Jyväskylän Viihdekeskus 31.10.2009

Päivä oli kulunut poikkeuksellisissa merkeissä. En ole koskaan tuntenut olevani anoppi, mieluummin kaveri vävyilleni. Tänään kahden ja puolen tunnin ajan olin mielihyvin anoppi ja istuin ja kuuntelin kahden hengen “väittelyä” ymmärtämättä juuri mitään paitsi, että tiesin kyllä asian aiheen muutoin jo pitkältä ajalta - aina kysyvänä, uteliaana ja ihmettelevänä.

Niinpä saatoin keskittyä vastapuolten äänensävyihin ja ilmeisiin. Frakki oli tietysti komea, jos oli sisällä mieskin. Toisen puku toi mieleen joillekin vieraista joulupukin, minusta hän näytti paavilta. Juhlien loputtua oli minulla vaihtoehtona nukkuminen tai pitkästä aikaa katsomaan ja kuulemaan pohjoisen orkesteri Taigaa ja solistiaan Jarkko Honkasta. Viihdekeskuksessa oli tietysti “pääorkesterina” Yölintu ja Simo Silmu.

Niinpä sitten paikalle ajelin. Levymusiikkia oli kuulunut kahdeksasta lähtien. Taiga aloitti kai puoli yhdeksän. Vähän oli väkeä Taigan aloittaessa, johon juuri jouduin paikalle. Mutta siitä väki lisääntyi ja Yölinnun aloittaessa joskus yhdentoista nurkilla vai oliko ennemminkin, oli paikalla runsas fanijoukko muun tanssiväen lisäksi. Erilainen oli ilta kaikkineen. Varsinaisia tanssinharrastajia ei juuri paikalla ollut montakaan, siis miehissä, mutta ihan kelpoväkeä kaikkineen koko väki. 

Yllätys minulle oli Yölinnun musiikki. Ei paha, ei liian kovalla volyymit kuin hetkittäin. Ei paljon savuja. Kappaleet olivat kaikki kauniita, suurin osa tuttuja ennestään. Onkohan tyyli muuttunut vai minä tullut suvaitsevammaksi. Se ainoa huono puoli oli, että lähes samaa tahtia oli koko ilta heidän osaltaan. Mutta sitten oiva huomio heiltä. Ensimmäinen osuus kesti tasan tunnin ja yllätyslaji, jenkat lopuksi.

Taiga-orkesteri sen sijaan on tanssiorkesteri ja Jarkko Honkanen hyvin eläväinen ja naurava solisti. Eikä äänessäkään vikaa ole! Olen tavannut heidät Lapissa ja myöhemmin muuallakin. Nyt heillä oli etelän puolen keikkakierros menossa ja en päässyt aiempiin paikkoihin elämäntilanteitteni takia.

Oli ilo kuunnella heitä ja katsellakin. Se osa väestä, joka oli tanssiväkeä, piti varmaan heidän musiikistaan. Solisti taputettiin lopussa uudelleen lavalle ja hän näytti kovin ilahtuneelta - kukapa ei olisi.

Yölinnun osuudet minä lähes kunnioitin seisten. Onneksi minulla oli hyvää seuraa. Minä seurasin soittoa ja laulua pelkällä maallikon korvallani, tosin tanssijaloillani on osuutensa mielipiteisiini. Musiikin ammattilaiset vieressäni kuuntelivat varmaan ihan eri näkökulmalla.

Levihotellin tansseista minulla on eräs ilta erityisesti mielessäni. Hyvin nostalginen ilta. Taiga ja Jarkko olivat siellä. Ensi kokemus heistä. Paikalla oli myös Antti Ahopelto, kolminkertainen tangoprinssi. Tämä oli syyslomallani 2008. Jarkko antoi ystävällisesti Antille kaksi lauluosuuttaan ja esitti itse yhden. Kummankin esitykset olivat huikeat ja niin oli orkesterinkin. Niinpä tänä iltana jäin vielä kuulemaan Taigan viimeisen osuuden ilman solistiaan. En tiedä koska seuraavan kerran heitä kuulen, joten en raaskinut poistua aiemmin. Niin, taisin minä tanssiakin - jotain.