Mozartin taikapiirissä

Kun Keski-Suomen kehtoon majoituin, kai pitemmäksi ajaksi, niin sivistyksen pariin oli helppo hakeutua. Varsinkin kun minulle sanottiin, että minunkin älyllä saattaa ymmärtää ainakin Mozartin Sinfonian nro 40 g-molli. 

Niinpä autolla ajelin 9.12. teatteritalon lähelle, mutta niin oli moni muukin suunnitellut ja vihdoin löysin kauempaa radan varresta paikan. En saanut selvää, saako siinä pysäköidä, mutta koska tilaisuus oli ilmainen, minkä nyt ohjelmalehtisen lunastaminen hieman maksoi, niin kai mahdollisesta virheellisestä pysäköinnistä voin hieman maksaakin.

Sitten vain takki naulakkoon ja odottamaan Jyväskylä Sinfonian esitystä - Mozartin Taikapiirissä. Illan tähti kai oli alttoviulusti Yuko Shimizu Amoyal Lausannesta. Minusta yhtä hyvä ellei parempi oli illan kapellimestari, viulisti Pierre Amoyal. Hän on ollut aikanaan Pariisin konservatorion nuorin virkaan nimitetty professori. Nykyisin hän on myös Lausannessa.

Minähän en ymmärrä mitään tämän tasoisesta musiikista, mutta kuuntelen sujuvasti. Hävettää tunnustaa, että voisin istua ja kuunnella vaikka joka ilta kauniisti soitettua musiikkia, mutta samalla voisin neuloa vaikka sukkia tai lapasia.

Väliajan jälkeen esitettiin sitten se, mitä odotin, se mikä minun pitäisi ymmärtää ja josta jopa nauttia. Tietysti tunnistin tästä iskelmäksi tehdyn suomalaisversion “Tämä hetki voi olla se ainut, kun sä rintaani vasten näin painut”. Mozart oli tehnyt sen henkilökohtaisen menetyksen jälkeen. Synkkää mollivoittoista musiikkia se oli. Orkesteri esitti sen upeasti.

Illan esitys kaikkineen oli tavanomaista lyhyempi. Ensimmäinen osa, jossa Amoyal soitti, kesti 45 minuuttia ja tauon jälkeen oli 30 minuutin orkesteriesitys, jossa herra Amoyal oli mukana. Tähän elämykseeni oli “syyllinen” orkesterissa vieraileva kontrabasson soittaja. Tunsinko itseni yhtään paremmaksi ihmiseksi tämän jälkeen - en kai.

 

 

Tähdistä kirkkain joulukonsertti

Seuraava tilaisuus olikin jo erilainen ja kun tyttäreni oli myös innostunut asiasta, niin sitten istuimme epämukavimmalla penkillä, minkä tiesin. Muutoin kirkko oli kaunis upeine kupoli maalauksineen ja kattokruunuineen.

Kaupunginkirkon penkit olivat 14.12. lähes täynnä, kun Elina Vettenrannan kirkkokonserttikiertue - Tähdistä kirkkain, saapui Jyväskylään. Olen nähnyt Elinan viimeksi tangomarkkinoilla. Jotenkin vain solistit ja orkesterit, joita aiemmin näin melko usein, ovat olleet pois tanssi-illoistani vai minä pois heidän illoistaan.

Kaksi asiaa siihen vaikuttaa - oma asumiseni ja jostain syystä heidän esiintymispaikkansa ovat muuttuneet ja joillakin illat vähentyneet. Eikä se voi olla musiikista tai laulajasta kiinni, vaan eri tahojen valinnoista. Niin tanssipaikkojen pitäjien kuin ohjelmatoimistojen kuin myös tanssiväen. Ehkä sekin kupla puhkeaa joskus. Jos ei muuten, niin muutamien liikaa itseään rasittavien soittokuntien väsymiseen ja loppuun palamiseen.

Mutta nyt istuimme niissä epämukavissa penkeissä. Onneksi jalkojen alla oli koroke. Elinan lisäksi esiintyivät Tuuli Suominen (piano) ja Iida-Vilhelmiina Laine (sello). Puheosuuksia hoiti Liisa Rautiainen, Elinan pitkäaikainen ystävä. Tilaisuuden järjesti Kansan Raamattuseura ja paikallinen seurakunta.

Elina lauloi tuttujen, perinteisten joululaulujen lisäksi uudempia kappaleita. Mm. Avaruus oli hieno esitys ja Enyan kappale Journes of angles sekä John Lennonin-Yoko Onon kappale, Joulun rauhaa, suom. sanat Juha Vainion. Lopussa oli Varpunen jouluaamuna ja se saa kyyneleet monen kuulijan silmiin. En tiedä, onko encoret tapana näissä tilaisuuksissa, mutta kirkkoväki taputti Elinan ja soittajat takaisin lavalle.

Olen kuullut monta kertaa Elinan laulavan tanssitilaisuuksissa, mutta nyt hänen äänensä sai uusia ulottuvuuksia. Tanssimusiikista vähemmän innostunut tyttäreni oli myös hyvin ihastunut hänen ääneensä.

Martinkievarin Tapanin tanssit

Joulun ajan tanssit eivät menneet ollenkaan niin kuin ennen. Joulupäivän tanssit Kouvolan Kuntotalolla olivat melkein perinnejuttu. Nyt siellä olisi ollut Tornados ja Saija Tuupanen. Pakkasherra tarjosi kunnon lukemia ja pitkä matkakin esti lähtöni. Sama soittokunta olisi ollut Tapanin tansseissa Pesäkalliolla ja lunta tuli omiksi tarpeiksi ja tuulikin oli siinä mukana. Matkakaan ei olisi ollut paljon lyhyempi kuin Kuntotalolle.

