29.5.2010 Pekkaniskan Pojat ja Suvi Teräsniska

On se vaan ihan erilainen olo jo lähtiessäni, kun aloitan matkan etelän iloihin kuin jos matkaan enemmän kotinurkille. Kukonhiekka kutsui  minua Pekkaniskan Poikien takia. Tunnelmani ovat Pojista riippumatta erilaiset onko kyseessä esimerkiksi Jenkkapirtti vai Kukonhiekka. Viimeksi mainitun paikan eduksi.

Mitään ihmeitä en silti tanssillisesti odottanut - melkein olin hanskat lyönyt pöytään tai paremminkin tanssimekot naftaliiniin muutamien viimeisten tanssien takia. Toisinaan Kukonhiekassa on ollut mukavaa, joskus huippumukavaa ja aika usein ihan kohtuullista. Vuorotuntihaku pelastaa monta tanssikappaletta, mutta tänä iltana kahdella naistenhakuvuorolla olin hyvin pettynyt itseeni. Miksi ihmettelen ja ihmettelen herrojen rivin edessä, kun tangot alkavat soida. Muissa kappaleissa en kovasti mieti, ketä haen, yleensä kyllä tuttuja, vai jätän hakematta kovassa hakuryntäyksessä, mutta tango pysäyttää minut. Niinpä molemmat esitetyt tangot naistenhakuvuoroilla jäivät tanssimatta. Antaisin monta muuta kappaletta “vaihdossa”, jos tangot saisin tanssia. Sainhan minä niitäkin tanssia, herrojen hakemana.

Alkuvalssin toiselle puolikkaalle haki tuttu tumma herra. Oli juuri saapunut paikalle. Tangoille haki varttuneempi herra, jonka kanssa silloin tällöin tanssimme. Oikein mieleinen tangoherra. Hain häntä jossain vaiheessa iltaa, ruuhka oli jo valtaisa, nikkirumballeni. Jotenkin minua helpotti, kun tajusin, ettei hän tiennyt Tanssinetin nikistäni mitään. Ei ehkä koko Tanssipalvelimesta. Luulen ja uskon usein, että kaikki tansseissa käyvät katselevat palvelimen hyviä tietoja. Turhaahan se on, jos tanssipaikat löytyvät muuten.

Pekkaniskan Pojat lopetti osuutensa jenkkoihin, joille myös tuttu herra haki. Naistenhaulla hän sattui kohdalle, joten chachaat sujuivat jo aika ahtaassa. Toiset chachaat tanssin herran kanssa, jonka ulkonäöltä tiedän, mutta ei aiemmin  olla tanssittu. Hyvä oli vienti ahtaudesta huolimatta. Hän osasi tanssia pienin askelin. Siinä sai silti varoa jalkojaan, sillä liian monet tanssivat chachaan hyvin laajasti. 

Lyhyen aikaa illan alussa oli tilaa tanssia, mutta varsinkin Suvi Teräsniskan aloittaessa ensimmäisen osuutensa kello 22.15 oli tanssitila ja lavan edusta täysi. Mukaan olivat saapuneet fanit ja kai myös alkuillasta vahvistusta ottaneet juomapuolen asiakkaat. Sekalaista oli meno tanssilattialla ja vasta Pekkaniskan Poikien viimeisellä osuudella puolen yön jälkeen oli tilaa niin kuin Suvin orkesterin omalla osuudella sen jälkeen.

 

Vuorotuntihaku toimi taas kerran erinomaisesti. Toiset ovat nopeampia kuin toiset - hakijoina. Suvin orkesterilla ei tainnut olla nimeä. Muistelen, että viimeksi, kun olin heidän tanssi-illassaan Metsälinnassa, orkesterin nimi olisi ollut - SuviHymy Ettei vaan nyt leikillisesti kuulutettu jotain - Teräsniskan pojat. Niskoja oli siis koko illan lavalla. Suvin orkesterissa soittajat olivat nuoria ja hämmästys oli suuri, siis iloinen hämmästys, kun ohi tanssiessani huomasin illan alussa rummuissa olevan taiturin, ilopillerin Resiina-orkesterista. Kauniin hymyn sain ja illan lopulla “selityksen”, miksi siellä istui. Tämä orkesterin ekaosuus oli muutoinkin yllättävä. He soittivat erinomaisen hyvää tanssimusiikkia, perustansseja ja aivan ihanat tangot. Mieleeni palautui nyt soittaneen rumpalin sanat joskus Metsälinnan lavalla, kun ensi kerran kohtasimme. “Kyllä me soitetaan teille humppaa, mutta kun solisti (Juha Metsäperä) astuu lavalle, silloin mennään solistin ehdoilla." Olin varmaan silloinkin hänelle todennut, että monipuolisesti osaavat soittaa ja tilanteen huomioiden.

