12.5.2010 Helmenkalastajat ja Sinitaivas

Olin kyllä ajatellut Kapakanmäen tanssilavan avajaisia ja Helmenkalastajia, mutta viime hetkille jäi päätöksenteko, joudunko tarjottuun kyytiin vai en. En ole kovin usein tässä tanssipaikassa vieraillut ja viimeistä käyntiänikään en muista. Olipa mukava istua takapenkillä uudenuutukaisessa, pehmeästi etenevässä kulkuneuvossa. Meitä oli neljä matkalla tansseihin. Mukavia jutustellessa matka sujui nopeasti, vaikka aikaa meni tasan kaksi tuntia. Tosin olin lähtenyt kotoa matkalle hieman aiemmin.

Valssit olivat soimassa sisälle mennessä. Ilta alkoi mukavasti, kun väkeä ei vielä ollut tungokseen asti, mutta ahtaus oli illan pääteema. Toisista on mukava tanssia, vaikkei askelia juuri pääse ottamaan ja sopeutuvat tilaan. Minä haluan pahimpina ruuhkahetkinä olla syrjemmässä. Ulkonäkötuttuja ja oikeitakin tuttuja oli runsaasti paikalla. Tanssityylit olivat moninaiset ja iloisia kasvoja oli joka puolella. Muutamat tutut hakivat tanssimaan ja hain heitä, sikäli kun löysin.

Taas kerran haki herra tanssimaan, joka muisti missä aiemmin olimme tanssineet. Siitä oli aikaa. Hänellä ei ole vielä muistihäiriöstä tietoakaan. Paidan värin perusteella löysin hänet naistenhaulla ja luulisin jatkossa muistavani hänet. Kaakonkulmaltakin oli muutama tuttu paikalla ja saivat minulle aikaan tanssiliikuntaa. Tämän talven tanssituttu tangokaupungista, useassa paikassa jo tanssittu, oli täälläkin. Hänen kanssaan sylitanssit ovat mukavia. Niitä sujuikin useammat.

Kotikaupungistani oli useammallakin autolla väkeä paikalla. Eräs herra hakee minua usein lattareille ja kahdet rumbat tanssimme, itse hain takaisin. Illan alkupuolella, minut yllätti takaapäin, pitkäaikainen tanssituttu. Suunta oli tangon taikaan.

Naisten hakurivi siirtyi illan aikana kovasti eteenpäin ja taakse jäi tilaa tanssia. Jotkut jopa tanssivatkin siellä. Hakualueet paikassa olivat laajat. Ikänsä, arvonsa ja kenties tanssitaitonsa perusteella on tiettyjä ryhmiä. Haut ja vaihdot tapahtuivat pahimman ruuhkaan aikaan lennossa. Minäkin onnistuin hakemaan aina iloista ruskeasilmäherraa, jonka kanssa tanssiminen lajista riippumatta on aina yhtä mieleen jäävä.

 

Tosin illan kulku ei kokonaisuudessaan ole muistilokerossani, mutta jotkut hetket ja tanssit jäävät pitempiaikaiseen muistiini, syystä tai toisesta. Niin kuin erään tutun rumpalin (ei paikalla olleista orkestereista) kanssa tanssitut kappaleet ovat kuin helminauhana muistoissani. Tangot hän vie jumalaisesti, on ryhtiä, askelpituutta, tulkintaa ja eläytymistä. Nyt taisimme tanssia jotain muuta ja illan lopulla ihanan Gary Mooren slovarin. Minulta kappaleen synty olisi mennyt ohi, sillä tunnelma vei mukanaan, mutta hän soittajana heti noteerasi kappaleen nimen. Kyllä Helmenkalastajat osasivat soittaa hyvin kappaleenHymy

Eikä siinä vielä kaikki. Alkupuolella iltaa Sinitaivaan osuudella hitaalle valssille ei hakenut kukaan. Niinpä itsetuntoni kesti sen paremmin poistumalla ulkokautta kahvioon. Matkalla Helmenkalastajat pitivät taukoa taivasalla ja siinä muutama sana vaihdettiin. Oli taas vierähtänyt aikaa edellisestä tapaamisesta. Totesin, että kahville joudan, kun hidas valssi soi ja ei kelpuutettu. Siihen laulumies Jarkko totesi, että tässähän on tanssija paikalla tarkoittaen basistia. Se oli sitten menoa ja selvisi, että kansantanssimiehiä hän, joten vakiopuolen lajit ainakin hänellä on hallussa.

