Haapamäen höyryveturipuisto 5.6.2010

Kyllä se on kesä, vaikka lämpömittari ei kovin korkealle nouse. Autosta ulos katsellessa kaikki on kaunista. Lehtipuiden vihreys on edelleen silmiä hivelevää. Aurinko paistoi välillä kohti, vaikka pilviä pyöri joka puolella. Tie oli paikoin märkä sateen jäljiltä. Silmäni eivät ole vielä tottuneet kesään ja luonnon kauneuteen. Siksi ihmettelyä ja katselua riittää.

Tämän illan tanssisuuntani Haapamäen höyryveturipuistoon  olin ajatellut konserttimatkaksi, kuulemaan hyvin rakasta soittokuntaa. Sellaisia kuulollaolomatkoja jotkut aiemmat käyntini ovat tähän paikkaan melkein olleet. Ei sillä, Varjokuvaa voin kuunnella penkissäkin, kun vaan mieleni ja jalkani hallitsen.

Sattui paikan isäntä silmiini ja ajattelin aloittaa, että kun minäkin joskus olen harrastanut kilpaurheilua, tosin ihan eri tasolla kuin hän, niin eikös päästäisi "sopimukseen" ja Suomen Tanssipalvelimelle ilmoitetaan tämän paikan yhteystiedot. Se kun ei maksa edes paljon. Okei, ei se niin mennyt. Pitkä herra seisoi edessäni ja aloitin ihan kautta rantain kertomalla, että olen tanssinharrastaja ja miten tanssiväki liikkuu Suomessa sekä mistä hankitaan tietoja tanssipaikoista jne. Että olisi mukavaa jos paikan yhteystiedot olisi siellä tanssipalvelimella, kun täällä on majoitustakin, mitä monet pitkämatkalaiset kaipaavat tanssipaikoilla. Toin senkin esille, että täällä tietysti käy jo ennestäänkin kovasti asiakkaita, mutta eihän lisä pahaa tee. Vastaus oli, että on ne tiedot joskus palvelimella olleetkin ja että miettii nyt. Kuulosti hieman siltä kuin joskus ennen, kun polkka ei ollut itsestään selvä joillekin orkestereille, jos nyt ei ole vieläkään, niin pyysimme orkesterilta polkan soittamista. Vastaus saattoi olla, että katsotaan. Yleensä sitä ei tullut ja orkesteria sanoimme katsotaan-orkesteriksi. Viimeisen valssin sitten tanssimme polkkana, ihan tarkoituksella. Virtain Hiekkarannan isäntä sen sijaan oli ripeä. Avajaistanssien jälkeen muutamassa päivässä olivat paikan tiedot Tanssipalvelimella. 

Tanssit olivat alkaneet paikan musiikki-isännän Oiskin levyjen soitolla. Puoli tuntia ennätin kuunnella tätä musiikkia kello yhdeksään. Naistenhakua oli ensimmäinen tunti jatkuen vuorohakuina tunti kerrallaan. Puolilta öin paloivat molemmat hakukyltit. Ei ollut tuttuja, joten yhtä herraa hain illan alussa tavalliselle valssille. Myöhemminkään en vieraita herroja tohtinut enkä kerennyt hakemaan. Naiset olivat nopeita hauissaan. Muutaman tutun/ulkonäkötutun kanssa sujuivat monet kappaleet. Väkeäkään ei ollut illan alussa vielä paljon. Kolea sää ja oppilaitosten päättäjäiset ehkä karsivat osanottoa. Väki kyllä lisääntyi ja oli täysi tanssitila jonkun ajan päästä.

Varjokuva aloitti soittonsa ja kyllä heidän musiikkinsa tenho koskettaa edelleen minua, kohta seitsemän vuoden ajan. Paljon oli uutta musiikkia, tulevalta levyltä ja muutakin. Se herätti pääkopassani sulattelua. Harvoin joku uusi kappale, olipa se kenen tahansa esittämä, ihan heti kolahtaa. Varjokuvan Tanssit talolla, ensi esityksestä alkaen viime kesänä Syvälahden lavalla, oli yksi sellainen, joka osui ja upposi.