Ensimmäisen naistenhakutunti sijoittui Suvin orkesterin ja Pekkaniskan Poikien vuorojen päälle tai sisälle. Ne  hakemattomat tangot jäivät harmittamaan. Muutoin ilta oli sujunut hyvin. Mukavia tansseja monen herran kanssa alkuillasta lähtien. Rannikolta asti oli saapunut linja-autollinen väkeä, kolmen tunnin ajomatkan päästä. Eräs miellyttävä tanssi-hiihtotuttu oli mukana. Niinpä jenkat ja polkat tanssimme illan aikana ja jotain muutakin.

Suvin aloittaessa osuutensa volyymitaso oli sellainen, ettei voinut jutella lähelläkään lavaa ja erään herran mittarissa oli reilusti yli 200 desibelit. Miksi näin? Suvilla on kaunis ääni ja monta tosi kaunista kappaletta, mutta miksi kaikki pitää olla niin kovalla. Niinpä poistuin tanssisalin puolelta parantamaan maailmaa toisen soittokunnan kanssa. Pojilla oli uudet kesäpaidat päällä. Takit ovat liikaa, sillä soittajilla on usein yhtä kuuma kuin tanssijoilla.

Toisella naistenhakutunnilla Pekkaniskan Pojat oli soittamassa 45 minuuttia ja kun musiikki oli tanssittavan hyvää, niin minäkin tein hakuja. Tosin jäi niitä hitauden takia tekemättäkin kuten ne tangot. Matti-Sakari lauloi illan aikana mm. upean tangon, naapurimaan tytön nimi oli kappaleella ja matalalla äänellä sen Ihanan maailman. Puhaltimet ja haitarit, viimeksimainitut välillä kaksin kappalein antavat tanssimusiikkiin arvonsa mukaista lisää. Mikähän sen rokkikappaleen nimi onkaan, jossa basisti on äänessä ja muukin porukka. Se on niin elävästi esitetty ja mukaansa tempaava, ettei uskoisi sellaista syntyvän - ei poikasiltaSilmänisku No, olenhan uskonut heihin aina ja heidän kykyihinsä. Uusia kappaleita heillä on ohjelmistossa monta ja uudelta/uusilta levyiltä niitä tullaan kuulemaan tämän vuoden aikana. Ensimmäiseltä ihan piakkoin.

Suvin orkesterin äänimies oli tehnyt majansa naistenriviseinustalle. Siinä jossain vaiheessa istuessani muutaman sanan vaihdoin hänen kanssaan. Ei varmasti tiennyt minua toisen orkesterin ikifaniksi. Hän sanoi arvostavansa muutamia orkestereita, jotka tekevät soittonsa eteen koko ajan töitä. Harjoittelevat ja kehittävät musiikkiaan. Jotain tähän tapaan hän sanoi ja tarkoitti mm. Pekkaniskan Poikia. Ja tottahan se on. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet viimeisen vuoden aikana.

Minun tanssi-iltani kruunasi pitkä tanssiherra, tuttu kylläkin. Fokseja, tangoja, jenkkaa ja hidasta valssia tanssimme sekä Suvin orkesterin muutamat loppukappaleet. Hänen kanssaan on sitä tanssikemiaa.

Läntisestä Suomesta ollut pariskunta tuli vielä juttelemaan illan päätteeksi. Toivottelin heille rauhallista kotimatkaa halausten kera. Sitä ennen olin nallemaisen pehmeässä soittomiehen sylissä hetken. Tuttua ja turvallista.

Kotimatkalla ajattelin, ettei pidä koskaan heittää kirvestä kaivoon ja yritän toteuttaa keittiössä roikkuvan patalapun tekstiä - Älä luovuta - Se on aina liian aikaista. Sain sen aikoja sitten siskoltani. Tuli kai silloin aikaan ja hetkeen sopivasti.