Myöhemmin illasta, kun Sinitaivas hyvään tapaansa ilmoitti kappaleiden välissä, että tämän jälkeen tulevat hitaat valssit, olin ajatellut kerrata hitaan valssin alkuillan pelastajan kanssa. Mutta eräs nopeiden tanssilajien edustaja ja niistä tietomäärässään vakuuttava herra ilmaantuikin, takaapäin hänkin ja hidas valssi meni hänen kanssaan. Selvisikin, että hänellä oli asiaa. Hyvä niin, että sain tietää hieman itseenikin liittyviä tanssimaailman asioita. Ja säästyi soittomies vaatimattomista askelistaniSilmänisku Mutta mitäs me kuitenkin vielä tanssimme. Hyvä asia, jos muistan vielä herran, mutta tanssilaji unohtui...  

Matkaseurueeni oli lähes kadoksissa illan. Väkeä oli kyllä niin paljon, että jos jonkun halusi löytää, niin urakkaa oli, jos yleensä onnistuikaan. Autonomistajan sentään kohtasin ja sattui vielä mielestäni omituinen kappale rytmiltään, joten sillisalaattia oli tanssimiseni.

 

Ei ilta huonoimmasta päästä ollut tanssi-illaksi, jos nyt en sovi isoon paikkaan, jossa vielä on täyttä. Saa nähdä, osaanko olla pois jatkossa tällaisista ruuhkatansseista. Ei tätä määrää ihmisiä ole ollut täällä esimerkiksi viime kesän aikana myöhemmissä tansseissa. Niin minulle kerrottiin.

Tosin ei ole tarvetta lähteä merta edemmäs kalaan kuin korkeintaan poikkeustapauksissa. Kesälavoja riittää kotinurkilla ja monet ovat ihan oikeita kesälavoja kauniissa maisemissa mitä nyt ei voi sanoa tämän illan paikasta eikä ympäristöstäkään.

Illan orkestereista on minulla tuntuma kummastakin. Sinitaivaasta yli kolmen vuoden ajalta ja Helmenkalastajista lyhyemmältä ajalta. Kummassakin on taitavat soittajat ja laulajat. Pidän vain enemmän Helmenkalastajien tyylistä esittää tanssimusiikkia. Joskus ennen Sinitaivas oli ykkössuosikkejani, mutta aika on muuttunut ja niin orkesterikin. Kehitykseksi sitä kai sanotaan. 

Tanssi-iltani musiikki ei saa suurimmaksi osaksi olla nopeaa, swing/lattarivoittoista. Siksi valitsen useimmiten tanssipaikan orkesterin mukaan. Tasapuolisesti esitetyt kappaleet eri tanssilajit huomioiden on minulle mieleisin tanssi-ilta. Siihen pystyvät muutamat orkesterit. Ymmärrän kyllä eteläisen Suomen tanssijoiden vaatimukset ja senkin, että heidän alueensa lavoilla esitetään, mitä tanssiväki haluaa tai parempi sanoa, mitä osa tanssiväestä haluaa. Tietyt tanssilajit ovat saaneet vallan ja se näkyi tässäkin tanssi-illassa. On se vaan vielä hyvä asia, että itse kukin tanssihalukas voi mennä haluamalleen lavalle haluamataan orkesteria kuulemaan. Molempia vielä riittää Suomessa.