Soitot kulkivat niin, että Varjokuvalla oli 45 minuutin osuudet ja 30 minuuttia välissä soitti Oiski levyjä. Höyryveturipuistossa on monenlaista toimintaa eikä vähimpänä alkoholitarjoilu. Onneksi se oli eri rakennuksessa, mikä tosin ei varsinkaan illan loppupuolella estänyt väkeä toikkaroimasta tanssilavalla. Kaipa se oli Varjokuvan viimeisellä osuudella tanssia heidän mielestään, vaikka he kerta kaikkiaan eivät edenneet lattialla ja valtasivat ison alan ympäriltään.

Ohittaminen oli vaikeaa, vaikka tanssin aika paljon itseni pituisen herran kanssa, joka vei mainiosti ja osasi ottaa huomioon lähitanssijat. Siinä oli herra, jonka kanssa satuttu samoihin tansseihin muutaman kerran ja ehkä jatkossa satutaan paremmin. Kovin monen herran kanssa en tanssinut, mutta kahden kanssa useita kappaleita.

Toinen herra oli myös yllätys, vaikka edellisellä kerralla olin kertonut tulevani Varjokuvaa kuulemaan. Hän saapuikin entiseen tapaansa aika myöhään tanssipaikalle ja siksi en edes muistanut puheitamme. Kyllä minä ilostun hänet nähdessäni. Pidän tanssimisesta hänen kanssaan. Meillä on jonkun verran pituuseroa, mutta se ei ole haitannut tanssimista. Vartalokontakti on hyvä ja hänen pitkät askeleensa tarpeen vaatiessa tekevät sujuvuutta tanssimiseen. Pikkuaskelilla sipsuttelu pilaa tanssimisen.

Illan aikana soitettiin jenkat. Sain tanssia ne tutun nuoren herran kanssa ja fuskutkin. Samoin fuskua erään hyväjalkaisen herran kanssa. Polkkia ja masurkkaa en kuullut. Muita lajeja kyllä tuli kyllä useampaankin kertaan, samba mukaan lukien. Tangojakin oli ilahduttavasti useammat. Hevosurheilutango oli taas kerran hyvä. Olin sen kuullut edellisen illan tansseissakin.

Varjokuvan musiikissa on paljon rautalankasävytteistä musiikkia, nopeaakin ja entisaikojen rokkityyliäkin, jos on kauniita slovareitakin. Nappulakoneenhoitaja, äänimies Hande oli taas tarkkana. Volyymit olivat sopivat huomioiden soitettavan kappaleen lajin.

Olen usein “mitoittanut” passelitanssiparin, mutta välillä saan muuttaa tuntemuksiani. Tämänkin illan kaksi ihanaa tanssittajaa olivat erilaiset kuin yö ja päivä, jo pituuden perusteellakin. Kumpikin omalla tavallaan loistotyyppejä ja tanssiminen oli sujuvaa sekä paljon puhuttu tanssikemia ei paremmaksi voi tulla kummankaan kohdalla. Olen tosi useampia kertoja ollut samoissa tansseissa kummankin kanssa, mutta he eivät ole olleet yhtä aikaa paikalla.

Kotimatkalla, pienenevä kuunsirppi loisti taivaanrannalla kuin johtaen kotiinpäin. Auringonnousua ennakoi taivaanranta. Hämyinen yö oli muuttumassa aamuksi. Joku toinenkin oli huomioinut samat asiat, samalla tiellä - olisin voinut vaikka jättää nukkumisen väliin. Kun tanssiminenkin sujuu ja muutoinkin ajatukset ovat samalla tasolla, niin elämästä ei puutu mitään. Noita sanoja käytti vuosia sitten eräs hyvin sitkeä tanssimies, kun katselimme muutamien rakkaitten ihmisten kanssa Luostotunturin komeutta vastakkaiselta rinteeltä - hän sanoi, että täältä katsoen elämästä ei puutu mitään. Niinpä hän tekee paluuta tanssimaailmaan sitkeydellään ja elämän arvostuksellaan.