Ravintolailta 9.2.2010

Jyväshovissa tiistai-iltana ennätin istuen ensimmäisen levymusiikkitunnin aikana kertailla mielessäni edellisen illan Wanhan tangon kurssia. Joskus guru Tahvanaisen kurssilla olen ollut. Ihmeteltävän paljon väkeä oli ja suunnilleen tasaparit, mikä vaihdossa oli hyvä asia. Pitkästä aikaa millekään kurssille osallistuneena tästä opetuksesta voin kiittää. Ohjaajat olivat hyviä, taitavia, rauhassa eteneviä ja kokeneita he ovatkin.

Niinpä baarijakkaralla istuen odottelin orkesterin aloitusta. Siitä  lähituntumasta oli mielenkiintoista kuunnella ja katsella, miten soitto ja laulu sujuivat. Ja sujuivathan ne. Varsinkin ensimmäinen 45 minuuttia oli juuri sitä Harjukaria, minkä muistan. Aikaahan siitä on kun viimeksi olin heitä kuulemassa. Väkeä ei aluksi ollut paljon, mutta vähitellen tanssitila oli täysi. Muutama enemmän tanssinut oli paikalla, pareina ja muu väki ravintolajuhlijaa.

Soittamassa oli rumpalin tuuraaja, joka tosin soittelee muuallakin ja tekee opetustyötä. Kitaristi näytti tutulle ja ensin ajattelin, että hän on pitempään ollutta vakioväkeä. Muistikuvani hänestä ulottuikin Myrskylyhdyn aikaan. Toisaalta hänen nimensä oli tuttu ja sitä pitikin miettiä. Musiikintekijä hän on ja olisi minun pitänyt muistaa mihin tai keneen hän liittyy. Mm. Varjokuvan Kyöstin kanssa ovat tehneet useita kappaleita. Ainakin yksi kappale esitettiin, joka oli hänen tekemä, oliko yhdessä Harjukarin kanssa, sitä en kuullut. Harjukari sen niin esitteli - kappaleen nimi unohtui.

Harjukarin nettisivuja katsellessani huomasin, että hän esiintyy "toisessakin" muodossa, Teemu ja Teryleeni ja on palkittu sävellys- ja sanoituskisassa. Samalla tapaa on esiintynyt jo jonkin aikaa myös Pekka Nebelung, kahdenlaista musiikillista iloa jakamassa. Kaipaan kyllä Pekan ja Volgan soittoa. Unohtumattomia tanssi-iltoja on ollut takanapäin. Ehkä esiintyvillä muusikoilla on tarvetta uudistaa itseään. Sitä tuntuu olevan ilmassa enemmänkin. Mikä tai ketkä lienee kohderyhmä, ehkä ei kuitenkaan lavatanssiharrastajat. Tai enpä minä tiedä, kun kummankaan toisen orkesterin iltaan en taida päästä - yläikäinen kai olen. 

Siinä omassa rauhassa istuen vietin iltaani himpun yli puolen yön. Orkesterin musiikki muutti muotoaan ja tuli nopeaksi, kai se ravintolaan sopiikin ja väkikin näytti onnellisen tyytyväiseltä jammaillessaan. Orkesterin ekaosuudella eräs tuttu öinenkulkija haki fuskulle. Hän olikin ainoita tanssi-ihmisiä paikalla.

Orkesterin tauon jälkeen alkoi nopea jive. En ollut ajatellut tanssivani mitään tänä iltana. Viereeni ilmaantui herra ja jotenkin vain katseeni nousee alhaalta ylös. Jaloista ja kengistä näkee jotain tanssiin liittyvää, jos on näkyäkseen. Lyhyt välähdys kävi pääkopassani ja hyvä, etten sanonut, että olen tullut vain kuuntelemaan orkesteria. Olin kyllä sitä sanonut muutamalle humaltuneelle herralle aiemmin. Nyt vain sitten sain suuni pidettyä kiinni. Ja mikä mies. Tajusin häntä katsoessani, että edessäni seisoo hoikka, kapealanteinen lattarimies. Sitä tyyliä oli tanssiminenkin. Jos siinä oli mukana boogieta, niin paljon oli jiveäkin. Yhdet vauhdikkaimmista kappaleista mitä olen tanssinut koskaan. Olisipa ollut oikea tanssipaikka ja tilaa.

Ja minä unohdin, miltä hän näytti. Kun olin tekemässä poislähtöä, hieman samanoloinen herra tuli hakemaan ja hetken jo luulin, että hän se on, unelmamies. Ei häntä näkynyt ja tanssin hakijan kanssa kappaleparin ja poistuin paikasta. Vieläkin palaa mieleeni tämä tanssija. Kumma tunne, että jossain joskus olen tanssinut hänen kanssaan, mutta siitä on aikaa. Miten hän sattuikin minua hakemaan, kun ei muutoin ollut tanssimassa. Olisin hänet huomannut tanssilattialta. Erikoinen oli ilta, yksi kokemusten joukkoon.