Onneksi oli hyvä vaihtoehto Tapanin tansseihin - Tomi Markkola ja Fernet - paikkana Martin Kievari - kohtuullinen matka. Tuuli oli hyvä laitainen, lumi pöllysi tiellä ja paikoin puuskissa lumi kiiti tien poikki ja tuuli tuntui haluavan auton mukaansa. Olin ajoissa perillä ja aloitin illan alakerran kahviossa. Sitten yläkertaan noustessani kuului jo orkesterin soitot ja Markkolan ääni. Ihmettelin varhaista aloitusta, mutta soundcheckiä siinä tehtiin. Soittajia lavalla olikin tavallista enemmän. Basistin paikalla oli minulle vieras herra, joka on ollut kuulemma joskus aiemminkin mukana. Orkesterissa vielä viime kesänä soittanut herra oli puhaltimineen paikalla. Nykyinen paikka hänellä on Pekkaniskan Poikien joukossa. 

Ilta alkoi tavanomaiseen tapaan levymusiikilla ja naistenhaulla, mikä minusta ei nyt sovi aloitukseen, mutta talossa talon tavoilla. Yhdeksän nurkilla orkesteri aloitti ja kaksi osuutta soittivat. Tilapäisbasisti hoiteli laulamisen. Kielon jäähyväisiä kaipasin, vakituisen basistin hieno esitys. Tilalla ollut herra ei varmaan osannut, jos nyt ei kappale ihan ajankohtainen ole talvella. Minun korvani kyllä kaipasi entistä basistia, mutta ei huono ollut paikalla ollutkaan.

Operettivalsseilla ilta alkoi heidän osaltaan. Ei tanssimusiikki siitä parane, sillä kun soittimina oli myös huilu ja puhaltimia useaa sorttia, niin tulee suuren orkesterin tuntua. Ne alkuperäischa-chat esitettiin taas ja nyt tuntuivat jo tutummilta. Markkola soittaa haitarillaan polkat ja niitä odotan hänen illoissaan. Hyvät olivat rytmit ja melko hyvä oli viejäkin. Markkola laulaa myös tangoja. Kenelläkään tuntemallani tangokuninkaalla ei ole samaa syvyyttä äänessään. Hän lauloi myös kauniin valssin “Käsi lapsen koskettaa…vai kättä lapsen koskettaa“. Sen oikeaa nimeä en tiedä, mutta usein olen sen kuullut. 

Illan aikana hän lauloi uudelta levyltään useita kappaleita. Levy on myynnissä kaupoissa ensi kuulla ja nyt oli jo edullisesti kaupan tanssipaikalla. Myyjästä ei voinut erehtyä - niin samaa mallia oli kuin laulajakin. 

Väkeä oli kertynyt paikalla. Taaskaan ei lähiseudulla ollut tansseja muualla. Edellisellä kerralla oli enemmän tanssiväkeä. Nyt oli muuta väkeä, jos oli tanssinharrastajiakin. Tunnelma ei vain minusta ollut samanlainen. Liika väki, paikallaan junnaamiset ja jutustelut lattialla eivät sovi liikkuvaan lajiin. Ne vain ovat vähemmän tanssipaikoilla käyvien tapoja. Tässä paikassa on seurustelupaikkoja yllin kyllin. On ylhäällä ja alhaalla. Kummasti se vain juttu kulkee parien kesken ja vielä tanssitilan reunoilla. Oikeastaan, kun keskellä lattiaa ovat kädenalitanssijat, heitäkin oli paljon, kaikkihan tykkäävät mennä sitä tyyliä, niin “näyttävää” ja “osaavaa”, niin sinne voisi vaikka juttelijatkin ryhmittyä. No niin, eulaaliakenkkunen panee ajattelemaan kaikkeaTukittu

Vuorotuntihakutanssit nämä ovat ja puolilta öin on sekahaku. Sama minusta tässä paikassa, mikä haku on, sillä kovin innostaviksi en näitä tansseja ole kokenut. Kuitenkin tanssittua tuli osan aikaa ja välillä herrojen hakuvuorolla taisin olla kauempana hakupäästä. En välttämättä halunnut olla tanssilattialla toistamiseen rupattelukohteena. En ainakaan cha-chaalla. Toinen cha-cha-pari sujuikin ihan mukavasti ja lajinomaisesti. Tämän joulun tansseista puuttui jotain - sitä iloa.

Kirpputorilta löysin joku aika sitten kirjan, Sielua etsimässä, Mystiikan maailma-sarjasta. En ole ennättänyt kuin selailla. Ehkä sielua etsien voin löytää ilonkin. Täytyy paneutua teokseen.

Joulunpyhinä oli tarkoitukseni hiihtää kunnolla. Pakkanen ja lumimyräkkä sekä lähilatujen aukaisemattomuus estivät osin liikuntahaluni. Kahtena päivä lähes umpihankihiihtoa tuli saavutuksekseni. Kilometrit eivät olleet kummoiset, mutta olotila oli vapautunut. Vaikka tuuli ja lunta satoi vasten kasvojani, niin sisäinen hyvä olo ja rauha siitä pulppuaa. Valohoito on varmaan keksitty puhtaasta valkoisesta lumesta tai ainakin jotain samaa niissä on. Ne koskettavat sielua.

Tuo latutilanne on onneksi nyt järjestyksessä. Eilen hiihdin hieman heikommalla ladulla ja tänään hyvin valaistulla paikalla ja vaihtelevassa maastossa. Jotain sieltä tarttuu mukaani ja tunnen eläväni.