Kivistöllä sunnuntaitanssit 11.04.2010 

Tänä iltana ajattelin vain pistäytyä katsomassa, mikä orkesteri se Euroset on. Olihan se sitten sellainen, että melkein loppuun saakka olin. Musiikissa oli entisaikojen tunnelmaa. Soitot selkeitä. Hyvärytmisiä. Laulut sujuivat. Taukomusiikki oli samaa luokkaa. Tanssilajeja tuli riittämiin eli lähes kaikkea.

Tanssillisesti ilta oli antoisa. Herrat veivät kiitettävästi tanssinsaloihin. Paitsi kansalliset lajit jäivät katseluun. Miksihän miehet eivät jaksa-viitsi-osaa-halua opetella niitä. Yleensä ne herrat, jotka osaavat, osaavat paljon muutakin ja omaavat myös ryhdikkyyttä.

Mutta onneksi muille lajeille haettiin ja pääsin itsekin hakemaan. Mukavia tansseja oli pitkin iltaa. Mieleen jääneitä olivat useat. Alkuvalssi sujui hyvässä viennissä lähikaupungin tutun herran kanssa ja myöhemmin humpat hänen kanssaan olivat maltilliset. Varttunut herrasmies haki tangoille niin kuin monta kertaa ennenkin ja iltaan sopi muitakin lajeja hänen kanssaan. Ensimmäisellä tauolla olin kuulevinani salsamusiikkia ja eräs herra haki. Chachaa se oli ja vienti oli erinomaista. Seurannasta en ole varma.

Tänä talvikautena olen saanut muutamia uusia tanssituttuja, myös pariskuntia. Tällainen herra hakija foksille ja takaisin haen, jos vain ennätän saada kiinni tungoksessa. Nyt sain. Jo pitempiaikainen tuttu herra haki tavalliselle valssille, joka osoittautuikin operettivalssiksi. Olisipa ollut tilaa liidellä. Vienti oli parasta tälle illalle. Tällä herralla on muutoinkin kunnon askeleet tanssiessa. Muissakin lajeissa on häneen tuntuma viime vuosilta.

Iltaan sopi tuntematon hakija ja hyvin sujuivat chachaat ja tangot. Niinpä hain itsekin tuntematonta herraa. Foksi on hyvä valinta silloin. Herra haki takaisin - samballe. Eikä huonosti mennytkään, vaikka minun kroppani ei taivu kyllä niin kuin sambassa tulisi vartalonkäytön olla. Useat illat alkuvalssille hakenut herra ei ennättänyt nyt siihen lajiin. Hän haki myöhemmin illasta ja ennätin hakea häntäkin. Eräästä veljeskaartista yhden herran kanssa foksi sujui mukavasti. Yhtä aikaa heitä en ole lavalla tavannut. Erään herran kanssa tanssi sujuu toisinaan, toisinaan ei. Hän taitaa kilpaillakin. Silti mielelläni tanssin hänen kanssaan, joskin jalkani ei aina mene sinne minne pitää. 

Orkesterista kerrottiin, että se on soittanut kauan. Olivat herrat kaikki jo melko varttuneita ja nauttivat varmasti ansaittua eläkettä. Niinpä soittaminen on elämään sisältöä antava harrastus. En voi moittia musiikkia miltään osin. Oikein hyvin tanssittavia olivat kaikki kappaleet. Orkesterissa oli myös miessolisti, joka on varmaan laulanut paljon. Ikää oli hänelläkin, mutta ääni kumpusi voimakkaana ja selkeänä. Kelpasi olla näissä tansseissa.