15.10.2010 Jämsän Paviljonki

Ei ollut pelkoa, että kyllästyisin kahteen peräkkäiseen La Stradan iltaan. Edellinen tosin jäi lyhyeksi, mutta nyt olin loppuun saakka. Anita Hirvonen esitti parasta itseään ja runsas järjestysmies/naisjoukko kukitti hänet lopussa. Aito oli hänen tunnetilansa. Eikä voi moittia hänen laulujaan. Ääni on hyvä ja sanomaa löytyy kappaleistaan. Orkesteri on Suomen huippuosaamista edustava tanssiorkesteri ja siinäkin ihan omassa luokassaan. Instrumentaalilevy löysi nyt uudelle omistajalleen - annoin sen suoraan Pasille - ehkä jossain taukomusiikkina soitetaan.

Väkeä oli nyt vähemmän kuin viikko sitten. Samaa ilon tunnelmaa ei nyt ollut koko ajan itselläni, vaikka orkesterin musiikki täyttää kaikki toiveeni tanssimusiikin suhteen.

Oikeastaan ilta alkoi vähän heikosti. Olin myöhässä aloituksesta puoli tuntia. Ihana Kitaratango oli soimassa kun menin jättämään takkia naulakkoon. Siinäkin kappaleessa orkesterin taito oli todella esillä.

Oli soitettu useita hienoja kappaleita alusta lähtien, kertoi eräs tanssiherra. Olenkin sitä mieltä, että tansseissa olisi syytä olla alusta lähtien, jos ei muuten niin hyvän musiikin takia. Minulla vain jostain kumman syystä on alkanut tulla viivettä lähdössä tai matkalla.

Sympaattinen järjestysmieskomistus haki tanssimaan ja antoi hyvän kuvan vapaaehtoisesta talkooväestä, joka koostui paikallisen tanssiseuran ihmisistä. Eräs toinen vastaava oli paikalla ja useampi kappale tuli tanssittua hänen kanssaan. Viikko sitten hän ei ollut töissä. Käytäntö on hyvä, että heitä on useampi paikalla ja välillä voivat tanssia vuorotellen. Siitä on iloa paikalla olevalle naisenemmistölle. Joskin joillakin heistä on pari tai vaimo mukana ja silloin vieraiden tanssitus jää vähälle jos ollenkaan.

Tuttuja ei juuri ollut, joten naistenhaku meni harakoille. Kolmea herraa hain, sillä miesvähemmistö oli haettu alta aikayksikön ja hitaat saavat katsella päältä.

Polkat ja masurkat jäivät tanssimatta. Soitettiinko masurkkaa... Muistaisin jos tanssisin sen. Jenkalle haki mukava herra ja kiemuroiden kanssa sen tanssimme. Hitaalle valssille hain paikan parasta tanssijaa tosin ihan sattumalta. Kappaleiden vaihtuessa minut palautettiin naisriviin ja siinä käden ulottuvilla oli kyseinen herra, joten kättäni käytin. En tiedä olisinko ko. tanssilajille häntä hakenut, sillä oma taitoni ei ole lähelläkään hänen taitoaan. Tavalliselle, menevälle valssille olisin voinut ihan harkiten hakea. Siinä askeleeni pituudet olisivat riittäneet. Nyt sitten pyrin parhaaseeni ja varmasti jännitin häntä, kun hän vielä jostain tunnisti minut. Kohtelias viejä hän oli ja varmaan teki parhaansa juntin kanssa. Hän parinsa kanssa on yksi kauneimmin tanssivia pareja, joita olen nähnyt tanssilavoilla.

Ilta sujui jonkin verran tanssien, pääasiassa tuntemattomien kanssa. Musiikkia kuuntelin syvällisesti sekä tanssiessani että myös syrjässä odottaessani jumalaista viejää…. Ei näkynyt sellaista. Puhaltaja soitteli välillä selällään maaten lavalla. On hän taitava soittaja ja niin on koko porukka. Taukomusiikkina soi monta Pekkaniskan Poikien kappaletta. Onhan orkesterin kosketinsoittaja/haitaristi PNPn vastaavan veli. Uusin levy on kulkeutunut sitä kautta tauko-ohjelmistoon. Tuntui kyllä hyvältä kuulla Matti-Sakarin ääni, vaikkei ole näkyvissäkään.

Viimeinen valssi tuli tanssittua, mikä on ollut poikkeus viime aikoina. Viejä oli tutuksi tullut herra, jonka kanssa tangot, valssit ja lattaritkin ovat mukavia. Vienti sen ratkaisee. Ja keskeinen kemiataso.