24.08.2010 Keurusselän tanssit

Minä olin kerrankin ajoissa tansseissa, mutta nyt se meni niin, että tunnilla olin erehtynyt alkamisajassa. Niinpä Myrskytuuli viritti soittimiaan kuntoon. Mukava olikin vaihtaa ennen tansseja muutama sana soittokunnan kanssa. Tulivat kuin myrskytuuli aikanaan ja veivät mukaansa. Siinä on orkesteri, joka osaa soittaa tanssittavan hyviä kappaleita.

Ravintolan isossa etusalissa oli paljon ruokailijoita. Täällä on paljon matkailijoita ja yöpyjiä. Paikka sijaitsee mitä kauniimmassa ympäristössä. Berithän laulaa Keurusselän sinestä.

Orkesteri aloitti klo 21.30 eikä takasaliin ollut kertynyt mitään tungosta. Ei tanssitaitoisista jos muistakaan. Onneksi pikkuhiljaa väki lisääntyi ja jonkinmoista tanssia syntyi.

Alkuvalssin tanssin erään herran kanssa ja myöhemmin tangot. Aika mielenkiintoisen havainnon tein. Kyseessä oleva perheellinen mies oli yksin tanssimassa niin kuin oli eräs ulkonäöltä tuttu perheellinen naistanssija. Hänellä on tapana etukäteen pyytää ja varata herroja iltaa varten. Eikä sillä hyvä, eräs toinenkin herra sanoi tanssiessamme, että ko. rouva oli pyytänyt häntäkin paikalle. Hän ei ollut luvannut mitään, vaikka nyt sitten olikin tullut. Joillakin tanssijoilla on varmaan muuallakin samoja käytäntöjä. Minä en ikävä kyllä tunne ketään, jota voisin kysyä tanssittamaan tai kai se on niin, etten tiedä edes ketään, jonka kanssa ilta ja tanssit sujuisivat  tyydyttävästi - molempia tyydyttävästi. Siispä seinäruusuilua saan jatkaaViaton

Edellisen maanantain polkkamieskin oli paikalla, mutta nyt lajeina meillä olivat jokin mukava sylitanssi ja rumba vai chachaa… Fuskuksi sopivaa musiikkia soitetaan aika paljon tanssi-illoissa, kaipa tanssijoiden toiveet takana. Nuorehko herra kysyi, osaanko lajia. Kolmet fuskut sitten tanssimme illan aikana. Illan parasta tanssia olivat polkat, jenkat ja hitaat valssit saman, pitkäaikaisen tutun kanssa. Ilahdun kovasti, kun huomaan hänen olevan samoissa tansseissa. Hitaiden valssin alkaessa minua hymyilytti. Fuskua tanssiessani siinä edellä lavan lähellä, teki mieleni sanoa orkesterin Mikalle, että hitaita valsseja odottelen. Kuin ajatustenlukua - seuraavana ne olivatHymy 

Eräs herra valitti orkesterin äänen voimakkuuksista, kun tanssimme chachaata. En kyllä sitä huomannut, vaikka olen aika herkkäkorvainen. Yhdet kauniit rumbat kyllä kävelytettiin ja yhdet tangot olivat kai tangot tanssittuna erään herran mielestä. Mutta muutoin tanssimani kappaleet olivat hyvin vietyjä. Kotiin lähdin ajelemaan puoli kahdentoista aikaan. Miksihän nämä keskisuomalaiset tanssit eivät kovin tuntoja nostata ylöspäin. Tanssiväki on erilaista kuin entisellä kotiseudullani. Tai onko niin, etten vain ole saanut jalkaani ovenrakoon, josta voisin pujahtaa paikalliseen tanssimaailmaan…