa enkä tarkoita, että tervetuloa vaan kaikkialta maastamme tanssimaan etelän muutamaan paikkaan. Siellä on tilaisuus nähdä ja kuulla näitä muutamia valittuja orkestereita. Omalla kohdallani on tilaisuus silloin tällöin käydä "ihmemaassa".