30.10.2010 Martin Kievarissa

Etukäteistietona olin saanut, että tänä syksynä Martin Kievari on ollut pääasiassa pariskuntia, mikä tieto oli lähes paikallaan. Eräskin tanssituttu nainen kertoi, ettei hän lähde sinne ilman miestään. Niinpä ajattelin, että Antti Ahonpellon “konsertti” on se, mitä menen kuulemaan ja muutenkin pitkästä aikaa näkemään hänet ja Voimaorkesterin eikä vähimpänä myös Antin tukijoukkojen näkeminen.

Olin paikalla himpun yli kahdeksan. Muutama auto oli pihassa. Ohikulkevalla tiellä oli vilkas liikenne Saarijärven suuntaan. Kukonhiekassa taisi olla päättäjäiset La Stradan ja Kulkukoirien säestyksellä. Ehkä myös Kukonhiekan aukiolo oli tähän asti saanut Martin Kievarin aloitustanssien vähälukuisuuden aikaan. Jatkossa on toiveita asian muuttumiseen.

Uudet tanssienpitäjät ovat muuttaneet sisustusta tolppia poistamalla, reunalooseja korjaamalla ja orkesterin puoleista kulmaa myös korjattu. Oikein mukavan tuntuinen tanssitila. Lattia oli aluksi oikein hyvä tanssia, mutta lopulla iltaa liukkaus lisääntyi ja jostain kertyi valkeaa jauhoa kenkiini. Mitähän se oli ja mistä tuli siinä vaiheessa iltaa.

Sisälle mennessäni tutuntuntuista henkilökuntaa oli paikalla. Yläkerrassa tanssisalissa oli muutamia pareja tanssimassa levymusiikin tahdeissa. Paikan isäntä niitä pyöritteli tanssijan kokemuksella tietäen, mistä tanssiväki pitää. Ilman odotuksia tanssiin pääsyn suhteen illasta tuli täysi yllätys.

Ilmeisesti illan toinen kappale alkoi soida ja parista kolmesta vapaasta herrasta eräs haki tanssimaan ja kaunista oli vienti. Hyväntuntuiset olivat käsiotteet eikä liikkuminenkaan ollut sipsuttelua. Sitten menin kahville, jota oli saatavana alakerran lisäksi myös täällä yläkerrassa. Kohtuullinen 3 euron hinta pullineen. Ilmainen juomavesi oli tarjolla tanssisalin sivulla.

Kahvin jälkeen alkoi tango soida ja tuttu herra haki sille. Tanssimmekin muutamia kappaleita peräkkäin hänen tahdostaan. Minun teki mieleni aluksi vain kuulostella, mitä ne tanssit täällä ovat. Ehkä minua myös häiritsi ko. herran tapa opettaa eri tanssilajeihin askeleita ja kuvioitakin. Ei hän ole ymmärtänyt, että mukavinta minusta olisi vain tanssia.

Voimaorkesteri aloitti varttia vaille yhdeksän. Tuttua joukkoa hekin olivat paitsi uusi ja tyylikäs rumpali oli jakkarallaan ja kyllä soitotkin olivat kohdallaan. Kitaraa ja haitaria soittivat entiset herrat ja bassokitaraa laulun kera hoiti hymysymppisherra. Ensimmäinen osuus taisi olla puoli tuntia, tuntui lyhyelle. Tauon jälkeen heillä oli vielä yksi osuus ilman Anttia.

Yhtä jännittyneenä kuin muutama muukin odottelin, miten Antin ääni on kestänyt leikkauksen jälkeen. Nyt oli ensimmäinen keikka alkamassa. Hyvin sujui. Ehkä pientä syvyyttä oli tullut ääneen, mikä ei ollut ollenkaan pahasta. Ääni kesti hyvin koko illan.

Odotin alkuun Hopeista kuuta, millä hän aiemmin usein aloitti illan. Triolikappale se on, joten kun nyt aloitti tangolla, se sopi hyvin kolminkertaiselle tangoprinssille. Hopeisen kuun kuulin illan viimeisellä setillä - toivomuksestani, jos olisi saattanut laulaa sen muutenkin. Kiitos Antille laulamistaan hitaista valsseista, joiden tanssiminen oli illan kohokohtia.

Paikalla oli enemmistö pariskuntia, mutta hiljalleen saapui muutakin väkeä. Tanssiminen siis onnistui kohtuudella. Mukavia sylitansseja, reippaita kädenalitansseja, jenkat ja polkat hyvillä askelilla ja loppuillasta liukastuneella lattialla cha-chaakin oli ilo tanssia mieleisessä viennissä. Hitaita valsseja, tangoja, humppaa, fuskua ym oli runsain mitoin tarjolla ja niitä sain tanssiakin.

Illan kruunasi, kun olin pyytänyt Hopeista kuuta ja Antti aloittikin sillä viimeisen osuutensa.

Huomasin oven pielessä seisovan itseni pituisen herran, jota ei aiemmin ollut näkynyt. Vilkaisu kenkiin tarkensi hakuani. Matkalainen hän oli, kotimatkalla pääkaupungista Ouluun ja nyt lepotauko ja yöpyminen Kievarissa. Jäin kyllä miettimään, mikä hänen taustansa olikaan, sillä kaikki otteet kertoivat tanssitaitojen syvyydestä. Se, miten piti käsiään tanssiotteessa. Se, ettei puristanut missään vaiheessa käsiäni tai minua. Se, että jalkatyöskentely ei ollut lähelläkään tavanomaista vientiä. Kaikki oli persoonallista, yksilöllistä, tulkinnallista, hauskaa ja naurettavan mukavaa. Siinä hymyilimme toisillemme kaikkien niiden kappaleiden ajat, jotka tanssimme. Niitä kappaleita oli useita ja lopuksi hitaat valssit ja tangot. Hän ennätti sanoa jossain vaiheessa, että testaa seuraamistani. Lopputulosta en tiennytViaton   Sanoin sitten hitaan valssin alussa, että minä testaan, tietääkö hän missä on hitaan valssin ykkönen. Tiesi hän. Tuollaista persoonallisuutta sattuu kohdalleni harvoin, liian harvoin, mutta muistot elävät aina. Ne muistot saavat minut hymyilemään.