Hiekkarannan lavalla 2.6.2010

098-normal.jpg

Kesäillan Valssi nauhoitus Virroilla Hiekkarannan lavalla oli kyllä laatuaan omansalainen. Erilainenkin kuin joskus vuosia sitten, kun olin läsnä. Osallistujat esiintymislavan ulkopuolella olivat entisenlaisia, mutta jokin ohjelman läpiviennissä oli heikontunut. Sari Tamminen kertoi, että nämä olivat 15. KIV-tanssit. Sitä ennen hän oli mukana Sataman valoissa-nimisessä tanssiohjelmassa neljä kertaa. Satamat olivat loppuneet! Kovasti toivoi, että ensi vuonna tavallaan tulee 20 v täyteen näitä tansseja. Hän juonsi iltaa vain illan alkupuolella eikä häntä sitten näkynyt. Seppele kyllä sopi hänen kutreilleen. Nauhoitus oli sitä tv-tekniikkaa, kuin elokuvan tekoa - otto ja poikki ja taas alusta. Monta kameraahan siellä oli paikalla, joten materiaalia on paljon leikeltäväksi.

Hyvin esiintyjät kertasivat esityksiään, jos ensimmäinen otto ei mennyt nappiin. Aika hyvin silti esiintymislavapuolella meni. Samaa kai pitäisi sanoa tanssilavan puoleltakin. Varmasti se väki, toista tuhatta oli kuulemma paikalla, nautti musiikista, kirkkaista valoista, kameroista, jutustelusta tuttujen kanssa pitkiä jaksoja keskellä tanssilattiaa ja samalla yritystä tanssimiseen. Tilaahan ei ollut, vaikka osa ihmisistä oli ulkosalla.

Sää oli mitä mainioin, oikea “juhannussää”, sillä kokotkin poltettiin. Aurinko laski upeasti järvimaiseman toiselle puolelle, kuten autenttinen kuva alussa kertoo. Oli siinä ihan juhlan tuntua. Sain kuvattua komeat kokot. Levyt soivat hetken aikaa illan alussa ja hymyn sain huulilleni, kun ensimmäinen kappale oli Pekkaniskan Poikien Matti-Sakarin laulama.

Orkesteriosuuden aloittivat Wanhat pojat, viisi nuorta lavalla, joukossa tyttö. Eivät olleet iällä pilattuja. Kaksi oli veljeksiä. Kolme heistä oli aloittanut soittamisen yhdessä viisi vuotta sitten. Nuorta naiskauneutta tuli mukaan kolme vuotta ja viides jäsen vuosi sitten. Ovat esiintyneet yhdessä eri tilaisuuksissa, mutta tämä oli ensimmäinen TV-esiintyminen. Tietolähteenä oli kahden soittajan äiti ja orkesterin naisedustaja. Siinä seisoimme hetken kameroiden takana eteisaulan ja tanssilattian reunassa ja seurasimme lavatapahtumia.

Heidän jälkeensä oli Finlanders lavalla ja kauniin serenadin esittivät Sari Tammiselle. Sehän käy heiltä. Seinäjoen viime vuosien moderneista tangoista en juuri pidä, mutta kaksi vuotta sitten Finkkujen Aarne Hartelinin säveltämä voittokappale, En kasvojas muista, on yksi harvoja, joista pidän. Hänen itsensä laulamana se on upea.

Sitten oli Myrskytuulen vuoro, sen orkesterin, joka kertaheitolla puhalsi sydämeeni pikkuravintolan tansseissa. Tiesinkin jo, että nyt miehistö on lavalla muuttunut. Basson kanssa lavalla oli orkesteri Rosson tumma komistus. Niin näytti jo sopeutuneen joukkoon ja jopa lauloi yksikseen.

Yhteistä kahdelle viimeksi mainitulle soittokunnalle oli märkyys. Se näkyi kaikkien otsalla, kellä enemmän kellä vähemmän. Pyyhkeitä sai heitellä kehissä. Myrskytuulen keulamies taisi vetää voiton siinä lajissa - märkyydessä. Olen aina sanonut, että hikoilu on merkki munuaisten hyvästä toiminnasta. Olin itsekin illan aikana aika uitetun oloinen.

Viimeisenä TV-nauhoitusorkesterina esiintyi Teemu Harjukari ja Taivaanrannan maalarit. Kesäillan valssia sitten harjoiteltiin soittamalla ja väki tanssikin ja keskeytys ja taas uudelleen. Vuoden 2010 Viihdyttäjä-kilpailun voittajina he ovat Kesäillan Valssin isäntäbändi. Hyviä he ovatkin. Hyviä olleet jo vuosia ennen tätä valintaa. Nauhoitus vain on kuin elokuvan tekoa, uusintojen kera. Ohjaajahan se määrää, mikä on sopiva otos esittää koko kansalle.

