Jyväshovissa 7.5.2010

Monivivahteisen työviikon ym. asioiden jälkeen ajattelin, että Nelinpelin kuuleminen tekisi hyvää. Niinpä ennen puolta kymmentä olin lähes autiossa ravintolassa. Alakerrassa oli nuorten menoja ja väkeä. Yläkerran ravintolan ikkunaseinustalla pienehkö hääväki jatkoi juhlaansa.

Nelinpelin väki oli laittanut soittimet paikalleen ja olivat vielä lähdössä valmistautumaan iltaan. Orkesterissa olikin vain sen keulakuva, laulaja, soittaja ja spiikkaaja Ari ainoa vakituinen edustaja. Kolme muuta olivat lainamiehiä. Aika hassua, mutta kun olin illan mittaan heitä kuunnellut, niin ihmeteltävän hyvin sävelet soljuivat. Jos pientä viivettä oli kappaleiden välillä, niin Arin jutut joka kappaleen välissä veivät huomion pois soittajista. Ei sillä, se väki mikä oli paikalla tuskin tuon taivaallista välitti, mitä tai minkänäköisiä soittajat olivat. Ihailla täytyy Arin esiintymistä. Neljä vuotta on tehnyt tehtävänsä.

Levymusiikkia oli alkuilta, iskelmää ja tavallista tanssimusiikkia joskin humppalinjalla ei oltu. Talo tarjosi musiikin. Orkesteri aloitti kello 23 ja ensimmäinen tauko jatkui yli puolituntiseksi. Tuleva lentokapteeni Mikael Konttinen aloitti sitten ennen puolta yhtä. Vasta hän illan aikana oli ollut TV-ohjelmassakin eikä ensimmäistä kertaa.

Nelinpelin musiikki oli hyvää, mutta ei vastannut lajien puolesta lavatasoa eikä tarvinnutkaan. Tanssijoiksi paikalla olleista sai sanoa alle kymmenen henkeä yhteensä eikä ahtaalla lattialla kenenkään taidot voineet tulla esille, mutta viennissä oli kuitenkin selkeyttä. Muu väki olikin sitten enemmän tai vähemmän viihteellä. Aika pitkästyttävää oli odottaa orkesterin aloitusta ja melkein kotiin olisin voinut lähteä ellen nyt olisi halunnut Nelinpeliä kuulla. Sydämeni he saivat voittaessaan Tanssiorkestereiden SM-kilpailut vuonna 2006. Silloin kokoonpanona oli kaksi soittajaa entisestä kotikaupungistani ja kaksi nykyisestä. Kaksi viimeistä eivät enää ole mukana ja toinen heistä, rumpali, soittelee hyvässä orkesterissa. Toinen taitaa olla opetustyössä, mutta samalla siinä sivussa kaipailee lavalle. Vähän sellaista kuulin aiemmin.

Se on kai sama asia muullakin alalla tai toiminnassa. Jos joskus jotain on harrastanut tai tehnyt jopa työkseen ja se jää taakse syystä tai toisesta, niin usein jossain vaiheessa se nousee eteen. Se on ollut vain jossain sisällämme nukkumisvaiheessa ja jostain syystä herää. Ihmisen ei koskaan pitäisi jättää tai luopua jostain itselle mieleisestä asiasta, tekemisestä tai harrastuksesta. Ei sittenkään, vaikka tilalle tulisi jotain muuta.

Mikaelin laulua kuuntelin muutaman kappaleen. Uutta iskelmää se oli ja sitten ilmoitti, että jotain muutakin tulee. Se oli illan ensimmäinen humppa. Perään alkoi sitten laulaa Satua rakkauden, kaunista ja herkkää rumbaa. Siinä vaihteessa poistuin. Yhtään tangoa ei esitetty siihen mennessä, jos ei paljon muitakaan lajeja, ei tauollakaan.

Läsnäoloaikani oli kuuntelua paitsi orkesterin alkuvalssille haki tummanheimon herra ja valitteli, ettei valssi oikein suju. Hän yritti vielä myöhemmin hakea jollekin toiselle kappaleelle, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Kotiin ajaessani mietin, että jos olisin tiennyt, ettei Nelinpeli ole vakituisessa kokoonpanossaan, niin olisinko lähtenyt paikalle. Ei soitossa vikaa ollut nytkään. Mutta enemmän “hyötyä” vai peräti iloa itselle olisi ollut, jos olisin illan aikana ommellut kotona tyllialushameeni loppuun. Onneksi on kylmä ja sataa - ei ole vielä tyllien aika.