Revontulessa 14.11.2009

Olipa aikaa, kun viimeksi olin ollut Tomi Markkolan ja Fernetin tansseissa. Puoli vuotta on pitkä aika, kun orkesteri kuuluu suosikkeihini. Heidän esiintymispaikkansa ovat ilmeisesti olleet kaukana.

Revontulessa oli tällä kertaa pienempi sali käytössä ja tuntuikin kotoisammalta kuin isossa Aurorasalissa. Tällä kertaa ei ollut runsasta joukkoa pikkujouluväkeä eikä aluksi tanssiväkeäkään. Koko illan oli miesenemmistö, mitä harvoin olen nähnyt. Siitä johtuen naisilla oli vientiä.

Fernet aloitti tutuksi tulleella valssilla Kielon jäähyväiset ja sekä heidän että solistin esittämät kappaleet olivat kiitettävän hyviä. Huilu tekee erityisen hienon vivahteen musiikkiin. Orkesterin cha-chaa-kappaleissa olin lattialla melkein kysymysmerkkinä, kun kappaleiden välissä oli lyhyt hetkinen ja olin kuulevina, että lähes samantyylinen kappale tulee perään. Upeitahan ne olivat ja kysymällä sekin selvisi - kaksi eri alkuperäistä cha-chata meille esitettiin. Nimetkin sain tietää, mutta kotiin asti en niitä muistanut.

Kyllä minä ihailen Markkolan ääntä ja samaa sanoi muutama tanssiherrakin tanssin lomassa. Ja ei ole heikko basistinkaan ääni, kun hän hoitaa lauluosuudet ennen solistin tuloa. Hän on soittamisen lisäksi myös hyvä laulaja. Koko orkesterin yhteistyö toimii hienosti ja mikä parasta, tässä vaihtuvuuden menossa he ovat pysyneet yhdessä samalla kokoonpanolla.

Tänä iltana oli mahdollista tanssia niin paljon kuin halusi, kun oli se vuorotuntihakukin. Useampia kappaleita kuuntelin sivussa pois hakualueelta. Silmäni lepäsivät soittokuntaa ja solistia katsoessani.

Herrojen viennit olivat pääsääntöisesti tyydyttäviä. Muutamissa kappaleissa koin tanssin iloa. Tanssiliikuntaa tuli riittävästi ja useimmat lajit olin tanssimassa. Polkat tulivat naistenhaulla ja muutoinkin polkille pääsyni on vaikeutunut viime aikoina. Huomasin erään herran, joka oli sennäköinen, että tanssimaan halusi. Hyvä oli vientinsä ja vasta oli ollut kurssilla, jossa polkan kuvioita oli opetettu.

Illan aikana tanssin pitkän herran kanssa useamman kappaleen. Kun tanssitutuissani ovat useammat lähempänä omaa pituuttani, niin jään usein ihmettelemään, että tanssiminen sujuukin pituuserosta huolimatta. Ja sujui jopa hyvin. Varsinkin tangot. Tällä kertaa myös tuntemattomat herrat hakivat ja perustanssiaskeleet sujuivat. Kyllä minulle taisi kuitenkin eniten iloa tuottaa orkesterin ja solistin kuuleminen ja näkeminen.