Pesäkalliolla 13.2.2010

Minusta on alkanut tuntua, että olen jotenkin jumittunut uuteen kotikaupunkiini. En ole tainnut oppia paikan tavoille. Onnistuin lähtemään Pesäkallion tansseihin, mistä jo ajatuskin teki hyvälle tuulelle. Olin ennättänyt kaivata sieluani rauhoittavaa Varjokuvaa. Heidän levyjensä kuunteleminen vaikkapa netistä saa minussa jonkin sisälläni heräämään. Niin se on ollut vuosia. Paikalla oli toinenkin orkesteri, Charlies ja Janne Leino, joista myös pidän.

Heti ensi vaikutelmani oli, että onpas outoa porukkaa tanssiväki. Ainakin herrapuoli. Mutta ei se haitannut. Kuuntelulinjalle olin lähtenyt. Naisissa oli entisiä tuttujani, olinhan tässä paikassa aikojen saatossa paljonkin käynyt.

Ennen tanssien alkua oli joku tanssiseura/ohjaajapari pitämässä fuskukurssia. Yllätys oli, että paikalla paljon opettelemassa fuskun saloja. Tavallista tanssikansaa he olivat, mutta hyvä puoli varmaan, että saavat osallistua kädenalitansseihin ja kerrata oppeja illan aikana. Siihen sopivia kappaleita esitetään hyvin paljon.

Illan musiikit olivat Charliesin osalta varsinkin loppua kohti hyvinkin nopeaa. Janne laulaa upealla äänellä. Mutta jokin on muuttunut sitten edellisen kerran. Monia heidän kauniita hitaampia kappaleita ei esitetty. Esimerkiksi Il Mondon olisin halunnut kuulla.

Varjokuvan musiikissa oli minulle uutta, mutta myös monet tutut kappaleet, joita en kyllästy kuulemaan. Musiikissa riitti moniin tanssilajeihin kappaleita.  Illan aikana tulikin paljon vain kuunneltua, hieman tanssittua ja seurusteluunkin jäi aikaa. En varmaan koskaan kyllästy katselemaan ja kuuntelemaan tätä soittokuntaa. Nappulakoneenhoitajalla taisi olla oppipoika mukana vai muuten seurana. Aiemmin hän on ollut myymässä fanituotteita. Oli äänentoisto kunnossa kun kaksin miehin sitä hoidettiin:)

Illan ensimmäinen tanssikappaleeni oli tutun charmikkaan herran kanssa. Fuskua tai buggia tai jotain sinnepäin oli tanssimme. Ylätasanteella myöhemmin tanssimme rumbamaisen kappaleen. Naistenhaulla hain häntä tangolle, joka on meidän lajimme.

Mielenkiintoista oli, että muutama ulkonäöltä tuttu herra jätti minut rauhaan. Joskus kyllä on tanssittukin. Osaksi oli omaa syytäni, sillä naistenhakuriviin en juuri selvinnyt. Jotenkin vain tuntui siltä, että paras oli olla kauempana.

Ylätasanteella ja ylätanssitilan seudulla olin kuulolla. Sieltä näin hyvin orkesterilavalle. Eräs tällainen tuttu herra haki pitkän harkinnan jälkeen hitaalle valssille. Ei ollut sattunut hänen silmäänsä ketään hänen tuttuaan, joka osaa hitaan valssin, kunnes huomasi minut. Kovasti kiitteli tanssista ja seurannasta. Ehkä varanvaranvarana kiitokset eivät tulleet ihan perille. Mutta kieltämättä, hyvin hän vei, ykkönenkin oli koko ajan hallussa ja nautin itsekin tanssimisesta hänen kanssaan. Niin valssi oli Kyöstin laulama Yö katseessasi. Kappaleen alkuperäinen säveltäjä on Henri Mancini - eipä ihme, että siinä on jotain. Sanat ovat Reino Helismaan ja kappale on kuin tehty Kyöstin äänelle. Kun kappale soitetaan vielä oikeassa nopeudessa, niin joidenkin mielestä se on liian hidas. Minusta siinä on juuri sopiva tahti.

Mukava oli tavata myös melkein ex-soittaja, toivottavasti ei ex, sillä hän on yksi taitavimpia soittajia, jonka tiedän. Soittaa koskettimia, haitaria ja laulaa paljon, kaksi espanjankielistä kappalettakin. Nyt hän pitää taukoa ja nauttii tanssilavoista tanssijana. Hyvä niin. Monet kerrat olen hänen kanssaan tanssinut ja aina hän on yhtä hymyä ja iloa ulospäin pursuava. Se tarttuu kyllä tanssitettavaankin. Niinpä yllätyin, kun hän sanoi, että nyt sitten tanssitaan polkat. Useita lajeja olemme tanssineet, mutta en edes tiennyt, että hän osaa polkan. Olisiko niin, että kun useimmat soittajat eivät tanssi ollenkaan, niin en osannut edes kuvitella, että hän osaisi. Varjokuvan soittamat polkat sitten tanssittiin ja osasi hän senkin lajin.

Tanssimassa oli myös eräs hyvin vanha tuttuni, jonka kanssa ennen aina polkat tanssittiin. Nyt tanssimme muutamat muut kappaleet. Naisten alkuillan puolituntisella en hakenut ketään. Ei oikein tuntunut siltä, että tarvitsee hakea. Myöhemmin olleella tunnilla hain melkein työkaveria ja samalla sain kysyttyä, onko viihtynyt työssään. Toisen haun tein harkiten. Odotin aina, mikä kappale tulee ja se on liian myöhäistä. Niinpä tunti uhkaavasti läheni loppuaan ja minun oli toimittava. Hain häntä, jonka tanssia olin katsellut useaan otteeseen. Yksi illan harvoista ryhdikkäistä miehistä. Kappale oli chachaa. Tangolle olisin hakenut, mutta minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia nopeiden naisten kanssa, joten en edes yrittänyt. Hyvin hän vei, mutta en tuntenut olevani parhaimmillani niin kuin joidenkin muiden tuttujen kanssa nautin tästä lajista.

Sitten kuulin Varjokuvan aloittavan humpan ja arvasin, että toisena on varmaan Tanssit Talolla, Paikallisradioiden lista ykkönen toissa viikolla ja viime viikolla kolmantena. Oikein mainio humppa musiikillisesti ja varsinkin sanomansa takia. Sen halusin tanssia ja kuka sieltä ylätasanteeltasi olisi hakenut. Niinpä polkkamies oli ihan vapaaehtoinen. Lainasin hänet seurueesta, jossa oli toinenkin soittomies. Hän on usein myös tanssimassa. Muista illan tansseistani ei jäänyt mieleeni muuta kuin yksi oikein hyvä foksi ylälattian puolella etelän herran kanssa.

Paikalla oli Varjokuvan faneja. Kaksi kello-tyllihelma neitoa tanssahteli välillä lavan edessä. Mukava katsoa heitä, mutta ihan paras oli faniherroista nuorin. Vaatetus ja hiuskampaus olivat juuri varjokuvamaiset ja poika oli nätti kuin mikä tai kai parempi sanoa komeaksi. Kotimatka sujui hyvin, kun ajatuksissani oli Varjokuvan seuraava kohtaaminen tunturiseudulla ja vielä useamman kerran. Tunnelmat Lapin matkoillani kulkevat moninaisia latuja pitkin.