Teemu itse on taitava soittaja, haitari, kitara, koskettimet ja saksofoni. Kun mies vielä laulaa upeasti, niin siinä on esiintyjää kerrakseen. Harvemmin lavalla on kontrabasson soittajaa. Sen kyllä huomaan. Oikein tyylikkäännäköinen tämä orkesterisoittaja on. Sävellysten taitomies lavalla soitti kitaraa ja lauloi. Koko hymyilevä joukko rumpalia myöten antaa kuvan, että tätä työtä tehdään ilolla.

Heidän osuudellaan oli laulamassa vähän aikaa vuoden 2009 Seinäjoen tangolaulukilpailujen finaalipaikan saanut Markus Kokkonen. Nuori ja komea herra, joka ei välttämättä tullut edukseen näissä olosuhteissa. Tangolaulajan ääni hänellä oli. Pitäisikin päästä häntä kuulemaan hänen oman orkesterinsa kanssa, mutta keikat näyttävät olevan kovin kaukana itärajan tuntumassa.

Nauhoitukset päättyivät puoli yhteentoista mennessä ja tämän kesän ensimmäiset juhannuskokot pienen matkan päässä rannasta sitten pääsivät valaisemaan hämärtyvää iltaa. Juhannusaattona ja siitä kuukauden päästä voi näitäkin nauhoituksia katsella, kuka jaksaa olla kiinnostunut.

Ja onhan heitä. Kaikki ne varttuneet ihmiset, joista varsinkin karavaanarit viettävät ansaittuja eläkepäiviään juuri niin kuin he haluavat eli matkustellen nauhoituspaikkojen mukaan ja varmaan välillä ihan oikeissakin tansseissa. Paikalla oli varmaankin lähikylien ihmisiä, sillä tällainen tilaisuus on oiva hetki tavata toisiaan. Teemu Harjukari ja orkesteri jatkoivat sitten iltaa tavallisen tanssi-illan merkeissä paitsi, että paikalle oli jäänyt vain hieman pariskuntia ja muutamia muitakin tanssijoita. Tilaa oli jo huomattavasti paremmin.

 

Itselläni ei ollut illan alussa ajatustakaan osallistua siihen ahtauteen. Kaksi herraa haki melkein peräkkäin. Sanoin, että en juuri nyt voi ajatella olevani lattialla massassa työnneltävänä. Kumpikin herra ymmärsi ja juteltiin vähän aikaa. Sitten jonkin ajan päästä kaksi muuta herraa haki ja en tohtinut kieltäytyä. Orkesterin edessä oli todella ahdasta. Ja kuumaa. Mekko oli litsmärkä selästä. Otsa hiessä pitää…ei leipää hankkia, vaan tanssiakin.

Toisen herran kanssa olimme tanssineet jossain muuallakin ja nyt tulikin tanssittua useaan otteeseen. Ei sitä nyt juuri tanssimiseksi voinut sanoa, massan mukana liikkumista. Tulipahan juteltua, jos hetkittäin kuuli jotain. Kokkojen jälkeen taisin tanssia hänen kanssaan parit kappaleet ja sitten yhdentoista nurkilla lähdin kävelemään sinne minne auto kehotettiin ajamaan.

Tullessani siis vaille seitsemän, oli lavan luona oleva paikoitusalue täysi. Täysi se oli asuntoautoista ja -vaunuista. Olivat tulleet jo osa edellisenä päivänä. Niinpä henkilöautoja oli pitkin tienvarsia ja isolta tieltä ohjattiin ajamaan vastakkaiseen suuntaan erään kaupan paikoitusalueelle, josta sitten oli linja-autokuljetus, ehkä reilu kilometri, tanssipaikalle.

Kyllähän iltaan sisältyi paljon tilannekomiikkaakin. Sattumia ja tapahtumia. Itsekin järjestin sitä. Finkkujen tangofilosofin kanssa oli kauan sitten puhetta kukkakesämekosta kauniilla rantalavalla. Hänen mielestään siinä kai täyttyy suomalaisuus, nuori neito on kauneimmillaan ja haitari soi. No, minä täytin nyt vain mekon osalta, kukkia oli kankaassa, kellohelma ja ompelin jopa tyllivuoren. Ei ennättänyt soittomies nähdä, että kerrankin yritin olla silmien ilona, siis mekon puolesta… Olikohan kukat liian haaleita…

Tämän tanssipaikan isäntä oli kovin nopea toimissaan. Kun juttelin avajaistansseissa hänen kanssaan tanssipaikan tietojen ilmoittamisesta Tanssipalvelimella, niin ei mennyt monta päivää, kun tiedot sinne nousivat. Minua harmitti silloin ensi käynnillä, kun en tahtonut mistään löytää tietoja, missä lava oikein sijaitsee. En arvannut, että paikalla on hyvät omat sivutkin enkä netissä seilatessani sattunut niiden kohdalle. Eli tämän tanssipaikan löytää nyt kuka tahansa.